sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kolmas viikko paketissa

Tämä olikin sitten se kevyempi viikko eli vain viisi tuntia varsinaista treeniä. Niskakin alkaa osoittamaan toipumisen merkkejä vihdoin. Teräsmiehen pitänyt hieroa sitä parina iltana tiikerirasvan kera, että sen on saanut vähän luovuttamaan jumitustaan. Ei se vieläkään hyvä ole, mutta edes vähän parempi. Ja ensi viikolla olisi taas kahdeksan tuntia treeniä.

Perjantaina olin ihan törkeän väsynyt, mutta olin päättänyt mennä uimaan, koska tiistaina piti jättää väliin niskan takia. Lähti vähän nihkeästi liikkeelle. Teräsmies oli taas mukana ja sanoi, että on vähän heikon oloista. Tekniikan jälkeen alkoi taas sujumaan vähän paremmin. Taisi vaan kestää väsyneenä vähän kauemmin, että lähti käyntiin. 1600 m sain polskittua ja sitten oli kello taas sen verran, että piti lähteä kiireesti.

Eilen oli ne loistavat wattbike kisat ja korvasin niillä 45 min juoksun, jossa olisi ollut vetoja. Eiköhän tuosta kisasta saanut ihan hyvän vastaavan treenin :D Kunto on parantunut huomattavasti ja sen huomasi siitä, että toivuin paremmin kisasta. Yleensä olen saanut tuollaisista pidemmistä maksimisykkeisistä seteistä migreenin, mutta nyt ei tullut.

Tänään siivoamisen päälle tyyppasin "oman" wattbikeni. Poljin 1½ h treenin sillä ja katselin samalla animea. Ai että. Kyllä nyt kelpaa. Ei tullut edes kauhean kuuma. Meillä lämmitetään tästä lähtien yläkertaa wattbikella :D Pitihän se sitten kytkeä tietysti tietokoneeseenkin, että näki sitä dataa ja vaikka mitä.

Siinä sitä nyt säädetään

Ensin vähän dataa sitten animea
Pyöräilyn päälle oli vielä ohjelmassa juoksua 30 min. Olin ajatellut ensin, että lähden salille polkemaan ja juoksemaan matolle. Sitten päätin, että prkl eihän tässä nyt missään pumpulissa olla kasvettu ja pitäähän sitä nyt omaa pyörääkin kokeilla. No siinä sitten vaihdoin kaikki kuivaan kalsareita myöten ja vedin päälleni teknisen- ja lämpökerraston ja siihen vielä kaiken kestävä hiihtopuku päälle. Tuulenpitävä pipo, hanskat ja buffi. Naamariin Sebamedin ulkoiluvoidetta, jossa on manteli ja avokadoöljyä eikä lainkaan vettä. Kunnon laardia siis. Säärystimet vielä ja luotin Mizunoihini. Alkuun mietin, että pitäisikö olla paksummat sukat, mutta hyvin pärjäsin ihan perus urheilusukilla. Pakkasta oli sillä hetkellä vaivaiset -16 astetta.

Valmiina jäätymään
Ei tullut lenkillä mitenkään erityisen kylmä, mutta hengittäminen oli vaikeaa. Se ei yllättänyt, koska minulla on ollut vaikeuksia selvitä edes autoon ja autosta sisälle ilman että alkaa ahdistamaan. Tulee sellainen olo, että ihan sama miten paljon hengittää niin tuntuu, että ei saa tarpeeksi ilmaa. Sitten on vähän sellainen pyörryttävä olo. Se mikä yllätti lenkillä oli kello, koska viime talvena oli vielä Suunnon M5 ja se kuoli jo pikku pakkasella. Sigma porskutti koko matkan.
Nyt vielä vähän tortillaa iltapalaksi ja nukkumaan.

4 kommenttia:

  1. Reipasta menoa :) Hienon kisan vetäisit, onnea! Kiitos ulkoiluvoidevinkistä, testiin menee heti kunhan tuollaista löydän. Naama jäätyy kylmällä (ei tarvitse edes olla kovin kylmä) niin ettei mitään järkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Apteekista tuon bongasin viime viikolla, kun olin hakemassa lääkettä lihasjumiini. Itse olen allerginen kylmälle, onni asua Suomessa, joten ihoni reagoi todella voimakkaasti pakkaseen, jos en suojaa sitä kunnolla. Normaalisti laitan aamuisin Bellavitan päivävoiteen ja päälle kahta eri meikkivoidetta. Toiminut aika hyvin.

      Poista
  2. Huih... tuli melkein kylmä sun puolestasi ;) No kyllähän se niin on, että kun pukeutuu lämpimästi, niin pystyy lenkkeilemään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta olisikin vain siitä kiinni. Ei haittaa kylmyys muuten kuin hengitystä ja se luo siihen sellaisen aspektin, että ei huvittaisi mennä ulos ollenkaan.

      Poista