Viikon päästä lauantaina itselläkin se ensimmäinen maratoni odottaa ja nyt on tullut vihdoin sellainen olo, että kyllä siitä selvitään. Henkinen puoli saatu siis balanssiin ja ehkä samalla tasolle jopa kunnon kanssa. Uusilla kengillä taisi olla osuutta asiaan, koska niillä on niin helppo ja hyvä juosta.
Viikko sitten lähdin toiselle lenkille niillä ja juoksin 8 km ja katsoin mitä vauhtia kulkee. Katsoin mitä pystyn juoksemaan suunnilleen niillä sykkeillä, millä juoksen kisassa. 6:30 min/km on ehkä ihan realistinen vauhti, mitä pystyn tai ainakin yritän pitää maratonilla. 52 min meni siihen 8 km ja tuli niin hyvä fiilis juoksemisesta.
Muistin taas, miksi tykkäsin alunperinkin melko kevyistä juoksukengistä. Tuolla 8 km lenkillä asento korjaantui ja huomasin käyttäväni tehokkaammin kropan pieniä lihaksia. Ai mistä sen huomasi? Lenkin jälkeen ainakin ja juostessa askeleen lennokkuus säilyi itselläni paremmin. Ei mennyt läpsyttelyksi. Kyllä siihen kieltämättä pitää aktiivisesti koko ajan keskittyäkin, kun ei nyt ole kuitenkaan vielä ihan niin pro juoksija.
Tiistaina en ehtinyt suunnistamaan, mutta kun oli niin kaunis ilma, niin päätin lähteä vielä pyöräilemään. Se osottauitui kyllä niin isoksi virheeksi... En osannut pukeutua joten paleli koko hiton matkan. No lähtiessä oli 13 astetta ja 55 minuuttia myöhemmin 8. Sekin ehkä vaikutti asiaan. Ajoin vain 20 km ja pelkäsin kuolevani siihen kylmyyteen. Ensimmäisessä alamäessä tajusin jo sen, että housut olisivat voinet olla vähän paksummat, kun avonaisesta satulasta johtuen tuuli kävi suoraan tusooniin. Mietin koko matkan, että jos nyt ei tule jotain kusitulehdusta, niin ei koskaan... Ei onneksi tainnut tulla kuitenkaan.
Kotona menin hampaat kalisten kuumaan suihkuun ja totesin, että kyllä riittää itselle tältä vuodelta. Nivunenkin on jo paranemaan päin, mutta kipuilee edelleen. Trombosol siis auttoi todella paljon ja hävitti sen verihyytymän, minkä alta paljastui syy mitä ilmeisimmin mokomalle, nimittäin pari kiukkuista karvatuppea. Nyt sitten olen laittan viikon verran bacibactia ja paraneminen jatkuu. Pahan näköinen ja tuntuinen se on edelleen eli hoito jatkuu.
Keskiviikkona pääsi ratsastamaan ja oh my tallilla odotti yllätys, kun mentiin ilman satulaa! Jännitti ensin, kun siitä on niin kauan aikaa, kun olen viimeksi mennyt ilman, että en edes muista. Sanotaan nyt niin, että meni kuitenkin paremmin kuin odotin. Taisi mennä oikeastaan paremmin kuin satulan kanssa. Heponen jolla ratsastan on nimittäis sellainen, että se ei liiku kunnolla eteenpäin ennen kun ratsastaja on itse tarpeeksi varma tekemisistään eli ei anna ristiriitaisia komentoja ym. Sen tähden olenkin ollut vähän pahoillani, kun joutuu tällaista kauhua kestämään selässään :D Nyt vaikutti kuitenkin siltä, että yhteistyö sujui paremmin, koska laukkakin löytyi helpommin ja pysyin yllätyksekseni jopa kyydissä.
Torstaina kävin hierottavana. Olihan se juokseminen tehnyt tehtävänsä. Pohkeisiin varsinkin. Hartiat sai myöskin kyytiä, kun ovat kestojumissa, niin että niska taas lukossa, edelleen vähän. Taisi se kylmä kyyti tiistaina vaikuttaa asiaan.
Perjantaina oli myrsky ja väsytti niin ei voinut juosta. Eilen piti valmistella juhlat niin ei ehtinyt juosta. Tänään ei vaan kyennyt :D No saa sitä sitten juosta ensi lauantaina ihan tarpeeksi...
Pari pikku lenkkiä ensi viikolla vielä ennen koitosta, niin eiköhän se ole siinä. Tällä mennään ja katsotaan mihin riittää. Tavoiteajaksi laitoin 4:30, että siihen nyt ainakin koitan päästä.
Loppukevennykseksi meidän kasarilook |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti