sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Neulatyynynä

Taas vaihteeksi parempi viikko paketissa. Alkuviikosta olin vielä huomattavan väsynyt ja meni aika nukkumiseksi töiden jälkeen. Tiistaina otin taas itseäni niskasta kiinni ja jatkoin jooga linjalla. Auttoi, pakko myöntää, turvotukseen ja selkään taas.

Keskiviikko aamuna oli ihan häikäisevän kaunista

Ei ollut vielä aavistustakaan millaiseksi sää muuttuisi

Keskiviikkona pakotin teräsmiehen kuskiksi sinne akupunktioon. Onneksi, koska sääkin oli melko karmea. Melkein myöhästyinkin sieltä, kun oli niin tahmeaa liikennettä... Lumi yllätti taas autoilijat, ainakin jotkut. Kyllä se tie on siinä missä se on ollut ennenkin... 

Selkääni laitettiin yhteensä kuusi neulaa. Kaksi alaselkään, kaksi puoleenväliin ja kaksi hartioihin. Pelkään pistämistä tai ahdistun siitä ainakin ja kaksi ensimmäistä meinasi aiheuttaa pientä paniikkia, mutta sain itseni rauhoittumaan kuitenkin. Vähän se nippaisi, kun neula laitettiin, mutta sitten en oikeastaan edes huomannut niitä. Siinä sitten kyljelläni pötköttelin ~20min ja onnistuin nukahtamaankin itseltäni salaa. 

Torstai aamuna, kun lunta oli tullut enemmän kuin koiralla jaloissa pituutta

Se mitä piikittely teki ei ole ehkä niin konkreettisesti kuvattavissa tai itse en ainakaan löydä sanoja miten sen saisin kuvattua. Kyllä se ainakin rentoutti. Olin ihan unessa koko illan ja odotin, että pääsisin nukkumaan. Ja kyllä sitä sitten nukuttikin harvinaisen hyvin. Se oli kyllä maailmanluokan ihme, kun heräsin torstaina ja minua ei väsyttänyt! Oli todella kummallista herätä niin. Eikä kiristänyt vanne, niin oli helppo hengittää.

Illalla otin toisen kerran joogat tälle viikolle. Selässä tuntui huomattavasti paremmalle, mutta jostain syystä alkoi taas yöllä kiristymään. Ei meinannut löytyä mitenkään päin hyvää asentoa ja ahdisti. Pikkukaverikin piti sellaiset potkunyrkkeilyt, että eipä paljoa helpottanut nukkumis yrityksiä

Ja koira tuijotti. Sen on nyt tällä viikolla ottanut tavakseen vahtia minua todella ärsyttävästi eli tuijottaa sängyn laidalta minua ja eihän siinä voi nukkua! Joutunut pakottamaan sen omaan petiinsä nukkumaan monta kertaa. Voi vahtia minun puolesta sieltä... En kestä sitä haisevaa tuijotusta ja vaikka olisi selin niin siihen herää lopulta. 

Perjantai meni ihan silmät ristissä töissä, kun väsytti vaihteeksi niin paljon. Töiden jälkeen nukahdin sohvalle taas tunniksi, mutta sain potkittua itseni pyörän päälle vielä puoleksi tunniksi. Kannatti. Sen jälkeen oli ehkä vähän vähemmän tärähtänyt olo.

Seuraavan yön nukuin ehkä vähän paremmin, ja kun oli satanut vihdoni tännekin sen verran lunta, että puistoon oli saatu pertsan latu, niin lähdinkin hiihtämään ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Toivottavasti ei kuitenkaan viimeistä, vaikka siltä se uhkaavasti näyttää. 



Voi luoja, en ole ikinä nauttinut hiihtämisestä niin paljoa. Kai se on, että sekin menee nyt paremman puutteessa :D Pitkästä aikaa sain kunnolla töitä jalkalihaksille ja varmaan koko kropalle. Ensimmäisellä 1.5 km lenkillä sattui käsiin ja jalkateriin, kun ei ole tottunut ja tehnyt mitään noinkaan rasittavaa. Kolmas kierros neljästä taisi olla paras, kun latu alkoi kovettumaan ja suksetkin luistamaan. Ainut miinus oli toppatakki, jossa tuli karmean kuuma, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta vielä, mutta kun en mahdu kuin kahteen takkiin enää ja toinen on valkoinen untuvatakki ja toinen perus toppatakki, musta vielä. Olevinaan hengittävä, mutta meinasin tukehtua silti. Eli viimeisellä kierroksella oli niin kamala hiki ja pissittikin jo, että alkoi vähän haitata tunnelmaa.

Sieltä se tyyris tyllerö vaappuu ja ensimmäinen kierros takana

Parastahan tuossa hiihtämisessä oli se, että vaikka puskin menemään kuusi kilometriä, niin ei tullut mikään paikka kipeäksi. Ei edes lonkat. Kaupassa käyminen vei sitten taas mehut ja jaloista voimat. Se on melkein rankempaa nykyään :D



Tänään lyllersin taas uimaan. Uidessa itseasiassa huomasi taas parhaiten selän kunnon. Kulki ihmeen hyvin, mutta ei sitä silti jaksa uida kauhean pitkää matkaa, kun alkaa vatsaa kiristämään. Kilsan sain polskuteltua kuitenkin mukavasti.

Huomenna akupunktioon uudestaan. Saa nähdä montako kertaa ottaa, että oikenee kunnolla. Lupaavalta näyttää vihdoinkin.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Selkävaivaisena edelleen

Olen pystynyt istumaan töissä ja kiitos siitä kuuluu varmaan satulatuolilleni enimmäkseen. Olo ei ole kuitenkaan ollut mikään hehkein kuitenkaan. Kiristystä ollut huomattavasti. Sitä ei ymmärräkään ennen kun selkä prakaa, kuinka paljon se vaikeuttaa elämää. Se ihan kirjaimellisesti kiristää ja kiristää läpi asti taas. Ihan kuin syksylläkin. Tuntuu koko ajan siltä, että olisi vatsa liian täynnä, enkä nyt tarkoita pelkästään tätä muutenkin isoa etureppua. 

Maanantaina jaksoin vielä polkea puoli tuntia ja piti koittaa miten taittuu ajoasentoon vielä. Kyllä siihen taittuu, mutta ei siinä voi polkea...

Eron tajusi tiistaina hyvin konkreettisesti, kun kävin LPGssä ja Maiju availi tuota selkää vähän muutenkin. Olo oli sen tunnin jälkeen kummallisen hyvä. Ihan kuin vatsakin olisi pienentynyt. Eihän se ollut, mutta selkä ei aiheuttanut kiristystä. Oli helpompi hengittää ja olla. Nukuin äärimmäisen hyvin seuraavan yön. Helpotusta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun alkoi palautumaan alkuasetuksiinsa...

Maha ei kyllä nyt tunnu kasvaneen ihan kauheasti, ainakaan ylöspäin, vaikka pikkukaveri on selvästi kasvanut. Sen liikkeet heiluttaa jo näkyvästi ja tuntuvasti palloa. Kovin on aktiivinen kaveri vielä.

Torstaina juhlistettiin ystävän toista lasta pienellä porukalla ja koitettiin äitiysjoogaakin toisen kaverin ohjeilla, joka on perehtynyt näihin juttuihin ihan ammatikseen. Olen vierastanut aina joogaa niiden ihme höpötyksien takia, mutta ne kun jätti pois oli homma verrattavissa ihan dynaamisiin venytyksiini mitä olen tehnyt. Tosin nekin jääneet vähemmälle nyt, kun en tiedä mitä kaikkea voi oikein tehdä.

Setti teki yllättävän hyvää ja löysin asennon mikä otti ihan tosissaan tuohon kipeään selkäänkin. Olo keveni kummasti. Sain linkin youtube videoon missä näitä samoja liikkeitä ohjeistetaan. Päätin, että pitää ottaa uudestaan kotona.

Perjantai saapui vihdoin ja olin onnellinen, että pääsee lepäämään viikonlopun. Ja sitä tässä on nyt toden totta tullut tehtyä. Yritin kovasti kiivetä toisen kerran vielä pyörän päälle, mutta se meni sitten nukkumiseksi. Ajatus lähti siitä, kun otin pienet valveunet ensin sohvalla vahingossa ja mietin siinä kattoa tuijottaessani, että "Tämä tyyny ei ole oikein hyvä juttu täällä paidan alla. Pitää ottaa pois." Sitten, kun aloin jo melkein miettimään miksi ihmeessä olen alun perin sen sinne laittanutkaan, havahduin ajatuksieni järjettömyyteen ja menin sänkyyn nukkumaan. Piti olla puoli tuntia, mutta siitä tulikin puolitoista. Söin, kävin saunassa, idlasin hetken koneella ja menin takaisin nukkumaan.

Tuolla sheavoilla taistellaan arpia vastaan ja hyvin on toiminut tähän asti. Ensimmäinen purkki oli tuoksutonta, mutta piti tilata nyt ruusuntuoksuista. On se ihana.

Lauantaina 10 h unien jälkeen oli melkein taas pirteä olo. Otin uudestaan joogasetin, mutta olin senkin jälkeen jo ihan puhki. Outoa. Kaupassa jaksoin käydä, mutta päätä alkoi särkemään siellä. Mietin, että en ole syönyt tarpeeksi. Taas ajattelin pyörää, mutta se muuttui jälleen päikkäreiksi. Tunti unta, että jaksoin tehdä simpukoita kermaisessa viskikastikkeessa. Oli hyvää ja sen jälkeen olinkin ihan kypsä taas nukkumaan. 

Lauantai-illan huumaa

Yhdeksän tunnin unien jälkeen oli taas ihan ok olo. Nyt kyllä pitää varmaan luovuttaa tämän reippauden kanssa. Lonkat on taas niin kipeät, että oikein ottaa päähän. Olisi kiva tehdä kaikkea, kun tykkää liikkua ja muiden ihanat ulkoilukuvat facebookissa oikein itkettää. Kunnon kidutusta. Jotenkin pitäisi selvitä vaan vielä 3 kk. Ei helpota yhtään, että kaikki käy vaan hankalammaksi.

Painokin vähän putosi, kun lähtenyt nestettä levätessä. Tässä tilassa on kauhean vaikea määrittää sitä "kuivapainoa" mikä normaalitilanteessa triggeröisi itselläni lepäämisen. Meni siis taas selvästi yli ja en huomannut sitä ajoissa, vaikka olinkin ihan tönkkö. Sen jotenkin olettaa kuuluvan tähän tilaan...

Jaksoin käydä uimassa siivoamisen päälle tänään, mutta olin päättänyt jo etukäteen, että uin vain puoli tuntia. Uin siinä ajassa kilometrin verran ja se sai riittää. Sitten koitin vielä 400 m vesijuoksua. Vähän hankalaa, kun ei saa vyötä oikeaan kohtaan, mutta otti edes käsiin. Jalat lähinnä vaan heiluivat mukana.

Onneksi jaksoin, koska nyt on taas parempi mieli :) Ja pikkukaverikin rauhoittui vähän. Tottunut ilmeisesti siihen, että liikun ja koittaa sitten kompensoida itse liikkeen puutetta, kun en jaksa itse tai sitten potkia minua vaan liikkeelle :D

Nyt ei tarvitse kuin selvitä keskiviikon akupunktioon ja toivoa vielä, että se auttaa. Jos ei, niin alkaa olemaan ideat vähissä.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Viikot vierii, hitaasti vaan

On tämä rankkaa hommaa. Puhina ja puuskutus vaan näemmä lisääntyy, kun viikot vierivät ja sisäloinen kasvaa iloisesti. Kaveri pitää sellasta hulinabulinaa välillä, että oikein naurattaa. Yöllä se ei kyllä kauheasti naurata, kun haluaisi itse nukkua. Alkaa myös rajoittamaan liikkumista yllättävillä tavoilla. En ollut edes ymmärtänyt kuinka paljon keskiruumis on mukana kaikessa ihan pikku asioissa. Esimerkiksi jalkojen nostelu on vaikeutunut, kun ei pysy tasapaino. Koira parka kärsinyt tästä, kun ei väistä yleensä vaikka sanoisi. Ehkä sekin vielä oppii.

Alkuviikosta yöllä iski kamala kipu selkään, kun käännyin ilmeisesti huonosti tai jotain. Heräsin vaan kipuun vasemmalla puolella ja ajattelin, että nyt petti varmaan munuainen. Tuli ihan tuskan hiki. Tästä äkkillisestä kiihtymyksestä pikku kaveri innostui tietysti niin, että en uskaltanut liikkua kauheasti, että saisin sen rauhoittumaan. Meni varmaan tunti, että löysin hyvän asennon ja pystyin taas nukahtamaan. Ja ei se ollut munuainen vaan tuo selkä joka vihlaisi ihan kunnolla. Se ei siis ole vieläkään kunnossa kaatumisesta. Vaipui vaan johonkin koomaan, kun en tehnyt mitään. Seuraavana päivänä varasinkin sitten ajan vihdoin sinne akupunktioon, mutta se on vasta 22.2. En tiedä miten selviän sinne asti.

Seuraavakin yö meni huonosti nukkuen ja tiistain olin ihan unessa. Nukuin vaan, kun pääsin töistä kotiinkin. Keskiviikkona tuli äitiyspakkaus. Se oli oikein söötti sisällöltään. Alkaa uhkaavasti konkretisoitumaan tämä juttu. Meinaa iskeä paniikki välillä, että mitä sitä onkaan tekemässä :D

Siinä se nyt on. Äitiyspakkaus vm 2016, kun ei porukka lisäänny tarpeeksi :D

Torstaina ja perjantaina poljin pyörää kotona. Olin jo harkinnut salille polkemaan lähtemistä, mutta kun on niin veltto olo koko ajan, niin jopa sinne lähteminen tuntuu kamalan työläältä. Toisaalta sitä tietää kuitenkin piristyvänsä, kun vihdoin pääsee siihen pyörän päälle. 30 min setti meni ihmeen hyvin molempina päivinä, enkä tullut oikeastaan edes kipeäksi. Olin vähän ihmeissäni. Häntäluu, kun oli jossain vaiheessa niin kipeä heti. Nyt jos ottaa johonkin, niin ehkä istuinluihin.

On kyllä ollut niin huikaisevia auringonlaskuja tai sitten se vaan tuntuu siltä pimeyden jälkeen

Perjantaina oli se kauhulla odottamani sokerirasitus. 12 h paasto meni ihan näppärästi ja tietysti teki mieli syödä koko ajan, kun se oli kiellettyä. Aamulla olin ihan tokkurassa ilman aamupalaa, mutta selviydyin terveyskeskukseen asti. Sokerilientä piti juoda 2,5 dl. Ehkä siitä geelien imemisestä on ollut se hyöty, että ei tullut ihan kauheana shokkina se makeus. Tosin toinen mukillinen alkoi vähän tökkimään jo itsellänikin, mutta en edes yökännyt. Sen kamalan makuaineen voisi jättää siitä pois, kun se oli ehkä se mikä pisti itsellä ainakin vähän yököttämään juodessa. Vettä olisi kaivannut mahakin siihen päälle lasillisen, mutta piti vaan kestää.

Ensimmäisen tunnin aikana tuli vähän ahdistava olo. Ehkä sellainen ylienerginen. Pikkukaveri ei onneksi saanut mitään kohtausta sokeripommista. Toisella tunnilla alkoi hyytymään ja pahasti. Lopulta, kun kaikki kolme verinäytettä oli saatu otettua pääsin pois ja ahmin Tuplan protskupatukan matkalla syömään :D 

Menin sitten vielä liukastumaan siinä 500 m matkalla sinne syömään. Siinä oli taas sellainen hetki missä kaipasi keskivartaloaan. Nomaalisti tuossa olisin todennäköisesti vain horjahtannut, kironnut ja jatkanut matkaa. Nyt vedin sellaisen limboamisen. Olin vain katsonut, että jahas asvalttia, mutta en huomannut vieressä olevaa jääkuhmuraa mihin sitten astuin tietysti. Kenkä luisti vähän oikealle ja horjahdin ensin taaksepäin ja ehdin jo miettimään, että takaraivo edellä maahan! Sitten taitoin sivulle päin ja lopulta olin käsi edellä maassa melkein polvillani. Huh huh selvisin kuitenkin ilman vahinkoja. 

Lounaan jälkeen palasin kotiin tekemään töitä. Tässä koneella istuessa alkoi valkenemaan mihin siinä liukastuessa sattui. No selkään tietysti ja vielä ennestään kipeälle vasemmalle puolelle. Sinällään ei suuri menetys, että ei pysty istumaan, mutta saa nähdä miten pystyn olemaan töissä, kun ei tämä kestä kuin vartin kerrallaan. Kaikki muu sujuu.

Illalla katsoin vielä omakannasta testin tulokset. Kirkkaasti läpi! Sokeriliemi ei ollut juuri edes hetkauttanut lukemiani. Laskimoplasmasta määritettyjen glukoosipitoisuuksien raja-arvot ovat ≥  5.3 mmol/l paaston jälkeen, ≥ 10.0 mmol/l tunnin ja ≥  8.6 mmol/l kahden tunnin kuluttua kokeen aloituksesta. Paastoarvo oli itselläni 4.6, 1 h jälkeen 5.3 ja 2 h jälkeen 5.1. JEAAAH! 

Koiran kanssa kävelyllä melkein täysikuuta ihaillen, joka näissä puhelimen kuvissa surkastuu harmillisesti pikku palloksi taivaanrannassa

Kävelyssäkin on löytynyt se raja, että viisi kilometria on ihan jees, kun siinä ei ihan tule vielä lonkat kipeiksi. Sen verran taas dementiahiihdin lauantaina, niin jaksoi lähteä vielä kauppaankin kuleksimaan. Tosin kaupassa taisi krampata pohje varmaan ensimmäisen kerran elämässäni ikinä. En edes tajunnut sitä heti. Mietin vaan miten tämä nyt niin kiristää kipeästi. Tänään vasta aloin miettimään, että se taisi olla kramppi, kun on vieläkin kipeä.

Tämä oli huomattavasti parempaa mehua. Jatkoon.

Uidessa meni mukavasti 1800 m. Rauhassa vaan pitää malttaa mennä. Vähän on ikävä kovempia settejä ja oli aavistuksen haikea olo siinä, kun katseli muiden 20x25 m kovaa menoa. Sitä fiilistä ei vaan voita mikään, kun selviää niistä :D Kuulostaa ihan hullulta, mutta ei se mitään. Sitä se tämä urheilu teettää.

Ensi viikko on sitten viikko 27 tässä taistelussa. Välillä aika tuntuu kuluvan niin tuskastuttavan hitaasti. Ja jos maha tuntuu isolta, niin voi vetäistä aina 2XUn äitiystrikoot jalkaan ja huomata, että mahapussissa on edelleen löysää eli ei se ole vielä edes iso. Toisaalta aika kuumottavaa. Lupaan laittaa kuvan, kun täytän sen kokonaan. Siihen ei varmaan mene kyllä kauaa...

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Terveempää kuin hetkeen

Pari viikkoa meni taas menojaan niin, että humahti. Täytyy pitää itsensä kiireisenä, että ei ala masentelemaan mahaansa, kun se alkaa olemaan aikamoinen jarru. Mieliala on kyllä pysynyt nyt huomattavasti parempana, kun on päässyt liikkumaan enemmän olon parantuessa.

Viinihampaan kolotukseen. Aikamoista simaa...
 
Se paineistettu nenäkannu oli parempi kuin osasin odottaakaan. Sillä irtosi karstat onteloista, jotka aiheuttivat pitkittynyttä nuhaa ja tukkoisuutta. Viikoksi se riitti ja henki kulkee taas. Nenä meinaa edelleen vuotaa verta, mutta se ei varmaan lopu ennen kuin tämä on kokonaan ohi ja limakalvoturvotus sen myötä. Yskä sen sijaan ja pahin nuha on selätetty.

Dementiahiihtoa on tullut harrastettua pääsääntöisesti ja pari kertaa olen nyt koittanut pyörääkin. Vielä mahtuu jotenkin siihenkin. Tosin 30 min on ollut aika maksimi mitä siinä on pystynyt olemana, kun alkanut persaus ym kipuilemaan. Uiminen on ihan jees, kunhan malttaa mennä rauhassa. Tällä kaikella kolmen tunnin viikkomäärissä mennään. Ehkä sitä voisi tunnin tai kaksi nostaa väsymättä totaalisesti. Tai sitten ei. Fiilispohjalta mennään.

Kyllä siinä puolessa tunnissakin ihan hyvä hiki tuli. Ei tuo paitakaan enää ihan niin hyvin istunut päälle kuin ennen.

Riippuu kyllä niin työpäivistä miten sitä jaksaa niiden jälkeen. Huonosti yleensä. Tuntuu, että pitäisi saada ottaa päikkärit töissä, niin jaksaisin koko päivän kunnolla. Joka päivä on tullut pötkähdettyä sohvalle vähintään puoleksi tunniksi, kun on kotiin päässyt.

Viikko sitten lauantaina kävin hierottavana ja se oli jälleen todella jees. Sen jälkeen sitten sunnuntaina tuli uitua varmaan ehkä vähän liian kovaa kuntoon nähden voimiensa tunnossa ja minut saatiin houkuteltua kuvattavaksikin, kun oli seuran uintikuvausta. Ei siinä muuten mitään, mutta 50 m ilman apuvälineitä oli ihan kamalan rankka. Olen siis korvannut puuttuvaa keskivartaloa pullarilla tai räpylöillä jo jonkin aikaa. 

Tällä viikolla on oikeasti palannut taas into päästä liikkumaan ihan kunnolla, mikä kielii vahvasti parantumisesta. Ei malta olla paikoillaan oikein. Tiistaina oli taas neuvola missä seurattaan ylisuurta mahaani. Sukuvika sanoisin. Minut laitettiin kuitenkin sokerirasitukseen ja kun hämmästelin sitä, niin on kuulemma nykyään jo melko vakiotoimenpide tässä vaiheessa. Perjantaina on se kauheus sitten edessä. Toivottavasti selviän ilman suurempia kärsimyksiä.

Sunnuntain uinnin rasittavuudesta kertoi ehkä sekin, että en oikein palautunut. Olin ihan jumalattoman turvoksissa vielä torstainakin, mutta onneksi oli LPG. Nestettä lähtenyt sen jälkeen pari kiloa ja varpaatkin liikkuvat taas. Jaksoin myös kävellä sen ansiosta perjantaina MP-messuilla kolme tuntia. 

Messuilla tuli törmättyä vanhaan tuttuun, joka tunnetaan maailmalla leuanvedoistaan. Ihasteltiin sitten hänen kotikuntosaliaan ja olisihan tuo aika kätevä kiireiselle riathloonarille, jolla on jo nurkat täynnä kaikkea, kun ei vie juuri tilaakaan. Taas yksi itemi lisää hankintalistalle...

Eilen päätin repäistä ja dementiahiihdin 8 km. Ei sinällään tuntunut missään vaiheessa pahalta, mutta kun pääsin kotiin ja menin istahtamaan hetkeksi, en meinannut päästä enää kävelemään. Kauppaan piti kuitenkin mennä. Voi voi, kun sattui lonkkiin ja ties mihin... + 11 kg ja löystyvät liitokset eivät taida olla kauhean hyvä setti.

Tänään oli vielä aamullakin vähän hellänä paikat, mutta uiminen tuntui onneksi hyvältä. Paremmalta kuin aikoihin oikeastaan. Pitää varmaan käydä useammin sitten. Lisäksi en meinaa enää edes mahtua mihinkään ulkovaatteisiini. Kiva kun on ensi viikoksi luvattu kamalia pakkasiakin, niin en tiedä mihin ahdan mahani... Pitää varmaan alkaa viettämään aikaa salilla ja altaassa.