sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

GoExpoilua

Nyt olen antautunut levon valtaan. En jaksanut edes yrittää väsymyksissäni ja se on tuntunut auttavan. Jaksan sentään töissä. Näihin kellojen aktiivisuusmittareihin pitäisi saada raskaus asetus, koska normipäivänä alimman tason aktiivisuudesta riittää itselleni 50%, että olen aika well done, mutta en kuitenkaan niin, että en seuraavana päivänä jaksaisi. Täysi tolppa kostaa sitten seuraavana päivänä.

Alkuviikosta maanantaina kävelin ja tiistaina kävin LPG hoidossa naprapaatilla. Sain hoitoa jaloille ja yläselkään. Se teki hyvää. Aluksi tuntui todella kiristävältä, kun oli iho niin pinkeänä turvotuksesta, mutta 5 min jälkeen varmaan huomasin eron. Maijukin sanoi, että eron huomasi hoitopäässä miten se otti ihoon kiinni eri tavalla, kun alkoi helpottamaan.

Keskiviikkona oli kova yritys lähteä töiden jälkeen kävelylle, mutta kävelin syötyäni suoraan sänkyyn ja nukuin puolitoista tuntia. Olin ihan älyttömän väsynyt, kun ei silmätkään meinanneet pysyä auki. Jaksoin jotenkin tehdä ruokaa ja käydä saunassa. 

Torstai aamuna selvisi sitten väsymyksen ja parin päivän aivosumun syy. Migreeni. Herätessäni mietin, että sattuu päähän. Onko migreeni? Sitten, kun sain kammettua itseni ylös totesin sen todeksi ja otin lääkkeen suoraan tyhjään vatsaan, että vaikuttaa nopeammin. Lääkkeestä tulee aina se hivenen vihlova tunne varsinkin käsiin ja kasvoihin, liittyy varmaan jotenkin verisuonten supistumiseen ja se kestää noin vartin. Nyt se kesti yli tunnin. UAARGH, kun olikin inhottavaa. Töissä en meinannut saada salasanaa kirjoitettua koneelle, kun kädet tuntuivat niin inhottavilta. Mutta, kun tästä selvisi oli harvinaisen pirteä ja skarppi olo. Ainakin sen aivosumun päälle tuntui varmasti siltä. Päikkärit tuli kuitenkin nukuttua töiden päälle ja joogattuakin vielä.

Perjantaina otin chillisti, kun lauantaina odotti messurupeama. Ei yhtään ylimääräistä rasitusta, että jaksan. Se kyllä kannatti.

Tältä siellä näytti kun aloitettiin kiertely

Messuilla oltiin joskun puolenpäivän aikoihin lauantaina ja ei ollut vielä ihan kamala ruuhka. Näytteilleasettajia oli selvästi enemmän kuin edellisenä vuonna. Triathlonin puolella on käynyt inflaatio, koska nyt on omat messut sille huhtikuun lopussa. Koitan lyllertää vielä sinnekin. Pyöriä oli vähemmän, mutta paljon oli esillä sähköisiä ja ehkä enemmän peruskäyttäjille soveltuvia pyörämalleja. Juoksupuolta oli kivasti ja siellä oli luentoja ja sai testata kenkiä esimerkiksi. 

Piti vähän tankata ennen aloitusta

Itsekin kävin katselemassa uusia Hokia 4runnersin pisteellä, mutta ei ollut Huaka 2:ia. Melkein ostin Vanquish 3:et, mutta ei tässä kunnossa uskalla mitään kenkiä lähteä ostamaan... Varsinkaan uutta mallia... Väri oli kyllä niissä kohdillaan :D

Oishan ne olleet kivan värisetkin

Siinä tuli kierreltyä ja kaarreltua ja katseltua ja juteltua ja sitten ostin oho hups kypärän. Velo&Oxygenillä oli messutarjouksessa pottia ja löysin sellaisen mihin en koskaan kuvitellut itselläni olevan varaa. Koska kypärissä, vaikka tärkein osa onkin pyörän jälkeen, kipuraja menee siinä 250€. Tämä olikin tyyliin puoleen hintaan ja sen jälkeen, kun iskin siihen silmäni, niin se oli siinä. Giron Aerohead MIPS. Sen lisäksi siitä tarttui vielä uudet pyöräilyhanskat matkaan, kun nekin oli ihanan hintaiset ja käteen sopivat.

Sovittelua

Ja voittaja löytyi

Sairaan nopee. Näyttää ainakin siltä tuo päässä.

Sen lisäksi matkaan lähti Shock Absorberit tätä muutoksen aikakautta ajatellen ja nyt jo toiset Compressportin pitkävartiset kompressiosukat pitämään alati turpoavaa olemusta edes niiden osalta kasassa. Ensimmäiset tuli todettua niin loistaviksi, että piti saada ainakin toiset ja samassa paketissa tuli myös kolmas hikipanta. Ei niitäkään liikaa ole oikeastaan, kun yksi on jo niin käytetty :D

Yhteenvetona messut olivat paremmat mielestäni kuin vuosi sitten. Ne olivat ehkä löytäneet taas sen punaisen langan ja tarjosivat kuntolijoille ja miksei kokeneemmillekin uutta ja vaihtoehtoja ja tietoa. Tuoltahan minäkin alunperin keksin triathlonin.

Hieno pyörä

Teräsmiehen Polarit olivat aikoinaan tätä. Vähän on kehitys kehittynyt.

 

Messuilla tuli vierittyä melkein viisi? tuntia. En oikein edes tiedä enää. Hepat piti saada tarkastaa lopuksi ja sitten piti lähteä ihan oikeasti syömään. Verensokeri tuli pidettyä sopivana kaiken maailman maistiaisilla koko ajan, mutta kyllä se ruoka sitten maistui, kun päästiin Jumboon pastalle. Kaupassa käyminen oli melkein ylivoimainen koettelemus, mutta jotenkin siitäkin selvisi, kun oli pakko. 

Tänään en ole jaksanut mitään. Siivota juuri ja juuri, mutta siihenkin piti kerätä monta tuntia voimia. Ja taas mennään alati painavampana uuteen viikkoon ja koitan selvitä.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Hävyttömän rankkaa

Kyllä tämä tuntuu olevan joka viikko yhtä arvuuttelua omasta jaksamisestaan. Päivä kerrallaan, mutta se tuntuu olevan jo aika fakta, että ei tässä paljoa jaksa enää ylimääräistä. 

Maanantain ja keskiviikon hyötyliikunta kävelylenkit olivat ehkä kovin suoritus viikolla. Tiistai ja torstai menikin siinä välissä sitten ihan nukkumiseksi. Perjantaina jaksoin vihdoin joogailla. Siitä tulee hyvä olo vaikka kuinka olisi kuuppa jumissa. Itsensä liikkeelle saaminen alkaa vaan olemaan niin suuri ponnistus, että ennemmin jää vaan makaamaan hiljaa paikoilleen. 

Pikkukaveri alkanut taas laajentamaan reviiriään mahassani ja ollutkin vähän kiristystä ja kipuja sen tähden taas pidemmän paremman jakson jälkeen. Onneksi sai tuon selän edes paremmaksi, niin se ei ole niin rassannut enää.

Oli taas yksi kaunis aamu ja auringon nousu

Töissä pitäisi jaksaa käydä vielä 19 päivää. Tykkään kyllä, mutta jaksaminen voi olla sitten oikeasti kohta ongelma. Useina aamuina haluaisin pukeutua vaan peittoon ja jäädä nukkumaan. Alkaa olemaan oikeasti kamalan nihkeää pukeminenkin, kun on niin pahuksen turvoksissa. Sitten on kuuma kuin helteellä vaikka istuisit t-paidassa toimistossa. Ja turvottaa vaan lisää. Onneks on noita kompressio kuteita, niin voi yrittää hakea niillä edes pientä helpotusta jalkoihin. Pinkeä sitä on silti.

Ja nälkä. Se tuntuu olevan koko ajan. Tiistaina neuvolassa terkkari totesikin, kun katsoi sokerirasituksen tuloksiani, että syö. Verensokerini tulevat niin nopeasti alas eli aineenvaihdunta pelaa, että tulee heikotus nopeasti. Tuntuu, että kulutuan suunnilleen saman verran kuin treenatessa, niin paljon saan syödä. Vähän koko ajan, kun ei välttämättä mahdu paljoa kerralla. 

Pitäisi vielä jaksaa panostaa laatuun enemmän. Ei sillä, että herkut edes pahemmin maistuisi. Ruisleipä on alkanut maistumaan paremmalta aamukahvin kanssa töissä kuin pulla. Jos otan pullan, niin parin haukun jälkeen tulee sellainen olo, että miksi otin tämän, kun eihän tämä ole edes hyvää... Kummallista pakko myöntää :D Ehkä se on sitä, että kun kuuntelee itseään, niin tietää mitä tarvitsee.

Pitää varmaan luopua uimisestakin. Tänään oli ensimmäiset 100 m mukavaa, sitten alkoi vähitellen väsymään. Kilometri meni pitkillä tauoilla höystettynä. Olo ei ole kauhen rento kuitenkaan enää uinnin jälkeen vaikka menisi rauhassa ja selällään ja vaikka mitä. 

Ensi viikonloppuna koitan raahautua GoExpoon joutessani. Vähän jännittää miten jaksan, en ainakaan kauhean pitkää aikaa kerrallaan varmaan.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kovaa yritystä ottaa rennosti

On se kummallista, että pitää oikeen koittaa asennoitua siihen, että ei ole pakko tehdä mitään, jos ei jaksa. Kun nyt ei ihan oikeasti tahdo jaksaa. Mieli tekisi ja hinkuisi, mutta voimat riittävät juuri töissä käymiseen. Lopun ajan koittaakin sitten vaan selvitä. Eli päivät koostuu nykyään lähinnä siitä, että käyn töissä, nukun ja syön. Kaikki muu on plussaa. Viikonloput ovat pieni helpotus, kun jaksaa tehdä muutakin, kun ei tarvitse väsyttää itseään töissä. 

Maanantaina kävin toisen kerran akupunktiossa. Tällä kertaa neulat keskittyivät alaselän alueelle. Nyt ei tullut myöskään ihan niin totaalista nukahtamista siitä. Tiistaina kävin LPGssä ja jalat olivat ihanan kevyet sen jälkeen hetken aikaa. Nestettä on, koska olen ihan pinkeä ja jopa hoitopuku jätti painaumat.

Ihan parhaita patukoita! On niin maku kohdillaan. Näillä jaksaa töissäkin, kun välipalaksi vetäisee

Kroppa otti ja pullahti kauttaaltaan viikko sitten. Ne piilossa pysytelleet +15 kg ilmestyi sitten vihdoin turvotuksen muodossa jostain. En saanut enää liivejä kiinni viikko sitten sunnuntai aamuna ja olin ihan järkyttynyt suorastaan. Ajattelin sen olevan ohimenevää. Töissä tuli pientä vinoilua parilta työkaverilta sitten, mutta siis meillä se on ihan normi päivä. Leikkimielistä vittuilua puolin ja toisin :D Mutta se todisti sen, että en ollut vain kuvitellut asiaa. Koska siinä vaiheessa, kun miehet huomaa jotakin, niin se on jo paljon ;)

Lounas torstaina Myyrmannin Just vegessä. Oli aika kivaa vaihtelua pizza, kebab, burgeri ym linjaan tuo paistetut kananmunat aavistuksen tulisessa tomaattikastikkeessa, seuranaan kuskusta, herkullista salaattia ja vuohenjuustoa. Ja tuo lämmin vastapaistettu leipä. Omnomnom.
Olen alkanut syvästi katumaan sitä, että joskus nuorempana tuli naurettua isosiskolle hänen raskaana ollessaan, että "ootpas melekonen ryhävalas". Kovin vähän sitä silloin tiesi, että taitaa olla sukuvika :D Kyllä tässä on odotettavissa varmaan vielä vähintään 5-10 kg lisää siis. Oh mään. Kateeksi meinaa käydä niitä joilla on pieni maha ja paino nousee vaan pari kiloa. Se ei vielä haittaa elämää. Nyt ei meinaa jaksaa kiivetä portaita, kun tulee hiki jo siitä ja hengästyy...

Hyötyliikuntaa olen koittanut jossain määrin harrastaa edes ja keskiviikkona tuli käveltyä. Torstaina joogasin taas. Perjantaina tuli samaa kuin keskiviikkona eli kävelyä koiran kanssa.

Eilen pääsin pitkästä aikaa hierottavaksi, kun en ollut saanut varattua sopivaa aikaa aikaisemmin. Akupunktio oli nostanut sen vaivan tuolta vasemmalta puolelta selästä vihdoin esiin. Ja se oli kipeä. Kamala pahkura ihan rangassa kiinni puolessa välissä selkää. Sitä sitten hieroja moukaroi ainakin 20 min ja sitten se alkoi vähitellen aukeamaan ja vaiva alkoi siirtymään alaspäin.  

Nukkumaan mennessä huomasin, että selkä oli siitä kohdasta ihan kosketusarka. Mutta nyt tässä kirjoittaessa huomaan, että en ole pitkään aikaan pystynyt istumaan tässä nojatuolissa näin kauaa eli taitaa olla parempaan päin. Olihan se melkoinen jumi kuitenkin ja seurannut elokuusta asti.

Uidessa oli myös kiva huomata, että vartalonkierto tasapainottui vihdoin. Ei ollut enää niin toispuoleisen tuntuinen. Mutta ei sitä tahdo jaksaa kuitenkaan enää uida. Kilometri tuntuu toisaalta ihan hullun lyhyeltä, mutta alkaa sekin olemaan jo liikaa.

Viisi viikkoa vielä loman alkuunkin. Täytyy koittaa jaksaa. Toisaalta töiden ansiosta sitä jaksaakin, kun on jotain tekemistä päivissä ja aika kuluu nopeammin.