Ei vaan tullut tehtyä mitään muuta :D Väsytti leirin jälkeen niin pahuksen paljon, että ei oikein jaksanut, kun ei pystynyt nukkumaan kellon ympäri heti alkuviikosta. Tiistaina venyttelin, keskiviikkona piti polkea, mutta meni leipomisesksi ja torstai aamuna, kun oli niin kaunista rykäisin itseni reilun kuuden kilometrin lenkille, ennen kuin lähdettiin joulun viettoon. Ei tuntunut hääviltä. Puolessa välissä mietin, että taitaa olla kolme kilometria liikaa lenkillä mittaa. Jalat painoivat koko matkan ja väsymys oli edelleen läsnä.
Ööh mä leivon. Todella harvinaista. Tuossa vaiheessa näytti vielä hymyilyttävänkin... |
Pakkasin kyllä juoksukamat mukaan vakaana aikomuksena käydä juoksemassa lauantainakin. Oli vaan pukannut talven aamulla, kun heräsi ja katsoi ikkunasta ulos ja ei ollut tarpeeksi vaatetta mukana juoksulenkille. Talvi pääsi yllättämään siis. Olihan se aikataulukin vähän tiukka, kun joka päivä piti ajella jonnekin. Nurmijärvi-Nokia-Haapamäki-Jyväskylä ja vielä Nokia kautta takaisin kotiin, kun haettiin koira matkaan sen minilomalta. Olin ihan titityy, kun päästiin sunnuntai iltana takaisin.
Koirakin rentoutuu jouluna |
No kaurapuuron lisäksi tällä viikolla pitää ottaa paluu normaaliin menoon. Kyllähän jouluun kuuluu rentoutuminen ja se syöminen. Pakkanen tuntui kyllä ikävästi tänä aamuna koiran kanssa ulkona. Nenänpieleen tulla tupsahti kipeä kutka ja sitä ei voi hangata, vaikka kuinka tekisi mieli, koska sitten lähtee nahka. Totuttelua ja rasvaa vaan lisää. Ei varmaan muu auta.
Entisen hirven sarvet |