Tiistaina menin väsymyksestä huolimatta suunnistamaan, kun ei ole enää montaa kertaa jäljellä ja piti saada vähän liikuntaa. Viideltä, kun lähdettiin metsään ehdittiin melkein valoisalla takaisinkin. Olin vaan melko väsynyt, kun heti, jos syke meni yli 120 tuli vähän paha olo ja kylmä hiki. Aika pitkälti vaan kävelyä oli se retki. Eikä edes satanut, vaikka mennessä satoi kaatamalla.
Yhdellä rastilla oli jotain erikoista |
Ympäristörikos aka avaruusbanaani jo syntyessään |
Uitiin lähinnä rintaa ja vaikka mitä yhdistelmiä siitä, mutta ei vieläkään oikein kunto kestänyt. Puhallutti ja tuli huono olo. Ei sentään enää ihan yhtä nopeasti kuin oli tullut suunnistaessa, mutta tuli kuitenkin. Koitin uida voimieni mukaan tunnin ja ihan hyvä oli treeninä. Käsissä ja kyljissäkin tuntui vähän seuraavana päivänä.
Syksyn väriloistoa |
Ja tänään tein SEN taas! Menin salille. Jännitti miten käy, kun viime viikolla en kävellyt kunnolla kolmeen päivään sen jälkeen. Noh tein ihan saman setin kuin viikko sitten ja nyt ei tuntuneet 30 kg kyykkysarjatkaan niin pahalta. Pystyn edelleen jopa kävelemään. Voisi mennä sunnuntaina tekemään B osion ohjelmasta.
Väsynyt saleilija |
Huomenna menen aamusta I love me messuille rakastamaan itseäni :D Saa nähdä tulenko kuinka monien silaritarjouksien ja suihkurusketusten ym. itsensä ehostamisten kanssa sieltä kotiin. Jos totta puhutaan ei aavistustakaan mitä kaikkea siellä oikeasti on, mutta sen takia pitääkin mennä tsekkaamaan ^_^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti