perjantai 28. joulukuuta 2018

Joulu oli taas

Joulu on juhlittu ja paluu karuun arkeen alkoi. Harmittaa, että jouduin käyttämään kolme neljästä jäljellä olevasta lomapäivästäni siihen, että sain olla joulun kotona. Se ei harmita, että sain olla kotona, päinvastoin, mutta ongelma on siinä, että joudun nyt välipäivinä tulemaan töihin, kun ei ole tarpeeksi lomapäiviä. Toivottavasti tulisi jälkitoimituksena sellainen joululahja kuin uusi työpaikka.

Itsenäisyyspäiväkin meni iltavuorossa. Oli kyllä komea auringonlasku.

Nyt on päässyt treenaamaankin ja kolme viikkoa mennyt ihan mukavasti. Kevyttä liikkumista ja määrät ajallisesti nouseet varovaisesti 1h 50min viimeviikon 2h 30min. Sauvakävelyä, vähän juoksua kävelyn seuraksi ja pyörällä pyörittelyä. 





Uusi Polarin kellokin alkoi päästä kartalle tekemisistäni, kun ensimmäiset kolme viikkoa teki tuttavuutta kanssani ja sitten viikon ainakin valitti, että treenaan liikaa. Sitten olikin kaikki hyvin ja tuli vain peukkua. 

Meidän pieni suuri joulukuusi

Niiskuneiti oli päätynyt jotenkin mystisesti pesukoneeseen



Tapaninpäivän lenkillä oli ihan keiväinen ilma

Täytyy vaan toivoa, että pysyisi nyt terveenä ja saisi pidettyä saman positiivisen vireen treeneissä. Vähän uskaltanut jo miettiä ensi kesän kisojakin. Kuusijärvelle jos sprinttiin taas perinteisesti, sitten Lohjalle perusmatkalle ja katselin myös Kasnäsin puolikasta vähän sillä silmällä. Uskalla oikein vielä varailla kauheasti kisoja, kun tiedä työtilanteesta tai mistään vielä. Kesään on vielä niin pitkä aika, joka sitten menee kauhean nopeasti kuitenkin.

Loppukevennys

torstai 29. marraskuuta 2018

Kaikki kunnossa

Jälleen tällainen kerran kuussa postaus. Ei vain ole edelleenkään ollut mitään suunnattoman jännittävää kerrottavaa. Päivät ovat kuluneet niin vauhdilla ja iltavuoroviikot sekoittavat vielä lisää. Näin pääsi käymään mm. uuden kellon kanssa, kun skippasin yhden viikon päässäni ja en tajunnut, että paketti ei ollut tullut kolmessa viikossa. Luulin, että lähetyksestä oli kulunut vasta kaksi viikkoa, kun tajusin alkaa kaipailemaan sitä. No se oli vaan ollut paikallisella ärrällä hukassa/unohtuneena.

Unboxing menossa

Olen nyt viikon elänyt tämän uuden Polarin Vantage V:n kanssa ja kello on oikein miellyttävä. Ensimmäisenä aamuna mietin, että kelloa ei edes huomaa, kun on kevyempi kuin vanha. Mutta pari huomiota kellosta. Ensimmäinen mitä ihmettelin, että onko sykkeen seurannan oltava aina päällä, koska aikaisemmissa kelloissa joissa ranteesta mittaus on, kello mittaa satunnaisesti sitä sykettä itsekseen. Havaintoja muilta käyttäjiltä joita ovat mm teräsmies ja työkaverit. Tässä ei ilmeisestikään eli on oltava päällä aina on minun käsitykseni asiasta. En siis harrasta käyttöohjeiden lukemista :D

Uudet Sarvan nastalenkkarit ja kello oli naamioitu aika hyvin

 Ja sen tähden ihmettelin pari päivää pientä hyppivää pallo näytön alalaidassa. Akseli näytti sitten sunnuntaina saunassa miten tätä kelloa käytetään. Niin vaan selvisi palleron salaisuus eli alhaalta ylöspäin pyyhkäisemällä saa ilmoitukset esiin esim. unianalyysin. Ja aktiivisuuden tarkemmat tiedot näyttöä painamalla. Toki punaisesta napistakin, mutta kuitenkin. Akun keston toivon kyllä paranevan päivitysten myötä, koska olen ladannut kellon viikon aikana jo kolme kertaa...

Se mikä kellossa on hämmentänyt eniten on tuo aktiivisuuden arvioiminen. Tällä hetkellä on 1 taso käytössä ja en saanut sitä maanantaina yli 11h aktiivisella ajalla täyteen. 3 tasokin pitäisi mennä sillä. Miten muilla? Lähetin jo Polarillekin kysymyksen, kun se häiritsee niin paljon ihan periaatteesta.
Viikko sitten sain myös tietää, että keuhkoni ovat kunnossa röntgenkuvan perusteella ainakin. Arpi jäi oikealle kuitenkin muistoksi :/ toivottavasti ei ala vaivaamaan tulevaisuudessa. Suositeltiin myös pneumokokkirokotetta. Taidan käydä sen lunastamassa apteekista ja pistättämässä terveyskeskuksessa. 

Eräänä kauniina päivänä metsäretkellä

Ehkä sitä tosiaan kohta alkaa taas treenaamaankin, kun valmentaja sen sopivaksi katsoo. Olen testannut kuntoani rattaiden kanssa kävelemällä eikä tunnu reipaskaan vauhti pahalta. Lihaskuntokin pysynyt yllättävän hyvällä tasolla ja siitä kiitos kuuluu varmaan Akselille, kun kaveri on niin rankka jätkä nosteltavaksi :D 

Ja eräänä talvisena aamuna auringonnousu töissä

Joulua kohti ja viinkoloppuna voi laittaa ne JOULUvalot, kun on JOULUkuu :D Kerron taas juttuja, kun niitä on kerrottavaksi.

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Keuhkokuumeen jälkeen

No niin, ei ole ihan kuukautta ehtinyt kulua edellisestä postauksesta, mutta en ole keksinyt mitään järkevää jutun juurta, kun olen vaan pötköttänyt lähinnä kotona...

Toipuminen on ollut hidasta ja se ei ole yllättänyt, koska olin todella sairas. Sen käsittänyt oikeasti vasta jälkikäteen. Myönnän, että ensimmäinen ajatukseni oli, kun sain kuulla keuhkokuumeesta, että toivottavasti en kuole. 

Tässä on ollu ehkä sekin, että kontrasti normaaliin on järkyttävä. Kotimatka silloin, kun pääsin pois, oli liikaa. Piti käydä apteekissa ja halusin pullakahvit edellisen päivän synntäreitteni kunniaksi, kun en ymmärtäny miten huonona olen. Illalla nosti sitten taas kauhean kuumeen ja viikonloppu menikin siinä korjatessa kotimatkan aiheuttamaa rasitusta. 

Taivastelua paremman puutteessa

Seuraava viikko meni ihan ohi, kun katselin vain sohvalla maaten animea. Mitään ei pystynyt edes yrittämään, kun alkoi heikottamaan ja huimaamaan. Viikonloppuna siinä sitten testasin kuntoani ruokakaupalla ja pikaisella Ikea käynnillä, kun piti saada eteiseen Akselille oma pieni naulakko. Ei ollut hyvä idea, mutta uskoinpahan ainakin, että töihin ei ole vielä menemistä.

Kaksi viikkoa sitten kävely pokestopille ja takaisin oli vielä vähän liikaa (200-300m)

Päivystyksessä sattui olemaan sama lääkäri, joka oli hoitanut minut alunperinkin. Hän sanoi, että ei normaalisti laita nuorta perustervettä osastolle, mutta minun kohdalla se oli välttämätöntä. Perusteet olivat aika selvät. Takykardia, molemmat keuhkot tulehtuneet, tulehdusarvot 195, verenpaine 85/55, happisaturaatio alle 95 jne. Kyllä siinä taas tuli vähän paha olo, että miten tässä pääsi näin käymään. 

Kerran olen aikaisemmin ollut tilanteessa, missä hengenlähtö oli oikeasti lähellä, kun ei ollutkaan angiinaa vaan nielupaise ja se puhkesi verenkiertoon. Siitä seurasi sepsis, mutta pääsin hoitoon viime hetkellä. Sen jälkeen on koittanut olla vähän tarkempi. Tässä kävi näin varmaan ihan vaan sen takia, että kävin työlääkärillä ja ajattelin sitten, että ei tässä mitään. En taida omata oikein kunnon sairaudentuntoa. Tiedän vain olevani kipeä, mutta en osaa vastata miten kipeä. Siedän aika paljon ja en halua valittaa turhasta. Hullua, mutta se taitaa olla yhdenlainen ominaisuus. Täytyy vaan toivoa, että ei ole kuolemaksi jatkossakaan. Vaatii ehkä läheisiltä tietynlaista herkkyyttä havaita mikä on meininki.

Kunnostauduin voimien kohentuessa ruokapuolellakin. Real deal italian meatballs. Akseli olisi syönyt varmaan kaikki.

Seuraavana viikonloppuna testasin taas kuntoani ja kauppareissu meni paremmin kuin viikkoa aikaisemmin, kun muisti liikkua rauhassa. Pitihän sitä sitten sunnuntaina lähteä koittamaan kuntoa I Love Me- messuille. Ja uusi Polarin kello piti päästä näkemään tietysti oli kunto mikä tahansa... 

Löysin myös vahingossa sähköterapiahoitolaitteen HeadaTermin. Laite on siis suunniteltu lääkkeettömäksi hoidoksi mm. migreeniin ja olen katsellut sitä jo kuukausi kaksi sitten. Ostin sen messuilta, kun en jaksa etsiä apteekkia mistä sitä saa. Sitä voi käyttää joko kohtaushoitona tai jatkuvana vähän niin kuin estolääkkeenä. Itse olen käyttänyt sitä nyt päivittäin, koska se vähentää myös stressiä, unettomuutta, masennusta jne. Toimii kyllä mainiosti. Parhaiten sen näkee kasvojen lihasten rentoutumisena itselläni ja ei kyllä vanne kiristä päätä enää. Ja kaupanpäälle sai kipukynän. Jee.

Wonder Woman panta päässä aamulla ja look at mah face illalla!! Mun silmäpussit on mennyttä. En näytä enää ollenkaan niin väsyneeltä.
Erikoinen vekotin

En jaksanut messuilla kovin kauaa, kun iski vanha tuttu heikotus ja kylmä hiki. Siellä sitten hoipuin hetken naama harmaana ja toivoin löytäväni isännät pian. Akselilla oli äärimmäisen kivaa, kun niin paljon kaikkea ja ihmisten seassa juokseminen oli niin siistiä. Herra sai kauhean raivarin, kun piti lähteä pois :D

On se hieno tuo uusi ja yllätti positiivisesti kokonsa ja keveytensä puolesta

Seuraavana päivänä kävin taas järkyttämssä yhtä terveyskeskus lääkäriä, joka sanoi, että ei muista nähneensä ikinä näin pahaa keuhkokuvaa. En oikein tiennyt olisiko siitä pitänyt olla otettu :D Ja neljäs viikko sairaslomaa alkoi. Alkoi melkein jo tuntumaan vähitellen siltä, että on kunnossa, mutta silti oli vielä jotain. Kävin torstaina vielä työterveydessä ja sain labraan lähetteen. Katsottiin tämä kovin kuuluisa ferritiini ja kilpirauhasen arvot.

Lauantaina näin sitten tulokset ja epäilykseni osuivait oikeaan. Olin ollut pitkään sellaisessa syväjäässä, jolla ei ole mitään tekemistä ympäristön lämpötilan kanssa. Ihan sama vaikka istuin viltin alla vaatteet päällä ja vielä villasukat jalassa ilmalämpöpumpun lämpimässä tuulahduksessa minua paleli. Ja heikotus ja loputon väsymys. Ferritiini oli 29,2 eli aika alakantissa. Kävin ostamassa heti pullollisen Floravitalia, jota olin litkinyt raskauden loppuvaiheessakin.



Vaikutus alkoi tuntumaan pian. Olen nyt ollut kolme päivää töissä ja vaikka lääkäri soitti tulokset vasta eilen oli hän samaa mieltä rautakuurista. Koska eilen se syväjää alkoi loistamaan poissaolollaan ja muutenkin alkanut olemaan normaalimpi olo vihdoinkin. Ehkä tämä jatkuva sairauskierrekin loppuu nyt. Sain nimittäin viime viikolla Akselilta TAAS nuhan.

Pari viikkoa pitää vielä odotella, että saan mennä jälkitarkastus röntgeniin. Ehkä tässä jotenkin saa ajan kulumaan sen aikaa vielä, että pääsee taas aloittamaan treenaamisen alusta. Taidan tehdä myös poikkeuksen ja ottaa influenssarokotuksen. En koe olevani vielä niin hyvässä kunnossa, että voisin ottaa tähän päälle vielä mahdollisen influenssan. Piikille siis.

Kirjoittelen taas, kun keksin jotain järkevää juttua. Se on varmaan röntgenin jälkeen sitten.

Happy Halloween

torstai 4. lokakuuta 2018

Syntymäpäivä osastolla

Kaunis kuulas syksyinen päivä. Olisi ollut kiva olla ulkona ja tehdä kaikkea. Ennen kaikkea olla terve. Kävi kuitenkin nyt niin, että vietän kolmatta päivää osastolla parantelemassa keuhkokuumetta. Pääsi vissiin vähän pahaksi, kun molemmat keuhkot olivat aivan tulehtuneet ja olen edelleen täällä.

Minulla oli taas flunssan tynkään, kun taisin vilustua kylmyyden iskiessä syyskuun viimeisellä viikolla. No se oli ihan perus nuha. Sunnuntaina olin pitkästä aikaa energinen ja siivosin keittiön ja eteisen. Ajattelin, että seuraavalla viikolla voisi alkaa taas treenaamaan. En ehtinyt lähettämään valmentajalle viestiä onneksi...

Maanantai aamuna lähdin töihin ihan normaalisti. Ihmettelin vain matkalla, kun paleli vaikka auton lämmitin puhalsi nupit kaakossa ja penkin lämmitinkin oli päällä, että miten voi palella edelleen näin paljon. Parkkipaikalla mietin lähdenkö suoraan kotiin, koska ei huvittanut nousta autosta ja kävellä kylmässä sisälle. Tein sen silti ja varasin lääkärille ensimmäisen vapaan ajan yhdeksäksi. 

Selvisin jotenkin sinne lääkärille ja sain keskiviikkoon sairaslomaa ja Duacteja. Sitten selvisin jotenkin vielä kotiin. Kotona otin särkylääkettä ja menin makaamaan sänkyyn. Parin tunnin jälkeen ihmettelin, kun burana ei oikein auttanut, niin kuin yleensä. Otin 1g Panadolin. Edelleen lämpöä ja kipuja, mutta ajattelin niiden johtuvan kuumeesta. 

Siirryin sängystä sohvalle. En jaksanut tehdä mitään. Meinasi taju mennä lyhyestäkin kävelymatkasta, mutta silti ajattelin, että kyllä tämä tästä. Yö oli yhtä kärsimistä. En löytänyt hyvää asentoa, kun ahdisti, yskitti ja sattui. Loppuyöstä ei voinut olla oikealla kyljellä ollenkaan sattui niin paljon. Edelleen ajattelin, että lihaskipua. 

Aamulla kampesin itseni ylös ja puin hitaasti. Valuin alakertaan odottamaan, että teräsmies tulee Akselin kanssa alas ja lähdetään päiväkotiin ja minut vietiin päivystykseen. 

Istuin hoidontarpeen arvioinnin tuoliin enkä saanut sanottua mitään, kun ei happi riittänyt. Minulta mitattiin kuume, tulehdusarvot ja jotain sain siinä puhistua ja sitten siirrettiin vuodepotilaaksi. Mistä tosiaan tietää olevansa kipeä? Siitä, että sinut hoidetaan päivystyksessä vartissa. Lääkäri oli siinä melkein samantien ja totesi myös, että keuhkokuume, röntgeniin ja verikokeisiin. Röntgen kuvista näkyi, että molemmat keuhkoni olivat aivan tulehtuneet. Ei ihme, että oli vähän vaikea hengittää...


Tästä se alkoi
Tunti tuloni jälkeen olinkin jo vuodeosastolla antibiootti- ja nestetippa kädessä. Istuin sängyllä etukumarassa, kun en voinut nojata, koska kaikki sattui keuhkoihini ja yskitti, mikä sattui myös ihan jäätävästi. Mietin, että tältä varmaan tuntuu, jos on joutunut potkituksi/hakatuksi tuusan nuuskaksi. Toisen antibiootti setin jälkeen kivuit alkoivat laantumaan.

Eilen jaksoin käydä suihkussa, mikä oli ihan taivaallista. Seisoin varmaan vaan 10 min siellä ja nautin lämpimästä vedestä. Sen jälkeen söin kunnolla ensimmäistä kertaa kahteen päivään. Liikkua en kyllä jaksanut vessaa pidemmälle. 


Ihan titityy
Kolmeen yöhön en ole nukkunut kunnolla, mutta tänään on tuntunut vihdoin paremmalta. Tulehdusarvot laskeneet 275 -> 175, mutta niiden takia en pääse vielä kotiin. Ehkä huomenna. Tänään lähdin jopa osastoa ympäri kävelemään, mutta vähän yllätti, kun en jaksanutkaan kauhean pitkälle. Pitää vissiin totutella tällaiseen hiljaiseen liikehdintään ainakin seuraavat kuusi viikkoa jälkitarkastukseen saakka. 

Virallisesti pieni mies on nyt kävellyt viikon. Ensi askeleet otettiin syyskuun puolessa välissä.

Ihmettelin miksi kävi näin. Olisi varmaan pitänyt tajuta löysätä tahtia aikaisemmin. Pääsiäisestä asti ollut työpaikan takia stressi ja syyskuukin meni täysiä päiviä tehdessä, kun aloin opettelemaan vähäisellä vapaa-ajallani koodausta uuden työn toivossa. Olin jatkuvasti tajuttoman väsynyt, mutta en suostunut löysämään, kun ajattelin, että ei tätä kestä enää kauaa. Tämä on vain väliaikaista. 

Piti käydä Seutulassa katsomassa joukkue aika-ajon SM-kisoja toissa viikonloppuna. Ehkä sitä itsekin ensi vuonna...

Tämä viikko menee sitten täällä ja ensi viikko kotona pötkötellessä ja miettiessä syntyjä syviä. Joudun varmaan taas hautaamaan haaveet täydestämatkasta tämän takia. Olisin halunnut päästä jo treenaamaan ja sitten, kun joskus pääsen taas pitää aloittaa varovaisesti. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Pieni kiipeily piristää päivää

Blogi on kieltämättä vähän hiljaisen puoleinen, kun ei ole ollut oikein kirjoitettavaa ja aikaa... Pitää nyt ottaa vähän iisimmin ihan terveytenikin tähden ja kirjoittaa tännekin. Olen oppinut pitämään tätä melko terapeuttisena, vaikka en osannut koskaan kirjoittaa edes päiväkirjaa :D 

Loppukevennys

lauantai 8. syyskuuta 2018

Perusmatkan SM:ät Ahvenanmaalla

Tunnelma on parantunut edellisestä postauksesta hieman, kun tuli käytyä siellä Ahvenanmaalla ja kisattua. Eli olen parantunut. Kannatti lähteä reissuun ja kannatti osallistuakin ja päästä maaliin asti :D Eihän sitä muuten voi voittaa!

Päätin edellisen synkän postauksen jälkeen, että kyllä me lähdetään sinne Ahvenanmaalle vaikka ihan vaan lomareissulle, kun kaikki oli kuitenkin jo maksettu. Pakattiin varuilta kisamatkin mukaan, koska vähemmän se harmittaa jos on ne mukana ja toteaa, että ei pysty kuin toisin päin.

Keskiviikkona illalla pakattiin kaikki valmiiksi odottamaan torstaita, että päästään lähtemään mahdollisimman nopeasti töiden jälkeen ja päästiinkin vähän neljän jälkeen liikkeelle. Turussa olimme pari tuntia myöhemmin ja löysimme Laivahostelli Boren sataman tuntumasta. Luonnollinen paikka laivalle :D


Kannoimme tavarat hyttiimme ja lähdimme etsimään iltapalaa. Päädyttiin Rantakerttuun, missä olikin ihan loistavaa ruokaa hyvään hintaan. Ainakin tilaamani Jalluposki oli taivaallisen hyvää. Laivahostellista olin varannut meille vähän isomman hytin, että Akseli saa nukkua vähän omassa rauhassaan. Se toimi mainiosti ja meillä oli erilliset ns. punkat seinän toisella puolella. 

Ensimmäisen yön majapaikka

Mainiosti toimi myös sijainti ajatellen seuraavan aamun aikaista lähtöä siihen liikennöivään laivaan, joka vei meidät Turusta Maarianhaminaan. Ajettiin kyllä ensin väärään terminaaliin, kun muistettiin vasta siinä, että mennään Siljalla, eikä Viikkarilla jonka lähtösatama oli ihan hostellin vieressä.


Akseli jaksoi odottaa ihmeen hyvin autossa tunnin, että päästään laivaan. Syötin siinä samalla herralle kyllä aamupalan, joka jatkui vielä laivan aamupalabuffassa. Kyllä voi pieni ihminen syödä paljon! Tuli syötyä aika hyvin siinä itsekin. Laivamatka meni muutenkin hyvin, käveltiin laivaa ympäri, ihasteltiin maisemia ja vähän shoppailtiin. Päänsärky alkoi valitettavasti häiritä omaa oloani vähitellen siinä kuitenkin. Olin aika yliväsynyt. 

Perjantaiaamu oli lämmin ja tyyni

Maarianhaminassa piti sitten metsästää ensimmäisenä apteekki missä oli vielä migreenilääkkeitäni saatavilla ja kaupasta Pilttiä ennen kuin päästiin ajamaan toiselle puolelle saarta. Perillä haettiin mökin avaimet, ilmoittauduin ja sujahdettiin tarkastamaan mökki. Mökkimme oli onneksi takanurkassa ja siellä olikin aika rauhallista. Se tuli sitten meille vähän yllätyksenä, että siellä ei ollut petivaatteita tms. Akselille oli kyllä kaikki mukana, koska hänelle on oma sänkykin, joten piti mennä vuokraamaan meille omat. Vähän syletti maksaa 16€ per lärvi, koska missään ei ollut lukenut asiasta. No, se siitä, nukuin tunnin päikkäreillä hedarin pois ja sitten syötiin pizzaa iltapalaksi.


Illalla olin jo päättänyt, että osallistun kisaan. Keskeytän sitten vaikka, jos alkaa tuntumaan tavallista pahemmalle, kisaaminen on aina tuskaa :D Odotin, että homma keskeytyy jo uinnissa, kun vesi oli niin kylmää, 16 asteista. Edellisellä uinnilla kolme viikkoa aikaisemmin vesi oli ollut 27 asteista Sääksissä ja edellinen märkkäriuinti oli ollut ennen Joroisia. En uiskonut, että selviäisin.

Aamulla katseltiin PRO sarjojen menoa ja sitten oli Akselin päikkäriaika. Siinä meni pari tuntia, jonka jälkeen tyhjäsimme mökkimme ja lähdin viemään tavarat vaihtopaikalle. Sitten oli jo aika vaihtaa kisakuteet päälle ja mennä koittamaan uimista. Vesi oli KYLMÄÄ!!! Tuli melkein brain freeze, kun laitoin kasvot veteen ja märkkärillä uiminen ahdisti kuin talven jälkeen.

PRO naisten startti

Ensimmäisenä oli Portugalilainen mimmi uinnista ulos, joka yllätti, kun Hanna-Maria Seppälä oli myös kisassa. Hänen ensimmäinen triathlon.

Naisten neljän kärki lähdössä toiselle kierrokselle

Naiset T2

Sinne ne lähti juoksemaan ja me lähdettiin päikkäreille
Miehet starttasivat 14:20 ja naiset viisi minuuttia myöhemmin. Matka ensimmäiselle poijulle oli pahin. Tuntui, että en totu veteen ikinä ja kädet kuolee. Lähti se siitä onneksi rullaamaan. Uinti oli kahtena 750m kierroksena, tosin ekan rundin jälkeen oma kello näytti jo 900m. Olin, että pitääpä katsoa tarkemmin mistä ui. No toisella kierroksella tuli saman verran ekstraa ja siinä vaiheessa, kun olisi ollut kellon mukaan 1500m täynnä, niin en ollut vielä lähelläkään rantautumista. Eli puolikkaan uinnissa olisi tullut uusi ennätys varmaan, mutta kun oli perusmatka ja olisi mennyt alle 30 min, jos olisin uinut paremman reitin. Uinti meni ajassa 35:21.

Minä siellä keskellä tähystän kääntöpaikkaa

Onneksi naurattaa
Juoksin pitkästä aikaa vaihtoon ja naureskelin ylimääräiselle 300m. Sain tehtyä pitkästä aikaa napakat vaihdot ja T1 oli vain 1:40. En ole mikään maailman hätäisin vaihtaja :D

Pyörä lähti kivasti, mutta huomasi heti, että eipä ole tullut tehtyä kolmeen viikkoon mitään. Muutaman tuskaisen kilometrin jälkeen sykkeet laskivat ja alkoi kulkemaan ihan hyvin. Mennessä oli myötätuuli ja takaisin vastatuuli. Ei kauhean paha, mutta oli kuitenkin sellainen, että sen huomasi. 

Ihanaa päästä pyöräilemään oli ajatus tässä kohdassa
 Oli ihan kiva havaita kunnon parantuneen edellisestä kolmen vuoden takaisesta kisasta, koska olin muistanut pyöräreitin mäkisemmäksi, mutta eihän se ollut niin paha ollenkaan. Kaksi kierrosta meni oikein mukavasti ajassa 1:16:43.

Vaihtoon ja piti vilkuttaa Akselille
 T2 oli jälleen oikein sujuva vaihto ja siihenkin meni vain 1:43. Ja juoksemaan lähdim ihan hyvävoimaisena ja jalat eivät tuntuneet lainkaan pahoilta. Silti juoksu oli loppujen lopuksi se, missä tauko näkyi ja tuntui eniten. 

Akseli kannusti jälleen mahtavasti
Syke oli koko 10 km korkealla, melkein anakynnyksellä. Yllätyin kuitenkin, kun pystyin juoksemaan niin kovalla sykkeellä. Ensimmäisellä 5 km lenkillä jaloista alkoi mennä tunto ylämäissä. Aloin jälleen miettimään keskeyttämistä oli se niin kamalaa. En kuitenkaan halunnut antaa periksi. Toisella kierroksella olo vähän helpottui ja loppuun sain vielä nostettua vauhtiakin ja siihen auttoi samaan aikaan oleva lasten kisojen kova kannustus. Olihan se siistiä juosta nuorison kanssa loppukiriä, vaikka ihan omissa sarjoissa kisattiinkin. Sai siihen loppuun sopivasti vähän yritystä.

Parasta kannustusta
 Maalissa piti hetki puhallella ja olin tyytyväinen, että pääsin maaliin ja alle kolmen tunnin. Juoksusta tuli tämän vuoden paras 10 km ajalla 1:03 ja koko kisaan meni 2:58:24.

Maalissa ja syke 176
 Kylmän suihkun, pitäisi tulla nopeammin maaliin niin pääsisi ehkä lämpimään suihkuun joskus, ja nopean saunan jälkeen aloin katsomaan tuloksia. Kun näin ne, purskahdin yksinkertaisesti vaan nauruun. Voitin oman ikäsarjani, koska ei ollut muita. Olin autuaan tietämätön asiasta, koska en ollut vaivautunut edes katsomaan osallistujia sen tähden, kun en tiennyt pystynkö kisaamaan. Olihan se ihan hilpeä yllätys.

Hämmentävä hetki
Ilta kisan jälkeen meni sitten palkintojen jaossa, syötiin ja lähdettiin ajamaan puoli yhdeksän aikoihin Maarianhaminaan, kun Akseli piti saada nukkumaan. Ajattelimme, että jätkä nukkuisi autossa laivan lähtöön asti, joka oli vähän ennen puoltayötä. Pieni mies nukkui tunnin, kun vissiin perse puutui. Sitten kukuttiin siihen asti, että päästiin hyttiin nukkumaan. 

Olin varannut meille vähän isomman perhehytin tällä kertaa Viikkarilta, että mahduttaisiin paremmin nukkumaan ja oli kyllä ihan nappi valinta. Hytti oli 9 kannella kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Tavalliseen hyttiin Akselin sänky ei olisi välttämättä mahtunut ja se olisi mennyt muutenkin aika säätämiseksi. 20€ lisää, niin sai tuon isomman hytin hämmästyttävän hyvällä parisängyllä. Olisimme voineet nukkua pidempäänkin aamulla, mutta nahkavekkari alkoi kukkumaan jo ennen seitsemää. Ei auttanut kuin kammeta itsensä ylös ja lähteä aamupalalle.

Lasten leikkihuoneessa meni aamupalan jälkeen loppu aika iloisesti ja laiva oli Helsingissä 10:10. Siitä kotiin ja koitettiin mennä vielä nukkumaan, mutta kukkumies oli asiasta eri mieltä. Raahauduttiin sitten ruokakauppaan, jonka jälkeen tuli uni pariksi tunniksi kaikille.

Oli kyllä mahtava reissu ja loistava kisa! Tykkään Ahvenanmaan kisasta, koska reitit ovat loistavat ja rauhalliset. Kisa on muutenkin järjestetty aivan älyttömän hyvin. Kovasti olen kuullut nyt kritiikkiä sijainnista, mutta se on ihan asenne kysymys. Minä lähden ennemmin Ahvenanmaalle kuin esim Tahkolle. Paljon vähemmän autossa istumista. Eli te jotka valitatte paikasta käykää siellä edes kerran! Se on oikeasti sen arvoista. Minä taas lupaan vastavuoroisesti raahautua vielä joskus Tahkolle, jos tulee jatkossakin tällaisia kesiä.

Palautuminen on mennyt hyvin ja tästä sitten kohti ensi kautta. Vielä en tiedä yhtään mihin kisoihin osallistuisin ensi kesänä. Vähän on takki tyhjä ja suunnitelmat auki tuon työtilanteenkin takia. Pystyn ehkä sitten päättämään, kun saan normaalit työajat takaisin uuden työn myötä, joka löytyy ehkä joskus...

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Paremminkin on mennyt

Tässä on nyt vähän alavireinen fiilis, kun tuntuu, että mikään ei mene niin kuin oli suunnitellut. Toisaalta, niinhän se tuntuu aina menevän... Sitä on vaikea muistaa, että kaikella on joku tarkoitus ja asioilla on tapana järjestyä. Vaikeuksien kautta voittoon jne. Ei nyt oikein vaan tunnu siltä...

Viimeisen kuluneen kahden viikon aikana en ole tottunut kuin kurkkukipuun ja siihenhän ei totu. Eli tässä tämä. Toissa viikolla maanantaista torstaihin taistelin töissä kurkkukipuni kanssa, kun jotenkin vaan ajattelin sen menevän ohi, kun teräsmiehelläkin oli mennyt edellisellä viikolla. Torstaina meni ääni ja huomasin sen vasta töissä, kun koitin sanoa työkaverille huomenta. Perjantaina jäin kotiin ja menin lääkäriin, kun oli tullut kamala yskäkin. Virus ja saikkua tiistaihin. 

Akseli otti ensiaskeleensa reilu viikko sitten. Tässä ollaan muuten vaan kävelyllä.


Keskiviikkona, kun olin lähdössä töihin, en saanut aamulla silmiä auki. Ne olivat muurautuneet umpeen ja en nähnyt kunnolla kun sain ne auki. Vähän ehdin säikähtämäänkin sitä, vaikka silmätulehdus oli aika selvä. Taas lääkäriin, joka laittoi nieluviljelyyn, että saataisiin suljettua angiinan mahdollisuus pois. Tuli vähän huijattu olo, kun minulta on poistettu nielurisat ja silloin sanottiin, että se tauti on nyt historiaa omalla kohdallani. Ja taas saikkua.

No Akseli tuli myöskin lopulta kipeäksi ja oltiin perjantai kotona kahdestaan. Teräsmies sairastui lopulta myös. Nyt molemmat miehet alkavat olemaan jo kunnossa, mutta minä en vieläkään. Jää varmaan kesän viimeinen kisa väliin. Harmittaa ihan hirveästi, jos näin käy, koska Ahvenanmaan kisat ovat olleet aina lemppareitani. Ja joudun odottamaan taas ensi kesään, että pääsen kisaamaan. Jäi vähän kesä kesken tuntuu siltä. 

 
Ei riemulla rajaa, kun päästään on vajaa, että hyvää huomenta vaan.


Tämä on nyt vain tällaista pikku ärsytystä, mutta pahempi ongelma alkaa rassaamaan jo ihan todella ja se on nykyinen työni. Olen pääsiäisestä asti koittanut löytää toista työtä, kun minut laitettiin vuorotyöhön, joka alkaa kahden viikon päästä. Pitäisi olla kiitollinen siitä, että on töitä, mutta tämä ei vastaa osaamistani ja en halua tehdä vuorotyötä. Tuntuu, että lankun pää lähestyy vaan ja hajoan lopulta atomeiksi.

Minua ahdistaa ajatus aivan suunnattomasti siitä, että en näe perhettäni iltavuoroviikoilla. Toinen on sitten kumulatiivinen univelka, joka tulee väkisinkin. Kahdeksan tuntia unta olisi optimaalinen itselleni ja se ei tule toteutumaan varsinkaan iltaviikoilla, kun pääsen nukkumaan tai nukahdan ehkä keskiyöllä ja nahkavekkari herättää jo kuudelta. Se tekee viidessä päivässä jo 10 h. Missäs välissä ehdin sen kuittaamaan? Olen tehnyt vuorotyötä ja tiedän lopputuloksen.

Maukas ja ravitseva aamupala.

Piti nyt kirjoittaa tällainen avautuminen, kun ei tähän pieneen päähän tällä hetkellä juuri mitään muuta mahdukaan. Ehkä tämä on nyt tässä päässyt vähän liikaa niskan päälle, kun ei ole voinut urheillakaan ja nollata päätä. Pyöritellyt vaan asioita päässään kaikki päivät. Täytyy nyt vaan jaksaa elää toivossa, että uusi työ löytyisi pian ja paranisin. Voihan tämä sairastaminen olla seurausta pitkittyneestä stressistä. En osaa sanoa, mutta toivossa on hyvä elää (sanoi lapamato).

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Arki meinaa ahdistaa

Vettä sataa ja väsyttää. Koko perhettä. Pienimmäisellä on sentään se etu, että voi mennä nukkumaan, kun siltä tuntuu. Itsellä painaa niskassa tekemättömät kotityöt, kun niille tuntuu olevan aina vain vähemmän aikaa. Koti on kaaos, ruokaa pitäisi tehdä, pestä pyykkiä, treenata ja olla perheen kanssa. Näinä epätoivon hetkinä alkaa miettimään onko tässä mitään järkeä...

Onneksi nämä epätoivon hetket ovat ohimeneviä. Sitten, kun saa taas pakolliset tehtyä, niin ahdistaa huomattavasti vähemmän. En kuitenkaan halua luopua urheilusta, koska se alkaa sitten hetken päästä näkymään mielialassa. Pullantuoksuista äitiä/vaimoa minusta ei saa tekemälläkään :D

Taisi tämä ensimmäinen viikko olla meille kaikille pieni shokki. Päiväkodin aloittaminen oli ensimmäisten harjoittelupäivien jälkeen aika rankka elämys Akselille. Enkä ihmettele. Unirytmi meni ihan sekaisin, mutta nyt se tuntuu jo korjaantuneen paremmalle mallille. Alkuviikosta oli niin väsynyt pikkukaveri, kun ei malttanut nukkua päiväkodissa puolta tuntia enempää, että yöllä vaan itkettiin. Ja äitiä itketti aamulla, kun väsytti niin paljon.

Kaiken kaikkiaan mennyt kuitenkin aika hyvin ja ruokaa alkanut menemään tuplaten entiseen verrattuna :D 250g Pilttipurkillinen katoaa hetkessä ja siihen vielä vähän leipää ja maitoa päälle. Syö kuin mies.

Treenit kulkee ihan mukavasti ja kesän viimeistä kisaa vaan odotellaan, joka on Ahvenanmaalla. Ihanaa päästä taas sinne kisaamaan, kun on niin kiva paikka. Sääksikin ollut vielä niin lämmin, että päässyt uimaan ilman märkkäriä, mutta vähän pelkään, että se alkaa olemaan ohi vähitellen. 

Kyllä se vaan niin on, että ei se märkkäri tee yhtään parempaa uimaria, kelluttaa vaan. Se huijaa ärsyttävästi. Keksin nimittäin toissa kerralla, mikä on kun ei kulje. Huomasin, että oikea olkapää ei nouse vedestä kunnolla eli vajaa kierto sinne päin. 1400 m menikin sitten alle puoleen tuntiin, kun edellisellä kerralla oli mennyt melkein 10 min kauemmin. Uintini tuntuu ottavan aina takapakkia märkkärillä uidessa niinpä toivonkin, että olisi useammin näin lämmin kesä ja järvivedet. Ehkä kahdeksan vuoden päästä taas.

Oli kiva uida kavereiden kanssa, melkoinen tuuli ja aallokko oli vaan ja se tuo aina pelottavat purjelautailijat Sääksiin.

Pyörällä olen joutunut vähän pulaan, kun vauhdit kasvaneet, niin lenkit mitä olen ajanut tuppaavat jäämään lyhyiksi. Pitäisi jaksaa keksiä uusia... Kamalan työlästä, kun ei vaan voi lähteä köröttelemään tuttuja ja turvallisia. Tullut sitten veivattua jotain edes takaisin, että saa ajettua tarpeeksi pitkän, kun huomannut olevansa jo melkein kotona ja pitäisi ajaa vielä puoli tuntia...

Viikko sitten 3 h lenkillä tapahtui jotain melko odottamatonta. Mahdollisuushan on aina läsnä, mutta silti se yllätti. Kamala räjähdys, niin että koko pyörä tärähti ja hevoset viereisellä pellolla hyppäsivät ilmaan. Luulin ensin, että minulta putosi jokin kolmesta juomapullosta tms, mutta sitten kun alkoi täristämään tajusin, että se oli rengas mikä paukahti. Ei tätä nyt ole onneksi sattunut kauhean usein itselle, kun edellinen oli 2013 töistä kotimatkalla ja se oli salakavala tapaus, kun oli huono sisäkumi ja siihen oli ilmestynyt reikä omia aikojaan. Tämä oli kunnon pamaus :D

Kuin luodin reikä


Luulin ensin, että se oli eturengas, kun siinä oli ollut kivi vähän aikaisemmin, minkä jouduin irrottamaan. Se olikin takarengas ja oli tullut ihan kudokset ulos. Tuollainen pistosuojattu paukahtaa varmaan vielä x2 tavalliseen, kun on niin paksu. Vähän nauratti mokoma ja soitin teräsmiehelle, että tulee noutamaan. Minähän en ala missään jorpakossa vaihtamaan rengasta, en edes kisassa. Lenkki jäi 50 min vajaaksi, mutta sille ei voinut mitään.

Lähinnä nauratti, kun olin toipunut järkytyksestä

Eilinen 3 h meni ilman rengasrikkoja, mutta kotiin päin oli kamala sivu-vastainen tuuli. En muistanut miten raskasta on ajaa repivässä tuulessa. Aina aukeilla piti puristaa pyörää, että se ei lähde alta ja sitä aukeaa riittää. Reilun tunnin jälkeen huomasin, että hauksia pakottaa. Olin ollut niin keskittynyt, että en ollut pahemmin oikonut itseäni ja tajusin siinä olevan ihan puhki. Olin onneksi sellaisessa kohdassa missä pystyin kääntymään ympäri ja lähdin laskettelemaan myötätuuleen. Melkoinen helpotus. Tuuli ravisteli jopa juostessa pyöräilyn jälkeen. Onneksi tänään pääsee ajamaan vaan vesisateeseen pari tuntia...

Juoksukin kulkee ihan yllättävän hyvin. Jalat vaan menisivät kovempaa kuin kuski pystyy. Yllättävän hankala hillitä niitä ja sen huomaa sykkeistä. On vaan niin kiva kirmata menemään :D Auttaisikohan jos ostaa jotkut painavat kengät, niin ei jaksaisi ehkä vipeltää niin kovaa. Noh, ei pidä valittaa. Kai se kuntokin paranee vielä joskus.

Vähän sekavaa juttua, kun ei tästä sekavasti päästä tahdo saada mitään järkevää ulos. Kai tämä tästä parissa viikossa tasoittuu, kun totutaan tähän uuteen päivärytmiin kaikki. Siihen asti pitää vaan vissiin koittaa selvitä :D