tiistai 27. kesäkuuta 2017

Pää täynnä räkää

Ollut kyllä niin sairas viikko, että huhhei. Ei jäänyt sitten pelkkään kurkkukipuun. Ilmeisesti tammikuussa syöty antibioottikuurikaan ei saanut ajettua poskionteloista tautia ulos, koska kärsin niin pahasta limakalvoturvotuksesta koko raskauden. Ja nyt kun miettii, niin olenkin ollut vissiin lokakuun lopusta asti enemmän tai vähemmän sitten kipeä. Selittää miksi olen kaivellut kuurin jälkeen vielä kuivaa köntsää nenästäni ja syyttänyt kuivia limakalvoja. Ei siis ihme, että öljyt ja huuhtelut paljoa auttaneet.

Maanantai-iltana tuli kurkku kipeäksi ja tiistaina nosti sitten kuumeen peräti himpun yli 38 asteeseen. Voi ristus, kun olin kipeä. Keskiviikkona raahauduin apteekkiin, kun oli särkylääkkeetkin loppu. Löysin sellaisen rohdosvalmisteen sieltä kuin Sinoclear. Se lupasi puhdistaa ontelot. Ostin sen viimeisenä toivonani. Ja mikä parasta se toimi! Melkein välittömästi ensimmäisen käytön jälkeen lakkasi särkemästä naamaa ja sitä räkääkin alkoi tulemaan. Ja se oli sellaista onteloiden uumenista nousevaa ällöttävää kamaa, että kyllä puhdisti. 

Torstainakin oli vielä vähän kuumeinen olo, mutta perjantaina oli sen verran helpompi, että lähdettiin Sipooseen katsomaan Huubin triathlonia. Sää oli melko tuulinen ja viileä, mutta siellä ne hurjat viiletti menemään. Veden ollessa vain 13 asteista oli uintia lyhennetty sprintissä tai sitä ei ollut pakko uida ollenkaan. Itse olisin skipannut suosiolla. Olisin vain kärsinyt vähän aika rankkua ja lähtenyt viimeisten uimareiden perään pyörällä. Hienot kisat oli kyllä taas ja hyvä meno.



Siellä sitä uitiin 13 asteisessa vedessä. On ne hurjia.

Lauantaina menin sitten ilmottautumaan sinne Lahden Ironman puolikkaalle tuskissani. Tuntuu taloudelliselta itsemurhalta ilmottautua vuotta etukäteen jonnekin sellaisella summalla. Olen stressierkki. Kiva sitten vuoden päästä jos olenkin kipeä tai sää on ihan ripulia. No voihan se sattua, vaikka kisa olisi maksettu vasta kuukautta etukäteen. Säähän on vielä vaikeampi vaikuttaa. Ei voi kuin toivoa, että kaikki menee putkeen.

Meidän juhannus

Vieläkään en ole terveiden kirjoissa kuitenkaan. Vähän pääsi vielä valahtamaan tuonne henkitorveen aiheuttaen kamalan yskän. Tyypillistä minulle, kun ei ole niitä nielurisojakaan. Melkein aloin jo epäilemään eilen, että voinko saada angiinan vielä ilman nielurisoja, kun oli kurkku niin kipeä, mutta ei onneksi enää. Ehkä tämä tästä vähitellen paranee sitten kuitenkin. Olo on kuitenkin jo pirteämpi kuin moneen kuukauteen, jos ihan tarkkoja ollaan.

Pikku jätkäkin on nyt ilmoitettu vauvauintiin :D Siitä se lähtee. Painoa on nyt sitten jo sen sinne vaadittu 5 kg eli se on iso mötkö siinä vaiheessa, kun elokuussa alkaa. Kyllä se vaan kasvaa vauhdilla.

Nyt pitää parantua, että jaksaa hoitaa vauvaa ja jatkaa liikkumista. Toisiaan tukevat toimet nuo liikkuminen ja jaksaminen. Ainakin henkisesti.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Valveunia, kisakuumetta ja kevyttä urheilua

Aika menee kuin siivillä pienen kanssa. Jäpikkä on sekin jo kuukauden vanha. Kai se johtuu siitäkin, että on niin väsynyt... Välillä jopa niin väsynyt, että näen valveunia. Ne on vähän pelottavia hetkiä. Toivon hartaasti, että kaveri alkaa nukkumaan serkkujensa tavoin täysiä öitä kahden kuukauden iässä, kun nyt mennään yleensä parin tunnin pätkissä, toisinaan kyllä viittä tuntiakin. Naureskelin tuossa myös, että en ole nähnyt varmaan eläessäni näin paljon kesäisiä auringon nousuja kuin kuluneessa kuukaudessa ja vähemmän auringon laskuja. Iltaihmiselle vähän haastavaa kieltämättä. Se tunne on vaan niin järkyttävä, kun imetät kahden tunnin unien jälkeen ja kroppa meinaa ihan kuin kouristaa väsymyksestä ja halusta vaan nukkua. 

Kaikesta huolimatta on tämä elämys. Pieni kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia päivittäin. Tänään punnittiin niin painoa oli kertynyt jo 4.6 kg! Yli puolitoistakiloa sairaalasta lähtöpainoon. Pienimmät vaatteetkin ovat jääneet pieniksi ja seuraava koko täyttyy koko ajan paremmin. 

Itsellä kunto on kohentunut huomattavasti kuukaudessa. Edellisen postauksen jälkeen olen kävellyt kärryjen kanssa varmaan päivittäin 2-3 km. Lauantaina repäisin ja kävin pyöräilemässä 12 km. Olisi vähemmänkin riittänyt, mutta kun oli niin ihana sää, ei tuullut juurikaan ja illallakin oli vielä yli 20 astetta lämmintä. 

Testasin uutta kypärääkin ja se oli parempi kuin osasin edes odottaa. Silmiin ei käynyt tuuli ja kun se peittää korvat, niin kuulee muun liikenteen paremmin. Lisäksi ilmanvastus tuntui ihan erilaiselta. Melko olemattomalta suorastaan. Onhan se melko umpinaisena aika lämmin, mutta ehkä sen kanssa voi elää. Ainakin alle 30 asteen lämmöissä...? Aika näyttää.

Enää ei puutu kuin kisakunto

Mäet tuntuivat menevän pyörällä entistä kevyemmin, mikä voi selittyä tällä kannetulla ylimääräisellä massalla, kun pyörällä et kannattele itseäsi vaan voit käyttää kaiken voiman polkemiseen tietty. Ihan hyvä fiilis siitä ainakin, vaikka muuten tuntui melko rankalta ja yritin joo ajaa rauhassa... Yrittämiseksi jäi :D Oli vaan niin ihanaa! Tästä se lähtee taas.

Onneksi on nuo normaalisti liian isot Lidlin pyöräilyhousut. Paita vähän kiristi... Napapaita loppumatkasta sitten.

Eilen kävelin sauvojen kanssa puoli tuntia ja melkein kolme kilometriä. Otti käsiin alkumatkasta aika huolella. Taitaa olla nekin aika jumissa tästä vauvarumbasta, vaikka käyn hierottavana, viimeksi lauantaina, ja LPG:ssä säännöllisesti. Meinasin, että pitää koittaa viimeksi mainittua tämän löysän mahanahan kiinteyttämiseen, kun LPG:tä käytetään todella paljon myös ulkonäön muokkaamiseen. Lakkaa maha lepattamasta tuulessa. Sillä voi myös vaikuttaa raskausarpiin, jos niitä on. Itse jotenkin kummasti säästyin niiltä. Liekö neuroottinen rasvaaminen alusta asti vaikuttanut asiaan.

Kova on myös kuumotus päästä kisaamaan, mutta sovin itseni kanssa viime syksynä, että olisin käynyt vain tekemässä täydenmatkan jossain, kun jäi niin hampaankoloon. Tuskin olisin kuitenkaan malttanut ja vetänyt jo tukka putkella ainakin kisan tai kaksikin... Eli taisi tuo poika tulla varmistamaan, että pidän lupaukseni, kun viisi kesää kuitenkin jo paineltu meikäläisen kisojen perässä ja niitähän on riittänyt sen viisi kesässä.

Sääksissä miesten tuumailua ennen kisojen alkua

Kahdet kisat on käyty jo katsomassa, joista toisissa olin järjestämässä. Pidettiin taas Sääksissä kisoja ja matkoina oli sprintti, perusmatka ja supersprintti. Ensi kuussa sitten pidempiä matkoja. Sunnuntaina käytiin Kuusijärvellä katsomassa perusmatkaa. Täytyyhän tuo poikakin opettaa jo pienestä pitäen lajin pariin. 

Perusmatkan info

Ensi kesänä olisi Lahdessa ensimmäinen Suomen Ironman brändin kisa, mutta se on niin PERKELEEN KALLIS. Nyt varsinkin, kun tuilla alkaa elämään, niin tuntuu tuskaiselta pulittaa puolikkaasta vaan sen merkin takia 220 €. Kisa olisi iltavirkulle ihanteellinen, kun startti taisi olla vasta neljältä iltapäivällä... Mutta kun... Ja en tykkää varata asioita vuotta etukäteen muutenkaan, mutta se on kohta täynnä. Pitää varmaan vaan purra hammasta ja jatkaa käpyjen potkimista. Asiaa ei tietenkään helpota, kun facebook täyttyy kavereiden osallistumis postauksista. HUOOOOH.

Jatketaan harjoituksia, mutta ei vissiin enää tällä viikolla, kun tuli eilen illalla kurkku kipeäksi :( 

torstai 1. kesäkuuta 2017

Uudenlaista elämää

Edellisestä postauksesta päässyt vierähtämään pidempi tovi, kun on ollut enemmän tai vähemmän töttö ja röö koko ajan. Viimeiset viikot meni niin henkisesti ja fyysisesti viimeisillään, että ei jaksanut pahemmin ajatella. Nukuin lähinnä ja kävin kirjastossa hakemassa piiiitkästä aikaa kunnon kasan fantasioita luettavaksi. Kauniina päivinä kävin pyöräilemässä pikku lenkkejä, että sai vähän liikuntaa, kun kävely oli niin tuskaista. Harmi, että ne kauniit päivät olivat aika harvassa...

Tuolla sitä päästeltiin sään salliessa

Triathlonmessuilla tuli tosiaan käytyä huhtikuun lopulla ja se taisi olla viimeinen isompi tapahtuma siinä vaiheessa missä jaksoin käydä ja kävellä. Messut olivat jälleen täynnä kaikkea kivaa, mutta itse jouduin lähinnä huokailemaan haikeana. Ostin kyllä GU:n keksejä ja elektrolyytti juomatabletteja, joista oli todella paljon iloa myöhemmin eli synnytyksen yhteydessä.

Kaksi viikkoa sitten pieni poikamme ilmoitti olevansa valmis siirtymään ulkopuolelle ja siitä alkoikin sitten elämäni spartathlon. Iskiaksen kipeytyessä vasemmalta en pystynyt juuri liikkumaan, kun istuminen ja kävely aiheutti tajunnan räjäyttävää kipua kaiken lisäksi, niin meni pari päivää eli keskiviikko klo 3 aamuyöstä perjantai aamuun, ennen kuin poikamme näki päivänvalon. 

Pikku pallero

Poika oli pieni, paljon pienempi mitä oli ennustettu. Mielestäni kyllä ihan tarpeeksi iso. Teki ihan riittävästi damagea tuonkin kokoisena, kun tuli pää vinossa vielä ja vähän imukupilla avustettuna ja olin jo niin puhki yli kahden vuorokauden jälkeen. 

Pari päivää oltiin perhehuoneessa ja teräsmies oli sankarini mahtavan Hyvinkään sairaalan henkilökunnan lisäksi, kun en pystynyt pariin päivään paljon sängystä nousemaan. Hän hoiti kaikki nostelut ja parit vaipanvaihdot urhoollisesti, kun minä keskityin selviämään ja opettelin imettämään pikku palleroa.

Isin kanssa unilla

Sunnuntaina päästiin lähtemään kotiin ja tässä sitä nyt on reilu viikko oleiltu ja ihmetelty. Meinaa vähän väsyttää, kun unirytmiä ei ole ja nälkäkin tuppaa tulemaan miten milloinkin pienelle. Teräsmiehestä tuli korvikemies ja pelastanut taas, että olen saanut nukkua välillä minäkin pidempiä siivuja. 

Lauantaina käytiin ensimmäisellä parin kilometrin kärrykävelyllä ja meinasin lyyhistyä puolentoistakilometrin jälkeen. Sunnuntaina otin vähän lyhyemmän lenkin ja sen jaksoin melkein hyvin. Vähän piti puuskuttaa senkin jälkeen, että jaksoi taas liikkua.

Rankka lenkki, minulle

Pahinta tässä on kyllä se, että keskivartalotuki on ihan hukassa. Koitan kovasti keskittyä siihen kävellessä ja varsinkin nostaessa jotakin, mutta pelkään, että saan selkäni vielä hajalle. 


Olen saanut niin kauniita kukkia, että on oikein itkettänyt. Hormonit :D

Painoahan minulle kertyi odotusaikana sen +20 kg. Heti siitä ei kadonnut yhtään mitään mihinkään, kun turposin ihan huolella synnytyksen jälkeen niin, että minulla ei ollut suunnilleen edes nilkkoja. Nyt sitten 10 päivää myöhemmin on lähtenyt noin puolet. Läskiä on sitten vissiin toinen puoli, mutta onpahan mistä imettää. Ihan hyvä vaan, koska olen niin väsynyt, että ei ole oikein edes nälkä ja en tahdo muistaa syödä ihan riittävästit joka päivä. Olen kyllä nyt koittanut skarpata asian kanssa.

Karmea kuva kaksi viikkoa ennen kuplahdusta. Pitää kyllä vielä vähän kehua noita 2XU:n raskaustrikoita, kun helpottivat elämää niin paljon. En olisi jaksanut kävellä yhtään ilman niitä lopussa, kun olin niin turvoksissa.

Tässä sitä mennään opetellessa ja vaikka vähän koville ottaakin välillä, niin kyllä nuo pienet hymyt ja muu mitä poika toi tullessaan palkitsee. Kaikesta söpöydestä huolimatta odotan kovasti, että pääsen taas pyöräilemään ja uimaan. Juoksun kanssa joutuu aloittamaan varovaisemmin.