maanantai 31. lokakuuta 2016

Kurkku ja kipu

Otsikossa tiivistyykin viimeviikon fiilikset aika ytimekkäästi. Jostain pääsi tällainen iskemään ja sitä on paranneltu. Sillä selittyi myös kumman vetämätön olo ja väsyneet lihakset varsinkin alkuviikosta.

Kieltämättä väsynyttä oloa oli jo vähän sunnuntaina, mutta laitoin sen kaiken tusaamisen piikkiin silloin ja uintikin oli aika raaka. Maanantaina ajattelin, että LPG käsittely pelastaa tilanteen varmasti, mutta tiistaina olikin vielä surkeampi olo. Hyvä, että jalat liikkuivat enää. Palelikin vielä. Iltapäivällä alkois sitten epämääräinen tunne hiipimään kurkkuun, joka voimistui iltaa kohti kurkkukivuksi.

Lämpöä mittasin tiistaina ennen nukkumaanmenoa 37.2 astetta ja totesin, että tuskin pääsen töihin keskiviikkona. Onnistuin jotenkin nukkumaan aika hyvin kaikesta huolimatta ja johtuiko sitten siitäkin, että oli nielu päässyt kuivahtamaan, niin oli aamulla niin kipeä kurkku, että hyvä jos kieli kääntyi suussa. Lämpöäkin oli peräti 37.6 astetta. Kotipäivähän siitä tuli. Olo koheni kuitenkin iltaa kohden.

Torstaina tein paluun töihin, mutta treenit sain heittää mielestäni. Perjantaina ajattelin, että voin mennä uimaan. Onneksi rutiineihini kuuluu venyttely ennen uintia, niin ei tarvinnut lähteä altaaseen asti toteamaan, että ei pysty. Venyttely otti jo niin koville, että jäin vaan lopuksi makaamaan lattialle raatona. Se oli sitten vaan ruokaa napaan ja saunan kautta nukkumaan kepeät 10 tuntia :D

Valmentajalta olin saanut ohjeen ottaa lauantainkin vielä kevyesti eli mentiin sitten koko perheen voimin metsäkävelylle pitkästä aikaa. Koiran mokomakin, jota normaalisti on saanut vetää perässään koko matkan, menikin ihan iloisesti suurimman osan melkein kuuden kilometrin lenkistä.

Illalla oli pientä viihdettä luvassa, peräti kolmet eri kekkerit joista joutui valitsemaan ja menin sinne, joka oli ehtinyt kutsua ensimmäisenä. Karmea tilanne, kun joka paikkaan olisi halunnut mennä! Tuli syötyä niillä synttäreillä kyllä niin paljon, että meinasi maha ratketa. Mitäs on tällainen syöppö. Kivaa oli muutenkin.

Sunnuntaina ryhdistäydyin ja silitin taas vuoren pois, siivosin, laitoin ruokaa, venyttelin ja kävin jopa uimassa. Uidessa tuntui ettei ollut voima kanssani, mutta kotona, kun katsoi vauhteja, niin ei ne nyt niin huonoja olleetkaan. Johtui varmaan vaan seurakaverista samalla radalla, joka painaa menemään sellaista kyytiä, että tuntee itsensä ihan maailman hitaimmaksi siinä.

Tänään piti olla hieronta, mutta hierojakin oli sairastunut kesken päivän. Itselläni ei näytä taaskaan sen paremmalta, kun kurkku tuli taas kipeäksi ja nyt se vasta kipeä onkin. Viime viikko taisi olla vasta lämmittelyä... Ehkä tässä vielä joskus pääsee taas treenaamaan... Taitaa olla aika sairastelua tulevakin viikko.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Alkaa tuntumaan

Nyt on vähän väsynyt olo. Tehokas viikko siis takana. Ihan en kaikkea ehtinyt treeneistä tekemään, niin jäi vähän harmittamaan, mutta taas kävi näin. Kyllä sitä vielä joskus. Tuntemus siitä, että selkä alkaa normalisoitumaan vihdoinkin vahvistuu.

Maanantai ja tiistain meni pyöräillen ja tiistaina suuntasin vielä juoksemaan. Jalat oli kyllä aika käytetyn oloiset varsinkin juostessa, kun piti juosta kuudesta kilometrista kolme kovempaa, niin tiukkaa teki. Tuntui myös siltä, että kylmä vaikutti, kun olin ihan jäässä varsinkin jaloista, vaikka juoksin kovempaa. 

No, seuraavan päivän hieronta olikin siis enemmän kuin tervetullut. Selkää rassatessa meni taas suurin osa ajasta kuitenkin. Löytyi rangan vierestä sellainen 10 cm pätkä noin puolesta välistä, joka oli todella kipeä. Hammasta purren kestin sen, koska sen tunsi jo siinä, että nyt ollaan asian ytimessä. Sattui nimittäin läpi ja kylkivälejä myöten. Ehkä pääsen vihdoinkin siitä vatsalihaksia kiristävästä vaivan osuudesta. Ja toivon mukaan koko vaivasta kohta.

Torstaina huilasin taas hyödyn maksimoimiseksi. Mutta tuli myös odotettu paketti :D Sain Stagesin ja siinä sivussa tilaamani GU:n recovery jauheen. Siinä oli hupia kerrakseen kotitöiden oheen.

Parasta palautusjuomajauheesta tehtyä palkkaria mitä oon ikinä maistanu!

Perjantai-iltana raahauduin puolikuolleena uimaan. Tiesin sen auttavan siihen oloon, vaikka ei olisi muka jaksanut. Altaassa oli vaan joku ihmeen temppurata syysloman kunniaksi, mutta onneksi mahduin uimaan ja vielä lähes yksin. Pari tyyppiä kävi koittamassa samalla radalla kanssani, mutta totesivat ilmeisesti viisaammaksi kadota siitä etteivät olisi tielläni. Tapahtu siinä yksi kolarikin. Joku tyttö temppuradalta päätti "oikaista" neljän radan yli, toiseen suuntaan olisi ollut vain yksi rata. Ilmeisesti hänen päätelmät liikkumisensa nopeudesta eivät oikein täsmänneet suhteessa minuun, koska ikäväksi täräytin suoraan häntä päin. Säikähdin niin paljon, että vedin puoli keuhkollista vettä varmaan henkeen kesken 200 m kovemman setin. Tämä altaiden sankari ei korvaansa lotkauttanut. Jatkoi vaan coolisti siirtymistään... 

Uinti meni muuten hyvin. Jo ensimmäisessä liussa altaan päästä huomasin, että nyt on hyvä ja vesi tuntuu hyvältä. Se on harvinaisen mukava fiilis. Uinti meni pitkästä aikaa hyvin ja siinä tuntui, että vasen puolikin alkaa olemaan enemmän mukana touhussa. 

Lauantaina erehdyin menemään jostain mielenhäiriöstä johtuen I love me messuille. Olisi senkin ajan voinut käyttää fiksummin. En taida olla ihan niiden messujen kohdeyleisöä. Itsensä tuunaaminen ei niin kiinnosta ja vaatteitakin on liikaa. Olihan sitä kiva maistella kaikkia uusia protskujäätelöitä ja muita hyperterveysruokia ja juomia. Muutamat asiat lähinnä vaan nauratti. 

Tuli sieltä ostettua Hyvinkääläisen Flow kosmetiikan tuotteita ja ranskalaisen Laveran, kun tykkään käyttää luonnonkosmetiikkaa sen vähän mitä käytän. No hiukset pitää pestä ja nahka rasvata. Yksi hyvä löytö oli kyllä hiusharjan putsari. Se oli sellainen pienen haravan näköinen todella tiheäpiikkinen kapistus. Yksi mitä myös käytän aika paljon on hiuspuuteri, sattuneista syistä. Se vaan saa harjat näyttämään aika nopeasti todella kauheilta. Pesemälläkään tahdo lähte vaan jää sellaiseksi tahnaksi. Tuolla pikku haravalla harjat lähti yllättävän puhtaiksi! 

Messujen jälkeen suunnattiin ruokakauppaan ja sitten poljin tunnin trainerilla uuteen wattiominaisuuteen tutustuen. Trainerissa on ollut tehonäyttö, mutta se ei näemmä ollut ihan paikkansa pitävä, niin kuin on sanottukin. Alkuun näytti aika samoja lukemia Stagesin kanssa, mutta tunnin päätteeksi huomasi, että vähän oli positiiviset trainerin antamat lukemat. Keskiarvossa oli sellainen 40 W ero... Olen siis tuhnumpi kuin oletin.

Vähän hämärästä kuvakulmasta eli pyörän päältä otettuna se uusi ja ihmeellinen Stages, tehokampi. Mokkula itsessään ei näy, kun se on tuolla vasemman kammen sisäpinnalla upotettuna. Tämän takia piti vaihtaa takajarru pienempää ja sirompaan, kun ei olisi muuten mahtunut.

Neljän kilometrin juoksu meni pyöräilyn päälle ihan maukkaasti. Kylmä vaan tuolla ulkona meinaa olla. Ehkä siihen ei vaan ole vielä tottunut?

Tänään piti pyöritellä pyörällä puolitoista tuntia ja juosta kuusi kilometriä. Tuli vaan nukuttua vahingossa kymmeneen ja muistettua, että tänään pitää siivota tavallista paremmin, kun huomenna tulee taloyhtiöön joku sokeritoukkahäätö. Ollaan nähty ehkä viisi tässä viiden vuoden aikana, kun ollaan tässä asuttu kyseistä öttiäistä. Ehkä niitä sitten vilistää muualla. Toisaalta ihan hyvä, niin sai rojut nurkista, mutta kyllä siihen vähän meni tavallista enemmän aikaa ja energiaa. Ehdin nipin napin tekemään vielä ruokaa ennen uintia. 

Mietin siinä ennen uimista venytellessäni, että en kyllä olisi varmaan messujaloilla jaksanut edes juosta. Ei pitäisi käyttää muita kenkiä kuin niitä mihin on tottunut ja tässä tapauksessa lenkkareihin. Laitoin messuille yhdet vanhat hyvät nahkasaappaat, joissa on tullut taivallettua useampiakin kilometrejä. Ei vaan nyt kovin pitkään aikaan. Oli sitten tänään mm. nilkat ihan hemmetin kipeät.

Uintikin oli ihan mukavan raaka. Senkin takia olin ihan tyytyväinen, että en ehtinyt... 2x100 nilkat sidottuina, 4x100 sama + lättärit, 12x25 kovaa 20" tauko ja vielä 4x100 nilkat narussa + lättärit. Meinasin hukkua viimeisillä metreillä, kun oli kädet niin loppu. Mutta kylki oli enemmän mukana kuin aikoihin!

Huomenna taas narpapaatille rentoutumaan ja edessä uusi viikko treeneineen.  

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Yllättäviä käänteitä selän kanssa

Nyt voi sanoa, että on ollut aika mielenkiitoista tuon selän kanssa. Koita tässä nyt sitten olla kärsivällisenä, kun meinaa järki lähteä välillä. Sattuu ja/tai ahdistaa. Näitä kipuja vähän odottelin silloin kaatumisen jälkeen, mutta ei tullut mitään ja kaksi kuukautta meni, että heilahti. 

Maanantain naprapaatin käsittelyssä sattui ensimmäisen kerran. Ja tämä oli kuudes hoito jo. Alun lämmittelyn jälkeen, kun Maiju alkoi painelemaan selkää teki mieli sanoa välittömästi "Nyt näpit irti sattuu niin prkleesti". En tietenkään sanonut, mutta kivun määrä järkytti. Alhaalta ylos vasemmalla puolella. Ja kipu tuntui aina selän puolessa välissä. Alaselästä, kun painoi niin se tuntui ylös päin ja yläselästä alaspäin. 

Edellisen viikon hieronnassa oli varmaan saatu pintalihakset auki ja nyt päästiin syvempiin ja tässä tapauksessa taitaa olla selän ojentajalihas, joka kulkee ihan rangan viertä se mikä on ottanut itseensä ja pahasti. Selittää miksi vatsalihakset ovat olleet pitkään niin poikki. Iltaisin tuntunut monesti, että olisin lankuttanut tms tunnin yhtäsoittoa. Jonkinhan se on täytynyt pitää ranka suorassa edes jotenkin. 

Hoitotunnin jälkeen olo oli taas vetreämpi ja henki kulki. Ajattelin jälleen, että nyt on parempi ja alkaa taas homma luistamaan. Kuinka väärässä olinkaan... Onhan selkä, toivottavasti, menossa koko ajan parempaan, mutta en osannut arvata millaisten kipujen kanssa.

Tiistaina heräsin ihan hyvävointisena, mutta jossain kohtaa töissä alkoi tulemaan tukala olo. En pystynyt istumaan enkä seisomaan kauhean pitkiä aikoja kerrallaa ja maha turposi. Pääsin lähtemään kotiin onneksi vähän aikaisemmin. Nukuin siinä pikku päikkärit ja olo helpotti siinä huomattavasti, niinpä lähdin pyöräilemään ja juoksemaan.

Tunnin pyörälenkki ulkona Nishikillä taisi olla kyllä viimeinen tälle vuodelle. Jäädyin niin täysin vaikka olin pukenut mielestäni kunnolla. Hyi! Juoksu sen sijaan meni ihan mukavasti enkä edes kuollut, kun piti juosta 5 km lenkistä 2 km kovempaa. Se meni yllättävän helposti suorastaan. 

Keskiviikko aamuna mietin edellisen päivän tuskaista oloa töissä ja kävi mielessä pitäisikö sitä jäädä kotiin. En sitten jäänyt, kun olo eli selkä tuntui ihan hyvältä. Olin taas niin väärässä. Kaksi tuntia meni, että sama tuska iski taas ja vielä pahempana. En meinannut saada edes aamukahvia alas. Siinä sitten kärvisteli ja syöminenkin oli sellainen pakko tapahtuma, mutta sain syötyä. Mahankin oli ihan sekaisin. Lopulta, kun pääsin kotiin nukuin pari tuntia aivan tajuttomana melkein. Eikä haitannut yöunia yhtään.

Torstaina kävelin heti aamusta paikalliseen terveyskeskukseen. Ei tarvinnut edes odottaa kauaa, mikä oli hyvä, koska alkoi siinäkin jo selkää kiristämään. Lääkäri tutki tarkkaan ja totesi saman mitä olin itsekkin jo olettanut, että ottaa aikaa ja tekee kipeää, kun on ollut niin kauan pahasti jumissa. Pohdin siinä akupunktiotakin ja sanoi hänkin, että ei välttämättä yhtään hassumpi ajatus. Sain pari päivää, to-pe, sairaslomaa ja särkylääkkeitä. Mitään ei kielletty liikkumisen suhteen kunhan tekee sen mukaan, että ei tunnu pahalta. Omalle lääkärille sitten jos ei ala helpottamaan. 

Synkistelyä terveyskeskuksen odotusaulassa

Takaisin kotiin kävelin apteekin kautta ja kyllä oli kylmä. Onneksi olin kaivanut talvitakit esiin. Kävellessä huomasi sen hyvin, että olo helpotti hetkeksi. Loppupäivä meni lähinnä nukkuessa, mutta illalla poljin trainerilla tunnin. Juoksun jätin pois varmuuden vuoksi.

Perjantai päivä meni lähinnä nukkuessa, kun väsytti jostain syystä ihan poskettomasti. Kai se on tuo kipu, joka on uuvuttanut. Illalla menin kuitenkin uimaan. Se oli ihan kamalaa, kunnes tuli pullari osuus ja uinti tuntui ihanalta taas. Selvästi joku kohta vähänä hukassa kropasta kuitenkin ja yläselkä jumissa ainakin. Ehkä tämä tästä vielä joku päivä...

Aamukahvia ja piparin makuinen Dumle

Lauantai meni metsästäessä Stagesia eli ihan harakoille meni, kun ei löytynyt. Olisi ollut NIIIN kiva saada se heti pyörään, kun on nyt uudet aerodynaamiset jarrutkin, että mahtuu tuohon meikäläisen konkeliin se Stages. Orkkis jarruun, kun tämä wattikampi olisi ottanut kiinni. Poljin kuitenkin kiukulla pari tuntia illalla trainerissa. Hyi hitto, kun olikin nihkeää. Ajattelin taas, että johtuuko selästä, mutta valmentaja lohdutti, että sitä se on aluksi. Elän tämän lauseen varassa nyt siihen asti, että helpottaa :D 

Aerodynaamiset jarrut
 
Tänään synkkänä sunnuntaina, no ei, olikin sitten ihan hyvä päivä oikeasti. Juoksin päivällä 6 km lenkin, josta kahdelle viimeiselle kilometrille nostin vauhtia. Yllätin jälleen itseni kuinka helposti se menikin. Ehkä en olekaan niin rapakunnossa. Tällä kertaa sykkeetkin olivat normaaleissa lukemissa suhteutettuna vauhtiin. Sekin kielii siitä, että selkä alkaa helpottamaan.

Illalla oli taas uintia. Jännitti vähän perjantaisen kauhukokemuksen jälkeen. Otinkin 400 m alkuverran pullarin kanssa, että ei heti hajoaisi pää. Sen jälkeen uinti kulki ihan kelvollisesti. Kovin setti tuli sitten siinä, ainakin vasemmalle puolelleni, kun laitettiin jarruvarjot perään ja ensin uitiin 3x100m paljain käsin ja sitten sama lättäreillä. Ensin vasen käsi alkoi puutumaan ja oli vaan niin kuin lihakset hukassa. En saanut kylkeä aktivoitua. Sitten, kun jatkoi lättäreillä niin alkoi vähitellen löytymään. Ensin tuntui, että nyt voisi ehkä krampata ja sekin meni vielä ohi. Lopulta se ei tuntunut enää edes niin pahalta ja kylki oli tuntuman perustella taas mukana. 

Kivaa päästä taas tähän tekemisen makuun. Lukaisin äsken ensin viikon ohjelman, kun kolahti sähköpostiin. Hyvältä näyttää :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Käynnistymisvaikeuksia

Tällä viikolla alkoi treenit ohjelman mukaisesti. Ainakin yritin sitä. Hartia ei ilmeisesti vieläkään ole ihan päässyt yli ongelmistaan, koska sieltä se taas hyökkäsi. Ehkä tämä nyt on kuitenkin sitä luopumisen tuskaa sillä, kun on varmaan niin tykästynyt pitämään sitä lihasjumia... Koitan pysyä positiivisena.

Kyllä se aurinko vielä paistaa

Tiistaina juoksin kevyen 6 km. Vauhtia ei ollut nimeksikään ja alkumatkasta tuntui, että ei henki kulje. Loppua kohti varmaan kroppa lämpeni sen verran, että alkoi tuntumaan edes vähän paremmalta. 

Korvapuustipäivän ja syntymäpäiväni kunniaksi kunnon pulla


Seuraavan päivän hieronnassa taisi ehkä vähän selvitä hengenahdistuksen syitä, kun vaivattiin vasenta hartiaa. Se oli yllättävän kipeä. Ei edes sattunut siihen itseensä vaan etupuolelle aluksi hierottaessa. Kyllä se siitä alkoi pehmenemään ja tunto palamaan. Kun nousin hierontapöydältä, alkoi sattumaan vatsalihaksiin ja teki vähän pahaa ajaa kotiin. Olisi vaan tehnyt mieli käpertyä hiljaa makaamaan ja odottamaan, että tunne menisi ohi. Ihan hyvin oli jumissa siis koko vasen puoli.

Torstain sain ohjeeksi vielä levätä, että maksimoin hieronnan hyödyt. Tuli siinä sitten tiskattua ja pestyä pyykkiä, että ei pääse kasautumaan. 

Seuraavana päivänä odotti melkoinen suoritus, jota odotin sekavin tuntein. Olin juossut Cooperin testin 2012 edellisen kerran ja tulos oli aika surkea. No, sama kuin lukiossa ja koitin lohduttaa itseäni, että ei ainakaan huonontunut 10 vuodessa. En muista enää tarkkaa lukemaa, mutta hitusen alle 2 km.

Teräsmies lähti mukaan kellottamaan ja hölkkäiltiin parin kilsan matka paikalliselle urheilukentälle. Jännitin ihan kohtuuttoman paljon. Olen melkoinen pöljä, kun jännitän tällaistakin. Oli ollut vähän vaikeuksia keksiä mitä puen, kun kuumenen niin paljon kovaa mentäessä, mutta pk vauhdeissa meinaan palella. Kerrospukeutumisella onneksi selvisi.

Olin lukenut netistä, että kenttä olisi 300 m. Ja päässäni laskeskellut, että joku yhdeksän kierrosta voisi olla ihan mahdollinen, niinpä laitoin sen tavoitteeksi. Lähdin juoksemaan ja ensimmäinen kierros meni vähän liiankin helposti. Toisella kierroksella iski sitten se, että en ole pahemmin vauhteja tehnyt. Sitten alkoi ahdistamaan, että olen juossut vasta neljä kierrosta, että miten olen edelleen näin paska?! Seitsemännellä kierroksella 12 minuuttia tuli täyteen ja olin ~100m päässä lähtöpaikasta. Olin ihan rikki. 2km?! Ei ole todellista. 

Kierrosajan tarkastelua

Teräsmies onneksi oli aivoina ja tajusi, että jokin ei nyt täsmää kierrosajoissa ja kentän pituudessä. Lähti kävelemään kenttää ympäri GPS:n kanssa. Se olikin 400 m! Ei saa huijata tuolla tavalla! Pahus, kun meinasin musertua, mutta siinä tajusinkin, että olin juossut 2680 metriä! 20 m jäin tavotteesta. Hitto, jos olisin tajunnut todellisen matkan, niin olisin ehkä saanut puristettua sen 20 metriäkin siihen. Korvienväli on niin ihmeellinen juttu. Ensi kerralla menee 3km :D Näytti kellokin kotona sitten dataa analysoidessa sen 0,4 km.



Lauantaina piti ajaa pari-kolme tuntia pyörällä, joka saatiin viritettyä traineriinkin, mutta olin onnistunut nukkumaan vasemman hartian niin jumiin, että hyvä jos pystyin istumaan kunnolla, kun pään kannatteleminen sattui, niin tuskin olisi edes onnistunut. Sitten minut soitettiin vielä töihinkin. Siellä sitten tutkin jänniä juttuja muutaman tunnin. Nälkä oli niin kova, kun pääsin lähtemään, en ollut ehtinyt syömään kuin aamupalan, että hain Kotipizzasta sitten meille pizzat. Siinä se päivä sitten menikin.

Valmiina talven treeneihin.

Pitihän sitä sitten virittää vielä kisakatsomo kuntoon, kun oli niin jännä kisa Hawajilla. Lähetyksen kuvanlaatu oli parantunut ihan älyttömästi viimevuotisesta ja sitä oli kiva seurata. Pätkihän se välillä pahastikin, mutta pääpiirteittäin ihan ok. Oli se toista yli 20 vuotta sitten. Silloin teräsmies oli seurannut Pauli Kiurun menoa tekstiteeveestä koko yön, kun taisteli Mark Allenin kanssa voitosta. Aika rankkaa se, kun päivityksiä oli tullut korkeintaan 20 min välein. Vaikka olinkin niin hyvä lähetys, niin luovutin ja menin nukkumaan kahdelta, kun Kaisa oli päässyt juoksemaan.

Nyt niska/hartia on ehkä aavistuksen parempi kuin eilen, mutta uhkaavasti vaikuttaisi siltä, että jää uimatta tänään. Jäi sitten senkin takia, että pääsin taas töihin. Harmittaa huomattavasti vähemmän sen ansiosta. Onneksi huomiselle tuli varattua naprapaatille aika kuitenkin, niin saa toivottavasti niska/hartian kuntoon ja voi taas jatkaa matkaa treenien parissa.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Maastoutuminen

Hyvä viikko jälleen takana. Mitä nyt koira vähän kiskaisi yksi aamu kyljen taas kipeäksi, mutta toivon se olevan ohimenevää. Harmi vaan, kun viikon ehdin olemaan kivuton vasta... Kokeilin maastoutumista myös pyörällä ja juosten. Pyörällä elämäni ensimmäisen kerran! 

Tiista, torstai, lauantai ja sunnuntai oli tällä viikolla ne päivät, kun tuli urheiltua. Keskiviikkona satoi niin pahasti, että pelasin, samoin torstaina, mutta sain venyteltyä ja tehtyä vähän kotitöitäkin. Tuntuu, että tekemättömyys väsyttää enemmän kuin treenaaminen. Menee sellaiseen velttoon tilaan ja sitten ei saa edes nukuttuakaan kunnolla.

Tiistaina kävin elämäni ensimmäisen kerran pyörällä maastossa! Ajeltiin reilu tunti ja 13 km Sääksin rantoja. Enkä edes hajottanut itseäni vaikka kaaduin kerran. Sain Elisalta lainaksi täysjouston ja olihan se melkoinen vekotin, kun ei ole koskaan sellaisella ajanut aikaisemmin. Kesti vähän totutella. 

Tervejärkinen ensikertalainen ajelee varmaan vaan pururadalla ja hiekkatiellä. Minä totesin molempien vähän niin kuin päätyttä, että mennään tuonne polulle, että ei tästä taida olla pitkä matka leveämmälle reitille, kun olen joskus juossut tästä. Heh heh... Työnnettiin pyörät nyppylän päälle ja Elisa fiksumpana ja kokeneenpana talutti pyörää myös mäen alas. Minä hullu, joka ei osaa pelätä, katsoin alamäkeä ja tuumasin, että eihän tuo nyt niin paha ole. Eipä. Oli se aika kivinen ja mutkainen ja juurinen. Jotenkin, varmaan moukan tuurilla, selvisin sen hengissä alas ja sitten iski vasta kauhu siitä mitä tuli tehtyä. 

Polku jatkui ja näin ison kuusen ja sen kauhean juurakon. Otin vähän lisää vauhtia, mutta takapyörä hyppäsi niin, että kaaduin vasemmalle. Ei käynyt kuinkaan ja matka jatkui.

Pieni merenneito poseeraus pyörien kanssa kääntöpaikalla
Hullun alamäkiepisodin jälkeen tajusin jo vähän varoa. Eikä sitten ajettukaan enää mitään niin rankkaa pätkää. Päätettiin kääntyä 40 minuutin kohdalla takaisin, kun aurinkokin oli laskemaan päin. Enkä olisi enää edes jaksanut kauaa. Homma vie kummasti voimia ihan eri tavalla kuin maantiellä sotkeminen.

Vähän kaunista maisemaa matkalta
 
Kyllä se oli sellaista opettelemista. Alkuun en meinannut päästä jyrkempiä nyppylöitä ylös, kun en osannut nojata eteenpäin ja tuntui, että pyörä menee ympäri. Sitten, kun olen niin kakkajäykkä yläkropasta aina ja vauhdikkaammin alamäkeen polulla laskiessa, niin pyörähän lähti lapasesta. Sitten, kun tajusi nämä kaksi asiaa, että ei tarvitse puristaa sormet kipeinä tankoa ja nojaa vähän enemmän eteenpäin mäkeen, niin homma alkoi sujumaan melkein hyvin. Pitää mennä harjoittelemaan uudestaan vielä.

Keskiviikkona alkoi näkymään edellisen päivän osumat. Vähän polvitaipeessa ja sääressä ja käsivarressa oli mustelmaa. Persauskin pikkaisen hellänä muksahduksesta. Silti hihitytti, kun oli ollut niin hullun hauskaa.

Torstaina totesin, että pakko venytellä, jos meinasin juosta lauantaiaamuna ja perjantaina ei ehtisi, kun olisi työkaverin eläköitymisjuhlat. Oli vähän joka paikka jumissa siitä erilaisesta pyöräilystä, niin ihan fiksu veto.

Koitin lähteä perjantain bileistä kohtalaisen ajoissa ja olinkin kotona puoliltaöin ja pääsin nukkumaan melkein säädylliseen aikaan. Lauantaina oli herätys kahdeksalta, kun juoksu Sääksin ympäri starttasi kymmeneltä Nurmijärven seurakunnan leirikeskukselta. Maastojuoksutapahtumaa oli järjestämässä seurakunta ja Nurmijärven latu. Järjestelyt oli huikean hyvät huoltopisteineen ja reitti merkattu loistavasti, mitä nyt yhdestä kohdasta joku sankari oli käynyt repimässä nauhat pois ja mentiin vähän harhaan muutamat. Matkoina oli 7 km, 14 km ja 18 km. Valitsin keskimmäisen ja se osottautui tämänhetkiselle kunnolle ihan riittäväksi.

Lentoon, ei kun, juoksemaan lähdössä lauantaiaamuna

Reitti meni Sääksin ympäri ja toisen pienen lätäkön ympäri, jonka nimeä en juuri nyt muista tai jaksa etsiä. Siinä vieressä kuitenkin. Sopivan tekninen ja paikoin jopa haastava. Todella minun makuuni. Tykkään juosta mestässä, kun ei kuulu muuta kuin linnun laulua ja tuulen huminaa. Eiliselle sattui vielä ihan taivaallisen hyvä sää. Luonto oli niin kaunis. Onneksi en kompastunut mihinkään ihaillessani maisemia.

Niin siistiä

Olin valinnut jalkaani Sarvan nastalenkkarit ja ne olivat aika nappi valinta, kun ei tarvinnut pelätä lipsumista. Talvijuoksukenkäni sopivat siis tähänkin käyttöön mainiosti. Alkuun tuntui siltä, että olin laittanut liikaa vaatteita, kun juostiin auringossa. Metsässä tuli kuitenkin varjossa viileä ja jos kova tuuli osui vielä siihen, niin olisi tullut kylmä vähemmissä vaatteissa. Olin siis pukenut pitkähihaisen juoksupaidan takin alle.

Otti se 14 km vähän koville vähäisten juoksukilometrien takia tässä viimeisen kahden kuukauden aikana. Jaloissa alkoi tuntumaan kymmenen kilometrin jälkeen ja olin todella tyytyväinen, kun matka loppui. Olin aika soseena. Juoksin vielä pitkästä aikaa kovemmilla sykkeillä, keskisyke 148, niin sekin tuntui. Suihkun kautta vielä syömään ja oli aika nappi setti, kun oli niin kiljuva nälkäkin jo siinä vaiheessa.

Tänään kävin jälleen uimassa. 2200 m tuli läpsyteltyä vähän juoksun ryvettämällä raadolla. Alkuun ahdisti, mutta sitten alkoi sujumaan. Olin saanut selkäni ihmeen kipeäksi juoksusta. Ehkä se oli se niin erilainen maasto ja kaikki. Maastossa käyttää niin eri tavalla kroppaansa, kun joutuu tasapainoilemaan ja kikkailemaan. Teki siis oikein hyvää.

Ensi viikolla alkaa taas treenit onneksi vihdoinkin. Nyt homma muuttuu siinä mielessä, että minulla on ihan oikea valmentaja. Saa nähdä kuinka tässä vielä käy.