maanantai 28. syyskuuta 2015

Juokseminen vaan jatkuu

Nyt on ollut jokseenkin väsynyttä. Koko viikon ollut niin veto pois, että hyvä jos mitään oon saanu tehtyä. Kyllähän se sitten sujuu, kun vaan menee, mutta ei ole ollut mitään kauheaa hinkua, kun väsyttänyt vaan. Pahuksen pimeys, joka alkaa taas laskeutumaan...

Olen nyt onnistunut pitämään venyttelyn säännöllisenä, väsymyksestä huolimatta ja kerran viikossa puoli tuntia dynaamista ja rullailua ym. Auttaa kummasti ;)

Nyt pääsin taas tiistaina suunnistamaankin. Kaveri tuli hakemaan ja mentiin asemiin odottamaan kolmatta. Pelipaikalla alkoi satamaan, mutta se oli onneksi lyhyt kuuro, että ei siinä pahemmin kastunut. Valittiin B reitti, vaikka siinä olikin 17 rastia ja pituutta 4.2 km. Luotin siihen, että konkarit kanssani vetävät homman helposti.

Siellä ne meni edellä, kun itse häikäistyin kauniista maisemasta ja kuvasin

Ai että oli mahtavaa saada juosta taas kunnon ryteikössä. Huomattavasti märempi syksy on kyllä nyt kuin vuosi sitten, koska silloin ei tainnut olla kertaakaan kengät niin märät kuin nyt olivat jo melkein alkumatkasta, lopusta puhumattakaan. 

En ainakaan maastoutunut noilla väreillä :D

Suunnistus muuten meni aika näppärästi ja matkaa tuli oman kelloni mukaan 5.2 km, mutta olin laittanut juoksumoodin päälle, niin se stoppasi aina kun vauhti tippui tarpeeksi eli ei hyvä. Matkaa tuli siis varmaan vähän enemmän. Kartassa reitin pituudeksi oli merkattu 4.2 km eli vähän tuli ekstraa, mutta ei se mitään. Kivaa oli metsässä 1½ h edestä. Itse vaan kämmäsin housuvalinnassa, kun huomasin kesken matkan miksi en ollut käyttänyt kyseisiä housuja aikoihin... Ne oli hajonneet sisäreiden saumoista... Massiiviset reiteni olivat hiertäneet ompeleet rikki ja sitten olikin sisäreidet kivasti nilellä reissun päätteeksi. Nauratin jotain isää ja poikaakin, jotka olivat myös suunnistamassa, kun mennä koikkelehdin ja manasin asiaa :D 

Ratsastamassa keskiviikkona totesin jälkeen päin, että vähän kärttyisenä stressin ja väsymyksen takia ei pitäisi mennä hevosen selkään, kun se tarttuu siihenkin... Olin pahoillani heposen takia, kun se katsoi aavistuksen pahasti päästessään laitumelle. Koitan jättää sen fiiliksen matkalle seuraavalla kerralla. Ei siitä muuten nauti kumpikaan.





Torstaina tuli notkahdus. Tosin sitä edesauttoi parin tunnin kierros kirpputorilla kaverin kanssa. Uudet kengät olivat saapuneet ja olisin halunnut lähteä niitä vielä testaamaan, mutta en vain yksinkertaisesti jaksanut enää. Tyydyin siirtämään kenkien testaamisen seuraavaan päivään.



Ensituntemusta hain kuitenkin kengistä pitämällä niitä vaan jalassa pari tuntia. En ollu kauhean vakuuttunut äkkiseltään. Kyseessä on siis Sauconyn fastwitch 7. Kevyet kisakengät melko minimaalisella kantavaimennuksella, mutta sitäkin paremmalla päkijän vaimennuksella.



Perjantaina pääsin sitten koittamaan miltä niillä tuntuu juokseminen. Fiilis vaihtui heti ja kengät yllättivät täysin. Niillä ei vain pystynyt juoksemaan hiljaa! Ah sitä fiilistä. Juoksin sen vähän reilun 6 km lenkin aika reippaasti, kun jalat vaan menivät. Lenkin jälkeen ei sattunut mihinkään jalkapohjissa. Olin todella positiivisesti yllättynyt kengistä ja uusi kenkärakkaus syttynyt.

Lauantaina lähdin juoksemaan peekoota. Pari tuntia tuli tallustettua vähän reilua 16 km. Teepaita oli vähän vilakka valinta jo melko viileisiin iltoihin varsinkin pk-lenkille, kun itselleni ei tule kunnolla edes hiki enää niillä. No, umpijäässä kotiin ja saunaan sitten lenkin jälkeen. 

Sunnuntain kuittasin venyttelyllä. 

Pari viikkoa vielä enkä ole vieläkään ihan varma millä kengillä se maratoni pitäisi juosta. Vauhti ei kuitenkaan päätä huimaa, että siinä mielessä nuo pk kengätkin menisi. Toisaalta sitten taas eihän sitä koskaan tiedä, niin kevyet kisakengät olisi hyvä vaihtoehto. Vanha koulukaveri, joka on juossut paljon, totesi, että ihan sama millä juokset, niin kyllä ne jalat on aina kipeät maratonin jälkeen. Harjoitukset jatkuu siis...

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Juoksua pukkaa

Tällä viikolla päässyt taas liikkumisen pariin, kun parani loppua kohden olo. Pientä köhää edelleen ja nenä vetää ihmeellisesti tukkoon kyllä vielä, mutta ei sinällään menoa haittaa.

Maanantaina jalkoja särki liikkumattomuus. Se alkoi joskus iltapäivällä, mutta pääsin onneksi kotiin sopivasti, että ei tarvinnut töissä kärsiä. Olo oli karmea, kun ahdisti ja särki, mutta ei nyt vielä uskaltanut mitään hikilenkkiä lähteä vetämään, vaikka jalat huusivat sellaista. Tein sitten dynaamiset venyttelyt ja rullailut, jotka auttoivat varmaan tunnin. Sen tunnin oli lämmin ja euforinen olo. Sitten särky palasi... 

Suunnistaminen kariutui kaatosateeseen tiistaina. Minähän olen sokerista edelleen, niin minua ei saa kovin helposti sateella ulos. Istuin siinä ja tuijotin sadetta ja mietin mitäs sitten. Jotain pitäisi tehdä. Käännyinkin siis koko kesän taas vaatetelineenä, kalliina sellaisena, toimineen wattbiken puoleen. Polkaisin tietokoneenkin käyntiin ja laitoin animet tulille. Siinä vierähti mukavasti 50 min. 

Puoli senttiä liian korkealla olleesta satulasta kipeää ottanut nivunen ei tainnut vaan oikein lämmetä asiasta. Se oli taas kipeä ja turvonnut verihyytymä siellä kiusaamassa. Tämä siis lähti siitä, kun ostin ne uudet pyöräkengät ja pikkuhiljaa hiertymä paheni, mutta en jotenkin tajunnut asiaa. Ahvenanmaan 90 km jälkeen ei sitten oikein lähtenyt paranemaan, vaikka satulaa oli laskettu... Pahin oli ehtinyt jo tapahtua. Kävinkin ostamassa trombosolia ja toivoin, että sillä lähtee. Jos ei, niin kai se on pakko mennä lääkäriin, kun ei pysty pyörällä ajamaan ja muutenkin se on niin arka.

Ratsastaminen sai jälleen ihan fiiliksiin keskiviikkona. Saan onneksi ratsastaa samalla hepalla, niin totutaan toistemme temppuihin. Jälleen alkoi löytymään vanhat temput paremmin, vaikka laukatessa oli edelleen sellainen olo, että ristus kun näyttää varmaan karmealta... Olo oli kuin ensikertalaisella... Hevonen ja kuski oli molemmat yhtä piipussa sen jälkeen :D Toinen yritys meni jo vähän paremmin, vaikka rankkaa se oli silti. Ajatelkaa ratsastaminen! Sitähänä vaan kuvittelisi istuvansa siellä kyydissä...

Torstaina otin ja juoksin vihdoin. Reippaan puoleinen reilu 6 km. Juoksun jälkeen oli taas sisäreidet niin turvoksissa jostain syystä, että meinasi olla vaikeaa kävellä. Huomasin myös yhdessä alamäessä, että oikea jalka meni muutaman sentin vasempaa pidemmälle. Sitä kun alkoi korjaamaan, niin alkoi sattumaan keskeltä läpi selästä tai jotain sinne päin. Ei se ihme ole, kun ontunut menemään... Kipu meni ohi onneksi pian ja vauhti parani!

Viikonloppu meni mukavasti kaikkea puuhastellessa. Kävin ostamassa vähän uutta ratsastustavaraakin, kun edelliset on vähän niin ja näin. Hanskat tarvitstin ja eurohunterin turvakengissä ei ole ollut kauhean hyvä ratsastaa, niin vähän ajattelin uusia kenkiäkin siihen hommaan. Meinasin kaatua hämmästyksestä, kun menin Horzen liikkeeseen Vantaalla. 

Minun muistikuvani ratsastusvälineistä oli tyyliin viidet eri väriset housut, kokonahkapaikalla tai polvipaikoilla, mustat samettipäällysteiset kypärät eli merkistä riippumatta kaikki samanlaisia, ja kaikkea muutakin oli tyyliin ne viisi väriä. Ja varaa oli ostaa vain ne halvimmat. Nyt oli niin paljon kaikenlaista, että huhhuh. Nahkapaikat korvaantuneet jollain säämiskän tapaisella ja joissain vielä silikonia. 

Ensimmäiset 10 min vaan katsoin kaikkea suu auki ja vähän hypistelin. Kypärissä oli vaikka mitä, tosin kahden vuoden päästä pitää uusia hyvä vanha Mark Owen viimeistään, koska vakuutusyhtiöiden hyväksymä suoja standardi muuttuu. Kypärän pitää siis suojata paremmin sivustakin tai jotain.

Olin katsonut netistä 13€ hanskat mitkä halusin, mutta ei ollut tietenkään kokoja jäljellä. Siinä sitten sovittelin saman hintaluokan hanskoja, mutta kun ei, niin ei. Joko joku sauma painoi tai liian lyhyt joku sormi tai ei niin hyvä materiaali. Päädyin sitten ostamaan vastaavat mitä olin lainannut tunnilla. 42€ hanskoista! Nnngghhhh... Kengät oli sitten se toinen juttu. Sovittelin tarjouksess olevia, mutta ei... Pohja liian kova tai ei vaan istunut meikäläisen koipeen. Löysin kuitenkin, mutta en niitä edullisimpia niitäkään. No mutta, nyt on.

Ja vaihdoin ikuisesti mustan tyylinkin kokojen puutteessa ruskeaan näemmä :D

Illalla kävin vielä juoksemassa vähän reilun 8 km.

Iltalenkin maisemat



Tänään, sunnuntaina, juoksin 12.6 km. Se meni yllättävän helposti ja lopussa keksin taas lisää juoksuuni korjattavaa, kun havaitsin tällä kertaa, että pingerrän jotenkin oikean jalan nilkkaa, niin että se ei tule rennosti maahan. Sitä siinä sitten mietin rennoksi, niin tapahtui sellainen muutos, että aloin käyttämään oikean jalan lonkan lihaksia kunnolla vihdoin. Olen huomannut nimittäin, että hanuri on vähän toispuoleinen, mutta en vain ole osannut tehdä asialle mitään aikaisemmin. Ehkä se iskiaksen aiheuttama päkiä vaivakin jää nyt historiaan, kun ylempänä jalassa olevat lihakset jalassa vahvistuu. Nyt ainakin tuntuu, että on käyttänyt horroksessa olleita lihaksia :D

Ensi viikolla pitää taas juosta vähän lisää. Nostan määrää vähitellen ja koitan huijata itseäni, että ei tuntuisi niin pahalta :D Uudet kengätkin tulevat varmaan huomenna, kun perjantaina ei kusti polkenut, niin ei posti kulkenut. Kolme viikkoa maratoniin. Tuntuu edelleen ajatuksenakin pahalta...

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Voi räkä

Kulunut viikko päättyi sitten tautisesti. Teräsmies valitteli reilu viikko sitten kurkkukipua ja oli viikonlopun kipeänä. Itselläni alkoi kaihertamaan tiistaina ja loppua kohden vain paheni.

Maanantaina ehdin käydä juoksemassa vähän reilun 4 km lenkin. Otin varovaisesti viikon tauon jälkeen. Jalat tuntuivat alkuun omituisilta, etenkin reisistä, mutta hetken päästä kulki kuin unelma. Mietin, että tekisi mieli juosta enemmänkin, mutta jos nyt en kuitenkaan ala intoilemaan... Se oli ihan hyvä, koska lenkin jälkeenkin tuntui vielä hyvältä. 

Tiistaina oli ensimmäinen suunnistus tälle syksylle ja vähän harmitti kurkkukipu. Otin sitten iisisti ja kävelin reitin (2.2km merkattu pituus) 2.4 km kaverin kanssa. Oli ihana ilma ja mukavaa kaivattua vaihtelua.

Keskiviikkona oli vielä ryytyneempi olo, mutta oli päästävä illalla myös syksyn ensimmäiselle ratsastustunnille. Ui jui kuinka siistiä ja yllättävän rankkaa! Katselin kellon käppyröitä illalla kotona ja tulin siihen lopputulokseen vähän kieli poskessa, että sykkeen nousuni korreloivat vauhdin kanssa. Johtuu varmaan siitä, kun ilmanvastus kasvaa vauhdin noustessa ;)

Vauhti ja sykkeet samassa suhteessa :D

Torstai ja perjantai menikin sitten melko pitkälti vaakatasossa pää täynnä räkää joka ei halunnut tulla ulos...

No eipä tässä viikonlopussakaan ole hurraamista ollut. Kenkiä kävin sovittelemassa 4runnerssilla, koska en vieläkään tiedä millä juoksen sen maratonin 10.10. Päkiä-hermo-kipu ei ole kauhean tervetullut vieras ja koitan keksiä jotain ratkaisua siihen. Kokeilin Hokan Huakaa ja Sauconyn Zealot ISOa.

Hoka olisi lähtenyt varmaan heti matkaan muuten, mutta kenkä tuntui omituisen kapealta. En uskalla ostaa kohtuu arvokasta kenkää ja todeta hetken päästä, että en pysty juoksemaan sillä. Saucony, saukko, tuntui ihan hyvältä ja pehmeältä, mutta se oli se pehmeys mikä sai minut jälleen perääntymään. Jäänyt niin paha trauma tuon tuntuisista kengistä, kun jalkateräni kipeytyivät yhdellä 2.5 km matkalla niin pahasti, että en meinannut päästä enää edes kotiin kävelemällä. 

Nopeasti kokeilin vielä Sauconyn Kinvaraa, mutta siitä ei ollut oikeaa kokoa. Se oli heti paljon miellyttävämpi, mutta silti pieni mutta. Tutkiskelin kotona mitä internezillä oli tarjota asiaan helpotusta ja päädyin pitkällisen tutkimisen ja pohtimisen jälkeen tilaamaan Sauconyn Fastwitchit. Ne vastaavat aika pitkälti Newtoneitani, ainakin ymmärsin niin, joten uskallan kokeilla varsinaisesti kokeilematta ja tarjouksesta vielä löysin, niin ei pääse köyhtymään niin pahasti.

Toivottavasti ensi viikolla pääsisi jo juoksemaan, kun alkaa se maratoni painamaan päälle uhkaavasti. En ole ainakaan henkisesti vielä ihan valmis siihen...

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Ei mitään

Lyhyestä virsi kaunis. En ole tehnyt tällä viikolla mitään :D Ajattelin suoda sen itselleni, koska vaihtelu virkistää. Hektinen työviikko ei yhtään auttanut palautumista ja perjantaina aloinkin jo näyttämään pelottavan väsyneeltä. Illat töiden jälkeen nuokuin vaan nojatuolissa, enkä saanut tehtyä yhtään mitään.

Punkkua, peliä ja musaa

Keskiviikkona oli tosin parin tunnin kokovartalohieronta lepokauden kunniaksi. Hieroja vaan ihmetteli, että mitä olen tehnyt, kun jalat eivät olleet niin jumissa mitä hän oli odottanut. Totesin taas "en yhtään mitään". Nojatuolissa, melkein makuuasennossa, olen viettänyt aikaa. Koiraa tuli kyllä ulkoilutettua kolme kertaa päivässä, kun teräsmies oli työmatkalla koko viikon, että menkööt se sitten palauttavasta liikunnasta.

Koira pötköttää

Tänään kyllä alkaa tuntumaan vihdoin, että elämä alkaa voittamaan. Siivonnut taas treenikauden eli viimeisen 8 kk aikana vaivihkaa syntyneitä läjiä. Vähän tuskastuttaa, kun niitä on niin paljon :D 

Oho hups :D Kaikkee sitä päätyy pesukoneeseen

Tänään voisi kyllä ottaa dynaamiset venyttelyt ja ensiviikolla pääsee taas suunnistamaan ja keskiviikkoisin alan käymään ratsastamassa! Aivan mahtavaa. Vähän pitää tehdä näitä vakio lajejakin, varsinkin juoksua, kun se maratoni häämöttää kuukauden päässä. En ole kyllä henkisesti ainakaan valmis siihen hommaan vielä mitenkään...