Silmälasini, jotka ovat nyt historiaa. Kuvasta puuttuvat ensimäiset "harry potter" lasit. |
Vakkari hierojani oli edelleen sairaana, toivottavasti paranee pian! Mutta hänen kollegansa, joka oli myös todella hyvä, hoiti minun rääkkäämisen. Varoitin häntä, että nyt on infernaaliset jumit jaloissa, mutta ei tainnut uskoa :D Aloitti vasemman jalan pohkeesta ja oli huhhuh. En voinut kuin nauraa ja sanoa, että odotas vaan, kun pääset takareiteen. En varoittanut turhaan ;) Teki kipeää jälleen kerran, mutta nestettäkin lähti mukavasti. Farkut olivat paljon löysemmät kuin mennessä. On muuten jännä huomata miten erilainen tyyli hierojilla on. Ei siis ole siinäkään yhtä ja oikeaa tyyliä ja tapaa.
Kuvittelin, että jännittäisin enemmän tiistai aamun operaatiota. Nukuin yöni hyvin ja lähdin iloisella mielellä kohti Espoota ja Isoa Omenaa. Kahvillakin ehdittiin käydä ennen leikkausta. Silmät tsekattiin vielä ja oli hauska huomata miten leikkaava lääkäri näki sarveiskalvokuvistakin, miten paljon minulla on hajataittoa. Itselleni, kun ne kuvat olivat lähinnä hienoja värejä vaan :D Ensin laitettiin puuduttavia tippoja ja pääsin vielä hetkeksi aulaan. Sitten minut tultiin hakemaan "leikkaussaliin" ja sain myssyn ja kengänsuojat.
Laserlaite oli pienempi mitä odotin. Töissä ehkä tottunut vähän eri mittaluokan lasereihin :D Vitsailtiinkin asiasta siinä. Operaatio itsessään oli nopea ja siinä vaiheessa kun laserointi oli jo melkein loppu tajusin sen vasta itse. Toinen silmä ei jännittänyt enää niin paljoa. Lentikkelin eli irtileikatun alueen poisto oli ehkä aavistuksen epämiellyttävää, mutta onko se nyt ihme, kun silmää sorkitaan :D Kokonaisuudessaan toimenpide oli itselleni helppo ja nopea. Ei jäänyt edes traumoja. Hoitaja piti kädestä kiinni suurimman osan ajasta, niin ehkä sekin auttoi :) Ja vaikka olen tällainen paniikkiin taipuvainen en ottanut esilääkitystä eli diapamia ja hyvin selvisin. Hyvä minä! Halusin sen lasillisen skumppaa :D
Kiitos Petri Oksman ja Ison Omenan Medilaserin väki! |
Tippoja pitää käyttää kahta erilaista. Kaksi viikkoa antibioottitippaa kolme kertaa päivässä ja kostutustippoja kuusi kertaa päivässä varmaan niin kauan kuin tarvitsee. Smilen ei pitäisi aiheuttaa niin paljoa kuivasilmäisyyttä, kuin muiden, kun silmän pintaa ei avata ja niin hermot säilyvät ehjinä silmän pinnassa. Kieltämättä aika hyvältä tuntuu, vaikka aika kuivat silmät omistankin.
Illalla oli vielä Darby Thomaksen luento Hyvinkäällä HyPyn ja Konecranesin yhteistyössä järjestämänä. Oltiin siis Koneen jossain hienossa luentosalissa. Aika paljon oli porukkaa paikalla, niin HyPystä kuin Koneeltakin. Onneksi Hypyn typyt muistuttivat, koska olin aivan unohtanut asian ja sain kyydinkin puolisokeana. Paljon oli mielenkiintoista asiaa treenaamisesta, ravinnosta ja vaikka mistä. Kehon huollosta ei kyllä kukaan tajunnut kysyä mitään. Itsekin keksin sen vasta kotona. Pahus.
Kärpäslasi edustaa... |
Nyt tässä on vain totutellut silmiin kotona ja kävin sentään koiran kanssa kaupassa ja takaisin. Kaksi ja puoli kilometriä tuli siitä kävelyä tuulessa ja tuiskussa. Onneksi keksin laittaa yhdet Bollen persimmon linsseillä varustetut pyöräilylasit päähän. Olisi voinut tehdä muuten vähän kipeää.
Huomenna pitäisi koittaa mennä taas töihin. Jännää vähän miten selviä siitä, kun en nyt pysty kauhean pitkiä aikoja tuijottamaan näyttöä. Ehkä huomenna on parempi päivä sen suhteen.