maanantai 4. heinäkuuta 2016

Voimarinteen puolikas

Kaikkea sitä sattuu, kun kisaa enemmän. Yksikään puolikas ei ole kuitenkaan mennyt vielä ihan kivuttomasti loppuun asti. Tällä kertaa siihen olisi ollut mahdollisuus, mutta kroppa päätti olla sitten eri mieltä jostain syystä. Viime vuonnahan tämä jäi väliin, kun selkä otti ja tulehtui.

Sunnuntaiaamu alkoi mukavasti Nokialla klo 7 herätyksellä. Keräilin hetken silmiäni samaan suuntaan ja söin aamupalan. Sen jälkeen tein jo tavaksi muodostuneen dynaamisen venyttelyn ennen kisaa, että sain kropan ja itseni hereille. Puoli yhdeksän maissa lähdettiin ajelemaan kohti kisapaikkoja Sastamalaan. Meinasi jännittääkin ehditäänkö ajoissa, kun palokunta oli korjaamassa kaatunutta koivuakin tieltä, mutta se meni onneksi hetkessä. Yhdeksän aikaan oltiin sitten perillä ja hain kisanumeron ja kävin vessassa sillä aikaa, kun teräsmies etsi autolle paikan. Jännitti tietysti tuttuun tapaan, eli olin ihan maha solmussa. 

Otsa kurtussa vaihtopaikkaa laittamassa

Vaihtoalue

Yöllä oli satanut aika paljon, mutta startin lähestyessä alkoi sää selkeämään. Infoa kuunnellen kasasin vaihtopaikan ja vedin märkkärin päälle. Kävin uimassa pikku lenkin lämpimikseni ja lämmin olikin, kun vesi oli jo 22 asteista. Onneksi olin jättänyt hihat pois. Nousin takaisin rantaan ja 15 s ennen starttia tajusin vielä siirtyä keskeltä oikeaan reunaan, että ei tarvitse aloittaa ihan kauheassa myllyssä. Lähtö tuli ja sinne mentiin taas. Ranta oli aika matala, mutta muta iski melko nopeasti, niin aloin kauhomaan vesipallouintia, että pääsin pahimmasta sumpusta. Aurinkokin rupesi paistamaan pilvien lomasta siinä samalla. Meinasi tulla ihan kuuma.


Vähän verraa

Se hetki kun tajuat olevasi keskellä (punaisen lipun kohdalla katson kameraan päin)

Vielä ehtii

Muina naisina siinä sitten "tässähän mä olin koko ajan" :D

Lähtö soi

Kello päälle



Ja siinä alkoi muta


Vähän sitä vesipalloa





Ensimmäiselle poijulle oli pisin matka ja sitten kaksi muuta oli aika lähekkäin sen jälkeen. Uinti oli kahtena kierroksena, niin välillä juostiin rannalla ja sieltä sai juotavaakin. Otin huikan urheilujuomaa, kun sitä nyt oli. Eka kierros meni johonkin 18 min ja olin vähän, että eikö se uinti olekaan parantunut sitten viime kesän...? Toinen kierros taisi mennä ihan yhtä hitaasti, kun kello näytti 38 min ja jotain, kun nousin järvestä. Harmistus.

Kääntöpaikalle

Joiskohan...?

No kai sitä vois huikan ottaa

Ja matka jatkuu


Kello seis ja voi voi

Vaihtoon piti nousta melkoinen mäkin portaineen, mutta ei se mitään. Otin iisisti ja kävelin melkein koko matkan. Sitten vaan kengät jalkaan, numero vyötäisille, lasit ja kypärä päähän ja menoksi. Alkuun oli alamäki ja käännös vasemmalle. Vähän aikaa sai ajaa ja käännös taas vasemmalle ja ylämäen jälkeen oikealle isolle tielle mistä se ajaminen vasta alkoi kunnolla. Pyöräily oli kahtena kierroksena kivan vaihtelevalla reitillä eli ylämäki-alamäki settiä. Itse pidän tuollaisesta enemmän, kun kunnon alamäissä saa lepuuttaa vähän jalkoja. Jaksan huomattavasti paremmin sellaisen kuin pelkän tasaisen.

Hohhoijakkaa


Mistä näitä ilmeitä tulee :D

Tässä nauratti, kun herra vasemmalla oli huolissaan, että tulee kuviin puolialastomana. Lähetti lukijoille terveisiä :D

Salmarit selkään

Feels like a Tesla eli V650 päälle ensin, että voi ajaa ;)

Pyörä kulki oikein iloisesti, mutta ensimmäisen kierroksen lopulla alkoi tulemaan vähän omituinen olo. Ihan kuin olisi voimat alkaneet loppumaan. Mietin, että olenko juonut sittenkin liian vähän? Syönyt liian vähän? Sykkeet näytti vielä normaalia, että ei verenpaineenkaan kanssa ongelmia. Ajattelin, että oli vain enemmän vastatuulta ja pidin energiasuunnitelmani, kun ei sääkään ollut mitenkään liian kuuma.


Tässä vaiheessa oli vielä kivaa

Ja tässä

Toisella kierroksella alkoi hymy hyytymään entisestään ja alkoi vaan rehellisesti vituttamaan. Mietin pitkän matkaa, että näinkö huonosti olen joulukuusta asti treenannut, että jaksan vielä huonommin kuin vuosi sitten!? Pyöräilyn keskarikin jäi hikiseen 30km/h. Olin aavistuksen pettynyt itseeni taas.

Ei paljon enää hymyilyttänyt

Kääntö/vaihtopaikan ylämäki

Ja pyörältä pois

Juoksuvaihtoon tullessa olin kummallisen sekaisin. En meinannut saada päähäni missä kamani ovat. Sitten, kun löysin paikkani, ei oikein sytyttänyt heti mitä pitikään tehdä. Sain hädin tuskin pyörän telineeseen. Siinä sitten könysin hitaasti sukat ja kengät jalkaan ja kyselin olisiko vessaa jossain. En ollut ainakaan juonut liian vähän, kun oli sellainen pissihätä. Ei ollut vessaa enkä viitisinyt lähteä juoksentelemaan minnekään kauemmaksi, niinpä lähdin vaan juoksemaan vaikka olisi tehnyt mieli vaan laittaa maahan pitkäkseen.

Nojailua sekavassa vaihdossa

Juoksu alkoi pururadalla, jonka jälkeen oli noin kilometrin asvaltti pätkä ja sitten hiekkatietä. Tykkäsin siitäkin, kun ei tarvinnut paukuttaa menemään koko matkaa asvaltilla. Muutenkin oli aika kaunis reitti, jota juostiin kolme kierrosta. 

Juoksu lähti ihan hyvää vauhtia 5:30 min/km ja jalat tuntuivat toimivilta eli ei siinä mielessä mitään ongelmaa. Ehdin jo ajattelemaan, että nyt tulee hyvä juoksu. No ei mennyt kauaa, kun olo huononi. Sanoin jo varmaan ensimmäisen kilometrin kohdalla teräsmiehelle, että nyt on omituinen olo. En osannut vaan oikein hahmottaa mikä oli vikana, kun oli vaan vähän kuin ahdistus. 

Kun ahdistus iski

Ensimmäisen kierroksen lopulla

Vauhti alkoi hyytymään joka kilometrilla ahdistuksen vaan pahentuessa. Kun en tiennyt missä vika, niin v-käyrä jatkoi kasvuaan eksponentiaalisesti. Ensimmäisen kierroksen lopulla oli pakko kävellä vähän matkaa ensimmäisen kerran. Käännöksessä join taas vettä ja urheilujuomaa. Toisesta kierroksesta tulikin sitten ihan kamala. Alkumatkasta kävin puskassa sitten, kun ei rakko enää kestänyt. En pystynyt juoksemaan kuin pieniä pätkiä, kun tuntui, että ei saa henkeä kunnolla. Jatkoin silti. Otin geeliä ja join toisen pään juottopisteellä taas vettä ja urheilujuomaa. Juoksu tuntui loputtoman pitkältä...


Toisen kierroksen alkupäästä selviytymistaistelua kädet nyrkissä
Se hetki, kun päätin lähteä vielä viimeiselle kierrokselle

Toisen kierroksen lopulla tajusin missä vika, kun kävelin mäkeä ylös. Se oli migreeni. Oli vaan vetänyt ensin mahan seis ja sitten vasta tuli pääkipu... Näin teräsmiehen, pysähdyin ja itkin surkeana, kun oli kohtauksen aallonharja eli pahin hetki. Mietin, että pitäisikö keskeyttää, kun eihän tästä tule mitään ja olen ihan susipaska ja vaikka mitä. Teräsmies sanoi, että koita nyt vielä. Vähemmän se harmittaa se huono juoksu kuin keskeyttäminen. Totesin hänen olevan oikeassa ja jatkoin hissukseen. Mitään en saanut alas, mutta toisaalta ei tuntunut olevan edes tarvetta energialle. Join kuitenkin. 

Viimeiselle kilometrille vähän parempana


Maalisuoralla

Juoksu alkoi kulkemaan edes jotenkin, kun ei enää ahdistanut niin pahasti. Piti vaan pitää sykkeet ja sitämyöten vauhti aika alhaalla. Kolmannen kierroksen juoksin melkein kokonaan mäkiä piti vielä kävellä, että ei syke noussut. Otin loppumatkastata vielä toisen geelin ja join. Niillä pääsin maaliin lopulta ajassa 6:19. Juoksuun meni hävyttömän kauan, mutta ehkä se oli migreenin kanssa kuitenkin ihan hyvä saavutus. Koko kisa.

Jälleen yksi tyylikäs maalikuva

Not my day at all

Kisan jälkeen piti suunnatta lähimmälle apteekille joka oli auki, että sain lääkkeet ja migreenin pois. Se oli Nokialla, mutta sinne oltiin menossa muutenkin. 

Kisa oli itsessään todella kiva ja tykkäsin siitä, että ei ollut liikaa porukkaa. Miehiä suurin osa, mutta oli meitä naisia 14 puolikkaalla. Henki oli hyvä ja ihanasti ihmiset tsemppasi toisiaan kisassa ja yleisö myöskin. Koskaan ei ole tullut heitettyä niin montaa yläfemmaa kisassa kuin eilen. Ei tämä nyt kuitenkaan ihan hirveästi valanut luottamusta omaan kroppaan viiden viikon päästä olevaa täyttämatkaa varten, niin kuin piti. En tiennyt, että voin saada migreenin kesken kisan, kun se tulee aina vasta kisan jälkeen. Syytän jetlagia tästäkin, kun mitään muuta en keksi syyksi.

Onneksi olin kaukaa viisas (läheltä tyhmä) ja otin vielä tämän päivän vapaaksi. Aamulla kävin Neurosonicissa palauttavissa pärinöissa Hyvinkäällä Kehonhuolto Jumissa ja nukahdin siihenkin. Sen jälkeen oli kyllä helpompi kävellä. Väsyttää, mutta muuten ei mitään. Täytyy nyt koittaa löytää se itseluottamus täyttämatkaa varten sitten kolmen viikon päästä Kangasalan kisassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti