Vatsavaivaisena leirille

Kaikkea ihmeellistä sitä tuleekin kohdalle. Kärsin viime viikon joko ärtyneestä suolesta tai äärimmäisen jumiutuneesta selästä. En oikein tiedä edes enää. Kivut olivat kovat vatsassa ja olin keskiviikon kotona, koska heti, kun nousin ylös, alkoi vatsaan sattumaan. Koitin selvitä ongelmasta ennen viikonloppua, että pääsisin leirille.

Maanantaina poljin wattbikella 80 min. Peekoota vaan. Maha ei ollut vielä silloin niin paha, mutta tiistaina oli jo aika nihkeä olo koko päivän. Illalla mietin, että suoleni muistuttaa varmaan sellaista temppuilmapalloa, pitkä kireä pötkö, joka vaan narisee.

Keskiviikon makasin sängyssä hyvin pitkälti ja nukuin. Koiran ulkona käyttäminen aiheutti illalla vielä sellaisen tuskanhien, että vähän pelotti. Torstaina olo oli kuitenkin jo vähän parempi ja uskalsin alkaa pakkaamaan leiriä varten.

Perjantai oli vapaa, että sain nukkua kunnolla ennen rankkaa viikonloppua. Venyttelin myöskin parin päivän pakkolevon jumittamat lihakset vetreimmiksi, että eivät olisi niin tönkköinä ensimmäisellä leirin lenkillä.

Venyttelyn jälkeen jatkoin vielä viimeisillä pakkaamisilla, kun pohdin viikonlopun säätä. Melko kostealta vaikutti. Kamat autoon, pyörä mukaan lukien ja matkaan. Käytiin syömässä Hyvinkäällä ja pientä shoppailua myös. Olin Pajulahdessa hyvissä ajoin ja sain levittäytyä huoneeseen rauhassa ja valmistautua lenkkiin, kuunnellen sateen ropinaa. 

Vettä tuli aika lailla kaatamalla. Juostiin kentällä, lämmiteltiin 10 min alkuun tehden kaikenlaista aktivointia ja sitten juoksutekniikkaa ja reippaampia pätkiä kentän kulmasta toiseen. Hiki tuli puolessa tunnissa, eikä sadekaan loppujen lopuksi pahemmin haitannut. Mitä nyt vastatuuleen nähnyt mitään...

Juoksun jälkeen uimaan. Uinnissa keskityttiin vartalon asentoon. Oltiin kuulemma aika helppo sakki, kun kaikilla tuntui olevan vartalon kierrossa parannettavaa. Omalla kohdallani aivan varmasti. Tunti hurahti nopeasti, mutta mahaan alkoi kipristämään loppuvaiheessa. Vähän pisti huolestuttamaan miten käy.

Syöminen aavituksen helpotti oloa, mutta olin vähän varovainen illan jumpassa. Lankkua tehdessä aloin epäilemään kivun lähteen syytä, koska tuntui jotenkin vatsalihaksissa omituiselta. En osaa oikein kuvailla, mutta se oli vaan sellainen fiilis, että lihakset on ihan loppu vaikka mitään ei ole vielä tehnyt. Olo kuitenkin helpotti tämän jälkeen. Lisäksi yhdessä liikkeessä, ihmettelin, kun ei tasapaino tahtonut pysyä toisella puolella, niin sain kuulla, että alaselkä pettää. haHAA! Eli napaa kohti selkärankaa vaan ja nyt tunnistankin kohdan ja miten sen saan aktivoitua. Pieniä askeleita kohti parempaa.

Illalla ei meinannut saada unta, kun oli kauhea sätkiminen päällä. Taisi toinen käsi jatkaa vielä uimista... Heräsin vielä neljän aikaan karmeaan nälkään. Mietin mitä hittoa nyt syön, kun ei voi mennä jääkaapille, niin kuin kotona tekisin. Mutustin sitten peiton alla protskupatukkaa mahdollisimman hiljaa, että en herättäisi huonetoveriani. Ei ole koskaan peanut butter pro maistunut niin hyvältä! Lauantai aamuna sitten kuudelta herätys ja silmät ristissä aamujumpalle. Se oli päätetty pitää sisällä vallitsevien sääolosuhteiden vuoksi, joka sopi minulle ainakin ihan mainiosti. Vähemmän kylmää, märkää ja pimeää.

Tukevan aamupalan jälkeen oli vuorossa tunnin luento, missä Kaisa kertoi omista vaiheistaan ja treenaamisesta. Herätti ihan hyviä ajatuksia omaankin treenaamiseen. Sen jälkeen suunnattiin pyöräilemään Pajulahtihalliin. Viritin pyörä laina ergoon ja oli kyllä kiva ajaa sillä varmaan 3 kk tauon jälkeen. Ensimmäisten vetojen jälkeen sattui taas vähän mahaan. Tuntui siltä, että heti, kun alkoi menemään hapolle alkoi kipristämään... Onneksi sekin hävisi sitten vähitellen... Tämän jälkeen käytiin syömässä ja jatkettiin taas pyörällä, jonka jälkeen juostiin vetoja ylämäkeen. Jos on käyny Pajulahdessa, niin tietää sen hullun ylämäen Nastolaan päin, niin se juostiin ylös. Sitten vielä uimaan. 

Mäen päällä auringonlaskiessa

Oli kyllä ihan hyvä nälkä, kun pääsi taas syömään. Ei vaan meinannut saada itseään enää liikkeelle. Iltajumppa oli paikallaan, vaikka alkuun se ei tuntunut niin hyvältä, mutta jalatkaan eivät olleet enää aivan niin pökkelöt, mitä ne olivat olleet jumpan alussa. 

Iltapalan mutustettua join vielä varuiksi palautusjuoman, koska en taas halunnut herätä yöllä kiljuvaan nälkään. Mikään ei ole mielestäni yöllä ärsyttävämpää. Uni maistui ja sain nukkua jopa seitsemään asti. Pakkasin osan kamoista ja valkkasin päivän pyörä-juoksu settiin vaatteita ja uintivermeet. Sitten aamupalalle ja Pajulahtihalliin taas. 

Siinä sitten aamulenkiksi puolitoistatuntia pyörää. 20 min jälkeen totesin, että jalat tuntuvat siltä kuin olisin ajanut jo 100 km. Lupasi rankkaa päivää. Pyörän jälkeen 30 min juoksu ulkona, sitten taas 40 min pyörää, 10 min juoksua radalla, 40 min pyörää ja 10 min juoksua. PUUUH. Radalla päädyin juoksemaan ilman kenkiä. Kisakengät, joita olin ajatellut sinne olivat väärässä laukussa. Ja kevyemmät Mizunot tuntuivat kauhean raskailta vähän pehmeällä alustalla. Totesin kyllä senkin, että ne vaimennetuimmat kenkäni, Mizuno Wave Rider 17, päätyvät kyllä nyt romukoppaan, enkä enää ikinä osta kenkiä yli 8 mm dropilla. Saan vaan itseni näemmä niillä harvinaisen jumiin. Selkä oikeni ja jumit hävisi leirin aikana.

Erona edellisiin leireihin oli kyllä fiilis. En ollut ihan rättipoikkipuhi vaikka väsyttikin. Kunto parantunut selvästi ja ehkä osaan syödä vihdoin tarpeeksi.

Hyvin ne pari pyörää meni Fordin kontiin muiden kamojen kanssa :D

Tunnin uinti oli vielä lopuksi ja siinä puristettiin loputkin kropasta. Kaikesta huolimatta fiilis oli ihan hyvä. Lihakset oli kyllä käytetty loppuun :D 

Kiitos Veera kuvasta, kun ollaan vielä leirin lopuksi syömässä. Kaikki näyttää kyllä siltä, että jotain on tullut tehtyä ;)

Oli ihan mahtava leiri jälleen! Taas on treeni-into huipussaan ja oli kiva tavata taas uusia ihmisiä ja nähdä kavereita pitkästä aikaa :) Oli mukavaa ja toivottavasti nähdään kevään leirillä, viimeistään, ja toivottavasti leiri pidetään.

Leirin jälkeen onkin ollut hyvää koomailua... Nukahtelin autoon, sängynlaidalle kotona, mutta onneksi vasta sen jälkeen, kun olin saanut kaikki mukana olleet kamat pyykkiin. Nyt sitten vaan pikku hiljaa palautumista ja taas mennään :)