tiistai 3. heinäkuuta 2018

Ironman 70.3 Lahdessa

Nyt alkaa tulemaan hyvä fiilis lauantain kisasta. Vähän oli nollat taulussa pari päivää, otti se niin koville äkkiseltään tuollainen puolikas. Tajusin kesken kisan, että eipä ole tullut tehtyä missään lajissa niin pitkää treeniä vielä. No hyvin se meni silti vanhastaan. Olihan tämä neljäs puolikas itselleni, että tiesin kyllä pystyväni tähän. Vähän siellä taustalla kummitteli kuitenkin täydenmatkan hyytyminen kylmästä ja kaatuminen Lahdessa 2016. Sen tähden seurasin säätiedotuksia aavistuksen pelonsekaisin tuntein. 

Viikko sitten näytti vielä, että olisi 10 astetta lämmintä, sadetta ja tuulta. Totesin välittömästi, että en ole menossa. Onneksi ennusteet alkoivat paranemaan ja loppujen lopuksi sää ei ollut ihan kamala kisassa. Lämpimämpi olisi ollut itselleni parempi kuitenkin.

Perjantaina ryntäsin töistä kotiin, että ehdittäisiin viideksi kisainfoon Lahden Sibeliustalolle. Ehdittiin hyvin paikalle, kävin rekisteröitymässä, infossa ja pastapartyssa. Kaikki meni sujuvasti, mutta pasta oli pahaa :P Söinkin illalla sitten pizzan kotona, että ei vain olisi nälkä. 

Lauantaiaamuna nukuttiin pitkään eli yli seitsemään, mikä on meidän nahkavekkarin kanssa paljon. Siinä sitten syötiin, pakkasin ja puoli yhdentoista aikoihin lähdettiin, kun Akseli meni ensimmäisille päikkäreille ja jäi äitini kanssa kotiin katsomaan kisoja Areenasta. Olin muuten vähän pettynyt, kun Areenan lähetys oli loppunut siihen, kun prot tuli maaliin...

Lahdessa saatiin auto hyvään parkkiin aika lähelle kisakeskusta. Lyhyt kävely Sibeliustalolle, missä pakkasin siinä kolme vaihtopussiani, laitoin pyörän juomineen valmiiksi ja vein tavarat paikoilleen. Oli kyllä kiva nähdä tuttuja ja tuntemattomia ja ulkomaalaisten kisaajien kanssa tuli vaihdettua myös muutama sana vaihtopaikoilla. Tuli mietittyä, että olisi oma elämä ainakin huomattavasti köyhempää ilman tätä lajia.

Vain pullot puuttuu vielä pyörästä, teräsmies oli täyttämässä niitä kuvan otto hetkellä

Teräsmiehen näkökulma

Minun näkökulma

Varsinainen vaihtopaikka

Seuraavaksi suunnattiin lähimpään burgerimestaan eli minkä lie nesteen/teboilin tms Burger Kingiin. Katsoin kellosta, että pari tuntia ennen starttia pikku hampurilaisateria takaa hyvän suorituksen tai ei ainakaan tule energiasta puutetta.

Puoli kolmen aikoihin menin vaihtamaan kisakuteet päälle ja pienet paniikin omaiset kohtaukset alkoivat kasvaa :D Piti vain hengitellä niin rauhoittui. Uimassa kävin joskus vartin yli kolme, kun ajattelin, että ehdin lämmitä vielä uudestaan ennen starttia. No kaatosade pariin otteeseen ennen starttia takasi sen, että ei tullut kyllä liian lämmin...

Asettauduin 35 min lähtöryhmään odottelemaan ja siinä, kun ei voi tehdä mitään hajosin hetkeksi. Onneksi teräsmies oli siinä aidan toisella puolella, niin sain itseni taas kasattua ja olikin sen jälkeen ihan rauhallinen fiilis. Rolling start alkoi rullaamaan 16:10 ja itse pääsin riemusta kiljuen veteen varmaan kuusi minuuttia myöhemmin. 

Siinä odotellessa

Näpit jäässä


Ai miten niin jännitti

Ikinä en ole saanut uinnissa niin paljon osumaa kuin tuolla tuli. Voin kehua sillä, että uin pääsääntöisesti aika suoraan, mutta isommassa sumupussa menee väkisinkin massan mukana. Sitten tulee aina näitä, jotka uivat siksakkia tai ovat muuten vaan sekaisin. Kääntö oli sekava, koska toinen poiju oli jotenkin yläviistossa ja kukaan ei tuntunut huomaavan sitä. Onneksi pari kanoottia oli ohjaamassa, mutta kyllä se silti ärsytti. Takaisinpäin mennessä huomasin että Sibeliustalo on tuolla mutta letka menee oikealla. Piti pysähytä katsomaan missä ihmeessä se seuraava poiju on. No massasta erkaantuminen aiheutti vähän painimista, mutta sitten sainkin uida muutaman muun kanssa aika yksin hyvän matkaa, kun loput veti oikealta. Sitten se taas alkoi, kun suurin massa löyti takaisin reitille. Aikaa uintiin meni peräti 43 min vesipainin aiheuttamien hidasteidein takia. Laskin mittarin vauhtikäyrästä peräti 11 kunnon töksähdystä, että kertoo varmaan jotain...

Vaihto pyörälle oli kankeaa, koska kylmä vesi teki sukista huolimatta jaloistani hyvin tönköt. Nooooh mikäs kiire siinä ja kävin vessassakin vielä ennen pyörää, koska en halunnut tehdä taas sitä virhettä minkä tein ensimmäisellä puolikkaalla Joroisilla eli ajoin 90 km kauheassa pissihädässä. Siitä sitten hyvävoimaisena pyörälle ja ajamaan. 

Pyörällä ensimmäiset 7,5 km muistaakseni piti ajaa vasenta kaistaa pelkästään mennen tullen, että bussit ja hälytysajoneuvot pääsivät liikkumaan toista. Koitin hillitä itseni alkumatkasta, koska mitä sitä rykimään ensimmäisillä kilometreillä. Onnistuin yllättävän hyvin vaikka välillä lähtikin vähän lapasesta. Ensimmäisen huoltopiseen jälkeen, kun pahin ruuhka alkoi hellittämään päästin itseni sitten kunnolla irti. Ai että oli ihanaa ajella kunnon mäkiä.

Reitin tylsin osuus tuli Kärkölän jälkeen, kun oli melko suoraa tietä se isomman tien osuus ja vastatuuli. Onneksi se ei ollut kuin jonkun 10 km. Oli melkoinen helpotus päästä ajamaan taas mäkiä ja mutkaa. 70 km kohdalla iski jokin ukkoskuuro eli karmea repivä tuuli ja vettä. Tuli kylmä ja hyydyin. En panikoinut, kun matkaa oli enää niin vähän jäljellä ja olin ihan aikataulussa eli alle 3 h vauhdissa. Messilän mäki lopussa lämmitti mukavasti mieltä ja kehoa vielä. 

Itselläni meni kyllä märissä alamäkimutkissa sisu kaulaan ja oli pakko jarrutella vaikka moni muu paahtoi menemään. Huiput tuli jossain kohdassa 58 km/h. Ihan tarpeeksi minulle :D

Laskettelua vaihtoon

Pyörää paikoilleen

Toinen vaihto meni iloisesti ja sain kylmät varpaani aseteltua kenkiin oikeassa järjestyksessä. Onneksi oli pyöräilyssä kengän kärjissä suojat muuten ei olisi varpaat menneet juoksukenkiin ihan niin sujuvasti. 

Juoksemaan lähdin ihan hyvävoimaisena ja oli vahva fiilis, että nyt tulee hyvä juoksu kerrankin. Yleisö kannusti ja oli jo ihan voittaja fiilis. Parin kilsan jälkeen alkoi paha olo hiipimään salakavalasti paikalle kuitenkin. Ensimmäisellä juottopisteellä koitin juoda kaikkea, mutta sain vain veden alas. Sitten piti jatkaa vaan tuskaista taivallusta. 

Kuolemankielissä hetki ja salmiakit tiukasti nyrkissä tuomassa toivoa tai jotain

Ensimmäinen kierros melkein täynnä



Läpy

Helpottunut hymy irtosi jo vähän ennen maalia, kun selvisin sittekin

Vähän ennen kisojen ydintä ensimmäisellä kierroksella olin ihan romahtamis pisteessä. Aloin nyyhkyttämään ja tuntui, että jalat menevät alta hetkenä minä hyvänsä. En yleensä niin perusta yleisöstä tai se on ihan sama onko sitä vai ei, mutta nyt oli pakko kerätä itsensä, että ei näyttäisi niin surkealta sinne mennessä. Se taisi pelastaa koko juoksun. Taistelin aina itseni juottopisteeltä seuraavalle ja otin joka toisella kerralla geelin, join vettä ja siinä välissä salmiakkia verenpaineen takia. Toisella kierroksella ei ollut enää niin paha varmaan senkin takia, että tiesin, että tähän ei kuole ja lääkkeet odottaa repussa.
  • Uinti 43:34
  • Pyörä 2:56:43
  • Juoksu 2:27:59
  • Yhteensä 6:21:03
Edellisen kerran vastaava migreeni tapahtui Voimarinteen puolikkaalla pari vuotta sitten ja se johtui jetlagista Jenkkilän reissun jälkeen. Tämä johtui tällä kertaa vaan duunilagista :P Eli väsymys on suurin migreenin aiheuttaja itselläni.

Auringon viimeiset säteet

Maaliin pääseminen oli lopulta suuri helpotus. Kisa oli mahtava ja olin tyytyväinen siihen, että olen loppujen lopuksi sitten kuitenkin suunnilleen samalla tasolla kuin pari vuotta sitten. Nuo surkeat juoksut vaan harmittaa aina. Saisinpa kerrankin ehjän kisan eikä aina leviäisi tuulettimeen syystä tai toisesta juoksussa.

Finished
  Kolmen viikon päästä, no kahden ja puolen jo tässä vaiheessa, olisi seuraava puolikas Joroisilla. Toivottavasti olisi parempi onni matkassa silloin. Aiheuttaa nyt pientä murhetta tuo oikea jalkateräkin, joka kipeytyi sunnuntai iltana. Piti eilen mennä oikein lääkäriin, kun en pystynyt kävelemään oikeastaan ollenkaan. Siitä otettiin röntgen, mutta en ole kuullut tuloksia vieläkään. En kuitenkaan jaksa uskoa, että siinä olisi murtumaa. Särkylääkettä, lepoa ja saikkua tuli niin, että kesäloma aikaistui sitten viikolla.

Toivottavasti jalka ei nyt aiheuta enempää vaivaa ja paranee kiltisti, kunhan maltan vain itse lepuuttaa sitä. Vähän kärsin huonosta omastatunnosta, kun harrastuksen aiheuttaman vaivan takia joutuu olemaan poissa töistä, mutta nyt kävi näin. Vanhuus ei tule vissiin yksin...

2 kommenttia:

  1. Hyvin vedetty loppuun asti vaikeuksista huolimatta! Seisoskelin sun takanas tossa uintiin lähdössä ja mietinki jälkeenpäin, että kuinkahan sulla meni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa joku ajatteli mua :D Itse taas mietin siinä seisoskellessa, että miksi kuulostaa jollain tavalla tutulta jutut. Olin vaan niin kipsissä, että ei oikein mikään liikahtanut päässä.

      Poista