Maraton

Hyvä viikko takana ja kokemusta rikkaampana. Tuli myös seurattua triathlonin Hawaiin MM-kisoja ja suomalaiset teki hienoja suorituksia! Se on jo sinällään saavutus päästä sinne ja vielä hienompi, kun pääsee niissä olosuhteissa maaliinkin. Toivottavasti pääsisin itsekin joskus sinne kisaamaan.

Tämän viikon aloitin valmistautumalla maratonille ja juoksin kisavauhtisen 12.6 km. Se meni uskomattoman hyvin. Hymyilin itsekseni viimeisten kilometrien aikana miettien, että eipä ole juoksu tuntunut ennen näin hyvältä. Fiilis oli uskomaton. Siinä vaiheessa tuli se varmuus siitä, että pystyn juoksemaan maratonin vihdoinkin.

Vitsi mitkä värit

Keskiviikkona pääsi tämä vanha esteratsastaja hyppäämään esteitä! Ei mitään isoja, mutta esteitä kuitenkin. Ensin vähän jännitti, kun tässäkin tapauksessa edellisestä hyppykerrasta oli reippaasti yli 10 vuotta. No mutta sehän tuli selkäytimestä. Heponen oli ihan yhtä innoissaan kuin minäkin. Ensimmäistä kertaa se nosti laukankin ilman potkimista ja sitä sai suorastaan jarruttaa. Hymyilyttää vieläkin.

Torstaina oli syksyn ensimmäinen uintikerta. Viime talven valmentaja Keravan uimareista käy pitämässä meille kerran viikossa vähän opetusta. Sinnehän piti syöksyä hakemaan taas oppia räpylään, jos ensi kesänä osaisi vaikka uida kunnolla tai ainakin paremmin. Uinti tuntui hyvältä ja sujuikin ihan mallikkaasti, vaikka edellinen kerta oli Ahvenanmaalla. Olen oppinut nauttimaan uimisesta, mikä on sinällään ihan positiivista. Ostin samalla reissulla all-in-one rannekkeen hallille, niin voin alkaa käymään siellä salillakin. 

Perjantaina alkoi selvästi jännittämään maratoni. Olo oli kuin olisin tulossa taas kipeäksi. Aivastelin, nenään sattui ja infernaalinen migreeni, jonka jälkeen illalla oli krapulainen olo. Olin aivan varma, että jää juoksut juoksematta.

Lauantai aamuna totesin herätessäni, että nyt mennään. Olo oli lähinnä ylivirittynyt, mikä tiesi hyvää. Hetki meni vaatteiden kanssa, kun arvoin mitä ihmettä laitan päälleni. Aurinko paistoi, niin en sitten ottanut juoksutakkia mukaan, vaan lähdin pitkähihaisella ja 2XUn trikoilla matkaan.

Tikkurilan urheilupuistossa oli kisakeskus, missä kävin ensimmäisenä ilmottautumassa. Sen jälkeen vein takin ja verkkarit autoon ja asettauduin lähtökuoppiin muiden noin 700 lähtijän kanssa. Hassua lähteä kisaan, kun ei tarvitse suunnilleen kuin vetäistä lenkkarit jalkaan ja that's it.

Jännitys tiivistyy lähdön hetkellä

Kauhea hymy. Uskomatonta, mutta totta, että lähden iloiten juoksemaan

Ensimmäinen kierros meni ihan huomaamatta ja kivaa oli. Live musaa ja muuten vaan musaa ja paljon ihmisiä kannustamassa. Tunnelma oli hyvä. Sitten meni aurinko pilveen ja tuli ikävä sitä takkia, jonka jätin kotiin... Geeliä nappailin puolentunnin välein ja salmiakkia 40 min välein. Urheilujuomaa ryystin aina mukillisen juomapisteillä.

Läpyläpy bändille ja geeliä ensimmäisen kierroksen puolessa välissä

Toisen kierroksen alussa piti käydä pissimässä, mutta muuten menikin leppoisasti. Jos olisin ollut juoksemassa puolikasta, se olisi mennyt alle kahteen tuntiin varmasti. Hölköttelin kuitenkin rauhassa menemään olihan vielä saman verran edessä. Kylmä vaan meinasi olla. Ihmettelin sitä, kun kuitenkin kisasykkeillä juoksin. Toisaalta silloin kun ei tuullut, oli melkein kuuma.

Toiselle kierrokselle lähdössä

Helposti menee, vielä

Kolmannella kierroksella alkoi tuntumaan siltä kuin puolikkaalla pyöräilyn jälkeen. Askel alkoi jo vähän painaa, mutta en antanut sen häiritä. Olin kuitenkin jo yli puolenvälin. Sitten join vettäkin ja maha alkoi tuuttailla omiaan. Eli ei sovi sekaan pelkkä vesi edelleenkään. Tämän jälkeen olikin aina kauhea taistelu, kun otin geelin, että ei tullut kummastakin päästä.

Kolmannelle kierrokselle

Vähän alkoi jo hymy hyytymään :D

Viimeiselle kierrokselle lähtiessä kävin tuuttailevan vatsani takia taas paskamajassa, mutta totesin, että turha vaiva. Täytyy vaan kestää, ne pari geeliä ja jatkaa loppuun. 

Toivottavasti ei oltu niin sikoja :D Mut kiva kyltti kuitenkin :)

Jossain vaiheessa tajusin, että jalat eivät enää suostu liikkumaan kovempaa. Vaikka kuinka yritin pitää tavoitevauhtini, niin ei onnistunut. Ensin kiukutti, sitten nauratti. Kävelin juottopisteet, jonka jälkeen oli vaikea saada itsensä enää liikkeelle. Nauratti, kun se oli niin tuttua. Viimeistä geeliä en enää ottanut, kun tuntui ihan hyvältä jalkoja lukuunottamatta. Selittyy ehkä sillä, kun vauhti tippui, niin syke siinä samalla. 

Noilla main totesin jaloilleni, että c'mon enää 5 km. 37 km jo takana.

Maaliin pääsin ja aikaa meni 4:52. Tulipahan tehtyä. Se mikä yllätti oli, että jalat luovutti, mutta pää ei. Veikkasin, että olisi käynyt toisinpäin, mutta ehkä nuo puolikkaat triathlonit ovat tehneet tehtävänsä. Nyt uskon selviäväni siitä täydestä matkastakin ensi kesänä, kun pahin peikko itselleni, eli tämä juoksu on jo kerran selvitty. Pitää vaan treenata selvästi enemmän, että ei lopu siellä kintut tuollalailla kesken.

Voi tuota helpotusta mikä loistaa mun kasvoilla, kun pääsee maaliin

Naama harmaana automaattisesti kello seis

Talking to me? Ai, mitalin saisin.

Tänks. Miten niin IHAN pihalla.

Damaget reissusta. Kipeät jalat tietysti ylipäätään, mutta ei mitään spesifiä. En päässyt kunnolla kävelemään, kun menin maalissa istumaan penkille hetkeksi. Veti ihan säppiin. Teräsmiehen piti taluttaa minut suihkuun. Rakko oikean jalan isonvarpaan päällä, kynnen vieressä?! Hämmentävä. En tiedä miten tai mistä. Koskaan ennen ollut. Auki hiertyneet sisäreidet. Sen siitä saa, kun käy hikisenä vessassa eikä jaksa oikoa enää kalsareitaan kunnolla... Ehkä kipeimmät. Sitten vielä ristiselkä. Autoon istuessa luulin, että Lidlin pyöräilytakin selkätaskussa oli jotain, kun teki niin kipeää. Ei, se oli vaan ristiselkäni, joka oli aavistusen ärtynyt. 

Tänään sunnuntaina silmitön väsymys ja edellä mainitut paikat vähän aristaa lihasten lisäksi. Varpaat edelleen niin turvoksissa, että hyvä jos taivutettua saa. Olisi pitänyt jaksaa vetää palautumislahkeet jalkaan. Huomenna töihin ainakin. 

Sen totesin, kun on vanhat kisakengät käyttökenkinä, että niillä en olisi juossut moista matkaa. Aivan liian pienet näin turvonneeseen jalkaan. Totesin myös kauhukseni suihkussa, että jotkut tosiaan juoksevat aivan liian pienillä kengillä. Näin niin kauheita mustuneita varpaita, kun kynnet ovat irronneet ja sittenkin vielä juostu, niin että koko varvas alkanut mustumaan. HERRANJUMALA! Ostakaa ihmiset tarpeeksi isot kengät!!! Ei se ole normaalia, että kynnet irtoilee juostessa... Se tarkoittaa vaan väärän kokoisia tai vääränlaisia kenkiä ylipäätään...

Nyt pientä palauttelua muutaman päivän, viikon, ajan.