perjantai 10. lokakuuta 2014

Rääkkiä ja hemmottelua

Taas on ollut niin monipuolinen viikko, että jäänyt kirjottamiset, vaikka juttua olisi ollut. Koitan nyt tiivistää tähän yhteen sen mitä enää muistan... Kuviakaan en tietenkään ole muistanut ottaa. Se harmittaa teidän lukijoiden puolesta. Noh tällä mennään taas :)

Alkuviikosta jätin taas tankoilut kotihommiksi ja venyttelyn kaveriksi. Elisa tuli kylään myös, kun sain hänet pienen houkuttelun jälkeen leikkimään kanssani wattbikella. Tehtiin testejä ja omasta 3 min aerobisen testin tuloksesta olin vähän pettynyt... Ei tullut kuin 9W enemmän kuin viime syksynä eli 248W. No se sitten antoi vauhtia ajatukselle salille menemisestä vihdoin.


Sali, jossa on tullut käytyä, mutta ei tällä kertaa :D
Tiistaina kirmasin taas hierontaan ja oli pakko todeta, että ei enää samalle päivälle kuin suunnistus, kun pimeä tulee jo niin pahuksen aikaisin. En ollut ajatellut asiaa, kun varasin hieronnan pari viikkoa sitten. Otsalamppua vaan mukaan, niin näki mennä loppuun asti. Oli taas ihan huippua ja ei edes eksytty pahasti. Meni oikeasti hyvin ja kai sitä vaan alkaa vähän kehittymään paremmaksi pystymettässä suunnistamisessa.

Keskiviikkona menin sitten todella pitkästä aikaa vihdoin sinne punttisalille, en tuonne kuvan salille :D Olin saanut coachiltani ohjeet mitä tehdä, että alkaa watit paranemaan. Ensimmäinen setti kahdesta vaihtoehdosta, joita alan tekemään vuorotellen oli:

kyykky 5x5 30 kg
penkki 4x6 tanko...
pystypunnerrus kp 4x6 6 kg
raskalainen punn. 3x6 10 kg
vatsarutistus x3(max) ööh?

Olin vähän pihalla painojen suhteen niin käytin jotan minkä jaksoin liikuttaa, kun tuo painojen nostelu ei ole vahvinta alaani ja kyykyttäjä ei ehtinyt odottaa, että pääsin salille. Nooh lykkäsin eka siihen smith kyykky härveliin, 40 kg ja totesin, ei pysty. Hämmentävää sinänsä, kun pari vuotta sitten, kun ensimmäistä kertaa kokeilin oli maksimini jotain 60 kg luokkaa. Hyvin se kestävyys syö lihasta. Sain sitten sitkutettua sarjat tuolla 30 kg tuskaisesti. Heikot olkapääni loistivat lopuissa, vatsarutistusta lukuunottamatta, jota en nyt ihan älynnyt, niin tein sitten siinä yhdessä kikottimessa melkein pääalaspäin niitä muutaman. Tämän jälkeen kävely teki tuskaa...

En kyllä osannut arvata miten tuskaista se olikaan sitten torstaina ja balettiinkin piti mennä. Ei onneksi siellä ottanu niin pahasti, kun ei tarvinnut pahemmin kyykkiä, mutta muuten oli rankkaa. Sain sykkeet parhaimmillaan 150. Yhdellä jalalla seisominen on vielä raskasta, mutta tossun kärjille hypähtäminen ei ole enää niin paha lisäjännityksenä vielä, kun ei pidä kuin yhdellä kädellä tangosta kiinni.

Tänään en sitten meinannut päästä enää kävelemään edes sitä vähää, kun etureidet on niin hellänä. Piti tehdä valmistava juoksu vetoineen sunnuntain puolimaratonille, mutta jätän sen huomiselle aamulle ihan suosilla. Kävin kasvohoidossakin, niin sekin estää, kun ei saa ärsyttää ihoa.

Pitkään taas suunnittelin tätä hoitoa ja nyt sain sen vihdoin toteutettua. Olin myös päättänyt mennä HydraFacial hoitoon, joka vaikutti tehokkaalta lukemani ja kuulemani perusteella. Löysin sitten hyvän oloisen paikan, joka tekee kyseistä hoitoa läheltä duunia, niin se oli helppo toteuttaa logistisestikin. Paikka oli nimeltänsä Hoitohuone Lightness Pähkinärinteessä. Taidan kirjoittaa operaatiosta ihan oman juttunsa, kun huonohkosta ihostani riittää kerrottavaa kerta.

Huomenna juoksen ja sunnuntaina vielä vähän enemmän. Siitäkin sitten lisää myöhemmin, kun on jotain kerrottavaa. Nyt pullaa ja teetä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti