Ihanaa pyöräillä, kun on lämmin ja kesä |
Huomenna olisi paluu töihin edessä yli vuoden tauon jälkeen ja Akseli täytti lauantaina vuoden. Vähän haikealtahan se tuntuu jättää pikku mies isänsä kanssa kotiin, mutta kyllä olen tätä myös odottanut. Näin mennään seitsemän viikkoa ennen kesälomia ja sitten elokuun alusta Akseli pääsee aloittamaan päiväkodin.
Toissa lauantaina 3h lenkillä onnistuin polttamaan käsivarteni. Piti oikein muistella milloin on viimeksi käynyt näin ja olen ollut varmaan joku 10v. |
Töihin olen päättänyt mennä ajoissa, että pääsee ajoissa kotiinkin, niin ehtii tekemään treenit ja olemaan pojankin kanssa. Ei taida olla pahemmin luppoaikaa enää... Ja nukkumaankin pitäisi opetella menemään jo niin kuin nyt eli yhdeksältä. Kevyt haaste iltavirkulle.
Ensimmäisen äitienpäivän ihana kimppu |
Treenitkin sujuu suorastaan hyvin, toivottavasti en tule kipeäksi nyt, kun sanoin tuon, ja nyt herännyt sellainen fiilis, että ehkä selviän sittekin kesän kisoista ja tuli se vanha tuttu JES kuukauden päästä eka kisa!
Eipä nurmikkokaan enää ällöttänyt pientä miestä, kun näki kaivurin |
Alan olemaan mielestäni ainakin pyöräilyssä parin vuoden takaisessa kunnossa ja ehkä jopa vähän paremmassa jo, koska en muista, että olisi koskaan kulkenut näin hyvin. Jotain on tullut tehtyä ainakin oikein ja suurin kiitos siitä kuuluu tietysti valmentajalle. Keskenäni olisin aika varmasti jo luovuttanut.
Tein ihan itse ja säästin, Akselin 1v kakku. Suklaa-kirsikka, nam. Teräsmies nauroi, että leivon aina, kun edellisen aiheuttamat traumat ovat päässeet unohtumaan eli noin viiden vuoden välein... |
Tällä viikolla pitää ihan oikeasti sovittaa sitä märkkäriä ja käydä ehkä järvessäkin. Alkaa tulemaan muuten kohta kiire asian kanssa :D