Parempaan päin

Näin taas yksi viikko vierähti vauhdikkaasti. Vähän on tullut pidettyä jo saavutettua kuntoakin yllä kaikesta huolimatta. Viikko alkoi jälleen lääkärillä, kun en saanut nukuttua kipujen takia, mutta se oli vähän reilun 13€ arvoinen hukkareissu. Pyöräiltyä tuli parina päivänä, niin kuin tänään, ja kerran uskaltauduin juoksemaankin.

Su-ma yö meni tosiaan katoon tuijotellessa ja miettiessä mitä teen väärin... Söin kaikki mahdolliset kipulääkkeet ja olin sitten lääkekoomassa, kunnes tuli aamu. Aamulla koikkelehdin tokkuraisena taas päivystykseen missä minulta lääkäri kysyy "Mitä sä niin ku haluut?" öh... apua vaikka näin aluks...? Pitäisi kärsiä ainakin kuusi viikkoa ennen kun aletaan kuvaamaan lannerankaa. Vastaa kuulemma 9 kk taustasäteilyannosta. Kuulostaa hurjalta, mutta ei se ole paljon, mutta kai sitä ei viitsitä sen takia huvikseen kuvata. Kotiin päästyäni oli jo niin paha olo väsymyksenkin takia, että viimeinen mitä en ollut vielä kokeillut oli migreenilääke. Ja noin 20 min myöhemmin huomasin, että ei satu enää mihinkään. Lääke on vielä sellainen, että se ei auta kuin migreeniin. Taisi olla sitten migreeni ilman pääkipua. Melko erikoista...

Vaikka maanantai meni nukkuessa, niin tiistaina kävin jo heittämässä pienen 30 km pyörälenkin. Kyllä kannatti :) Siitä tuli niin hyvä olo. Se mikä yllätti oli illan viileys. En ollut aivan varautunut siihen joten oli vähän jäinen meno lyhythihaisessa pyöräilypaidassa. Nyt oli satulakin kohdillaan ja oli hyvä fiilis koko lenkin ajan, mutta toisaalta alkanut jotenkin henkisesti valmistautumaan jo talveen, kun ei ole enää sellaista intoa pyöräilyyn. Tai mistä ikinä johtuukaan.

Keskiviikko meni jotenkin ohi, kun en oikein edes muista mitä tein. Ruokaa ainakin, koska se lohi oli niin hyvää, että ei sitä voi unohtaa :D Mutta eilen kävin juoksemassa, vaikka se vähän pelotti. Hieroja oli edellisellä kerralla ehdottanut hiekalla juoksemisen lisäämistä, mutta ei tässä ihan hirveästi ole hiekkateitä, enkä jaksa lähteä jonnekin vaan sen takia. Vieressä menee onneksi edes se seitsemän veljeksen vaellusreitti, jota voin hyödyntää edes vähän. Pitkospuilla ei huivta juosta, kun ei ole kuin kahden lankun levyinen. Juoksin yhteensä 6,5 km ja 2,5 km siitä hiekkatiellä. Alkumatkasta alkoi jo sattumaan pakaraan. Jatkoin silti, koska päätin, että lopetan vasta sitten, kun jalka menee alta. Hullu mikä hullu. Jossain vaiheessa alkoi sattumaan jo takareiteenkin, mutta en luovuttanut. Juoksu tuntui muuten niin ihmeen hyvältä. En ollut ikinä voinut kuvitella saavuttavani sellaista fiilisitä juoksemalla. Tähän asti, kun se on ollut sellaista tahtojen taistelua siitä jaksanko ottaa enää yhtäkään askelta. Nyt juoksin vielä loppuun 5 min spurtin vk alueellla ja en ollut yhtään niin puhki kuin yleensä juoksemisen jälkeen. Oh joy ehkä tää tästä vihdoinkin :) 

Kivuista pääsi voltarenin, sirdaludin ja yllätys yllätys kylmägeelin avulla. Pyysin teräsmiestä laittamaan saunan jälkeen sitä kylmägeeliä alaselkään, pakaraan ja vähän takareiteen. Hetken päästä alkoi sellanen elämys alaselässä, että piti pari kertaa vilkasta peilistä kupliiko siellä iho vai miksi tuntuu niin kamalalta. Taisi geeli toimia. Aamulla kun heräsin mietin, että pääseeköhän sitä kävelemään. Hämmästys oli huikea, kun kävelin vessaan ja ei tuntunut missään kipua.

Kun ei kerta sattunutkaan oli hyvä hetki pyöräillä töihin ja takaisin pitkästä aikaa ja oli luvassa kaunis päivä. Tai ainakin piti olla... Aamu oli melko viileä ja arvoin taas pukeutumisen kanssa. Ajattelin, että tri haalari, pyöräilypaita ja pitkähihainen on liikaa. Ei ollut. Kompressiohousutkin oli haalarin päällä. Töissä katselin vähän huolissani, kun vettä tuli taivaan täydeltä. Nooh tilanne näytti vähän paremmalta lähdön hetkellä. Tiet olivat paikoitellen märät, mutta sateelta itseltään vältyin. Mutta se tuli huomattua, että jos teet pyöräilijänä yhdenkin poikkeuksen, niin et saa yhtään armoa autoilijoilta. Viimeinen alamäki ennen kotia, kun käännyn pois vanhalta hämeenlinnantieltä, niin pitää vaihtaa puolta. Teen sen tosin jo hyvissä ajoin että ei menisi räpellykseksi sitten kohdalla. Tänään sain tuntea sen nahoissani, että olen väärällä puolella. Yksikään auto ei väistänyt yhtään, vaikka olisi voinut. Kaksi rekkaakin pyyhkäisi ohitseni aivan reunaviivan tuntumassa. Piennar on paikoitellen huonossa kunnossa, niin en voinut väistää itsekään. Kyllä siinä vähän melkein jo itketti toisen rekan kohdalla oli se sellaista taistelua. En kyllä aio kaikesta huolimatta muutaa tapojani tuon suhteen. Saman musta saa, kun ihmisestäkin :D

Saa nähdä mitä huomenna tekee, jos sataa. Tekeekö mitään.

Vielä on kesääkin jäljellä :)