Puoli vuotta

Tekisi mieli sanoa, että menipä se puoli vuotta nopeasti. No ei mennyt. Ollut ehkä elämäni rankin puoli vuotta, mutta en silti sano ettenkö olisi myös nauttinutkin. Kyllä tässä jää plussalle kuitenkin, kun alkaa selviämään pahimmista univeloista ja muista kärsimyksistä. Teräsmiehelle kuuluu myös suunnattoman suuri kiitos, että on auttanut niin paljon, vaikka kyllä se työpäivän jälkeen on varmasti myös rankkaa. Öistä puhumattakaan.

Vuosi sitten olimme julkistaneet tiedon tulevasta perheenlisäyksestä. Siitä tuntuu olevan jo ikuisuus. Kärsin koko raskauden niin kamalasta ahdistuksesta, että odotin synnytystä hartaasti. Ja se oli sitten elämäni kivuliain kokemus. Vieläkin puistattaa. 

Ensimmäisen kuukauden pelkäsin koko ajan, että vähintään rikon lapsen. Toinen kuukausi meni siinä uskossa, että se vihaa minua, kun imetyksen kanssa oli sellaista taitelua. Kolmantena kuukautena usko itseeni kasvoi vellien ansiosta. Akselia ei vaivannut nälkä enää koko aikaa, niin alkoi tulemaan enemmän niitä hyviä hetkiä. Sitten siirryttiin jo soseisiin ja mitä enemmän saanut oikeaa ruokaa, niin yöt paranivat ja sen myötä fiiliskin. 

Imetys jäi hampaiden ja suuren ruokahalun takia lopulta kokonaan pois joskus viiden kuukauden hujakoilla. Se vain unohtui. En jaksanut enää syöttää kahden tunnin välein yöllä ja kun päivällä ei kelvannut kuin pullo ja purtiin vaan, niin se meni aina vain satunnaisemmaksi ja lopulta vain huomasin, että en ollut enää imettänyt x aikaan. En oikein tiedä milloin se varsinaisesti loppui. Loppujen lopuksi aikamoinen helpotus, kun ei tarvitse enää taistella.

Onhan pikku mies ottanut kokoakin ihan reippaasti. Tarkkoja lukuja ei vielä ole, kun neuvola on vasta ensi perjantaina, mutta veikkaisin Akselin kasvaneen puolessa vuodessa sellaisen 20 cm ja painoa tullut 7 kg, ehkä enemmänkin. 

Tiistaina jätkä vaivautui vihdoin kääntymään itse mahalleen ja tänään, perjantaina, pyörittiin jo ympäri keittiön lattialla. Leikkimatoltakin oli päivällä karannut :D Akseli oli koko raskausajan liikkeessä ja se jatkuu edelleen. Naurattaa oikein välillä, kun tunnistaa samoja liikeratoja edelleen, mitä oli mahassakin.

Yötkin paranevat toivottavasti vähitellen, kun Akseli pääsi nyt omaan huoneeseen nukkumaan. En herää enää ihan kaikkeen, niin kuin tähän asti, vaikka korvatulpat päässä nukuinkin... En kylläkään taida osata nukkua enää ilman, vaikka yritin. Kaksi ja puoli vuotta ne päässä on tehnyt tehtävänsä.

Treenaaminen on ihan hyvässä vauhdissa ja peruskunto alkaa olemaan varmaan parempi kuin koskaan. Ei se sinällään ihme ole, kun joka päivä työntää tuollaista 20 kg edellään ainakin 2 km verran treenien lisäksi. Tuntimäärä on viikossa pyörinyt siinä viiden tunnin hujakoilla ja aika sopivalta määrältä tuntunut.

Tässä on nyt sitten vielä toinen puoli vuotta ja pääsen takaisin töihin. Uskoisin tämän jälkimmäisen puolikkaan menevän nopeammin ja helpommin, kun aika kuluu tuon pikku veitikan kanssa nykyään paremmin.

Pikku herra puolivuotias muumihaalarissaan ihmettelee

Ihana LPG + tarjous

Olen nyt reilun vuoden käynyt Hyvinkään selkäklinikalla Maijun hoidettavana. Hakeuduin hoitoon, kun olin kaatunut täydenmatkankisassa pyörällä ja selkäni oli kuukauden jälkeenkin vielä ihan rikki. Naprapatia ja LPG osottautuivat loistaviksi hoidoiksi selän paranemisen edistämiseksi.

Reilu vuosi sitten

Lisäksi LPG:tä käytettiin raskauden aikaisen turvotuksen vähentämiseen ja lihaskipuihin. Nyt olen sitten hyödyntänyt LPG:tä raskaudesta palautumisessa ja kaikkiin lihasjumeihin. Löysää nahkaa saanut kiinteytettyä varsinkin vatsasta huomattavasti. Ja ah niin kamala selluliitti vähentynyt hanurista huomattavasti. Positiivista. Kohta ehkä mahtuu taas treenikuteisiin :D 

Ja seuraavat kuvat on yhdestä raskausajan hoitokerrasta, kun olin niin turvoksissa ja nenäkin kestotukossa. Ja kaikkeen tähän hoito auttoi.

Vähän etureisiä

Mitkä tämä LPG sitten on? LPG on ranskalainen innovaatio. Sen kehitti noin 30 vuotta sitten palovammoista kärsivä ranskalaisinsinööri Lous Paul Guitay, joka ei ollut tyytyväinen saamaansa palovammahoitoon. LPG tulee siis Lous Paul Guitay:n nimen alkukirjaimista. Hän ymmärsi, että alipaine yhdistettynä mekaaniseen liikkeeseen on varsin tehokas ihon ja lihasten elvyttäjä. Alunperin sitä käyttivät urheilijat nopeuttaakseen palautumista. Sen jälkeen menetelmän on todettu tepsivän myös arpikudosten paranemiseen.

Takareidet ja sivut kyljellään, kun en voinut olla mahallani

LPG-laite on luokiteltu lääketieteelliseksi hoitolaitteeksi. Sen käyttöalue on hyvin laaja ja hoidot jaetaan kolmeen eri hoitokategoriaan:
 
LPG HEALTH: terapeuttiset hoidot kuten turvotus ja kipu sekä post-operatiiviset hoidot.

LPG SPORT: sporttihoidot kuntoilijoille sekä aktiivi-ja kilpaurheilijoille suorituskyvyn parantumiseen ja ylläpitoon. Ja vielä tarkemmin:

LPG Sport -hoito:
⋅ Tehostaa palautumista
⋅ Nopeuttaa urheiluvammojen parantumista
⋅ Nopeuttaa revähtäneen, krampanneen tai muulla tavalla vaurioituneen lihaksen paranemista
⋅ Estää arpikudoksen syntymistä
⋅ Hoitaa lihaskipuja
⋅ Valmistaa lihaksia suoritukseen

LPG BEAUTY: esteettiset hoidot, anti-age -hoitoa sekä pysyvää ja kestävää vartalon muokkausta, 100% luonnollinen hoitomuoto.

Kaikkea tätä (lähde)

Jalkapohjat vuorossa

Lisäksi LPG:n on havaittu parantavan unen laatua sekä virkistävän ja rentouttavan kokonaisvaltaisesti, koska vaikuttaa hermostoon. Olenkin nukkunut aina hoidon jälkeen huomattavasti tukevammin kuin yleensä.

Yläselkää ja jälleen mahan takia erikoisessa asennossa

Kaikki hoitomuodot on kuvattu tarkemmin Hyvinkään selkäklinikan sivuilla.

Ja kasvot. Tällä saatiin 24/7 tukossa ollut nenäni auki yli vuorokaudeksi

Se mikä saattaa järkyttää, kun menee enismmäisen kerran LPG hoitoon on hoitopuku :D Se on sellainen kokovartalo sukkahousu. Siitä järkytyksestä kun selviää, niin sitä ei jatkossa enää edes ajattele. Hoitopuku on ehkä vähän intimiteettisuoja, mutta se myös tekee hoidosta mukavamman. Puvun tarkoitus on vähentää kitkaa hoitopään ja ihon väliltä. Näin hoito on sujuvampaa, ihokarvat eivät tartu hoitopään rulliin kiinni ja yliherkkä kudos kestää paremmin hoitoa. Ja jos yhtään lohduttaa, niin hoitopuku on henkilökohtainen. 

Nyt onkin sitten loistava tilaisuus mennä koittamaan ja jäämään positiivisella tavalla koukkuun, niin kuin itsekin, kun blogini lukijat saavat -15% LPG hoidoista Hyvinkään selkäklinikalla (ei koske sarjahoitoja). Löytyy nyt myös Helsingistä Fitness Villagesta tiistaisin ja Hämeenlinnasta Ortofixsistä torstaisin ja vain Maijun hoidot (naprapatia). Netissä aikaa varatessasi laita vain nimesi perään blogi15. Tarjous koskee 6.12.2017 mennessä varattuja hoitoja.

Sairastelua

Kyllä sitä tautia nyt itsellekin pukkaa. Edellisen postauksen jälkeen tulin vähän kipeäksi. Sain kuin sainkin kylmää viimeisellä pyörälenkillä ja oli kurkunpää koko seuraavan viikon sellainen yskittävä ja parina aamuna oli ääni hukassa. Sisäpuolelta kun ei oikein saa henkitorvea suojattua ja on se vaan uskottava, että alle 10 astetta tekee sen pyörällä. Aina ja edelleen.

Yhden viikon sain välissä treenattua kivasti ja kulki hyvin, mutta tällä viikolla iski sitten ihan kunnolla taas. Viikko sitten maanantaina tein kuolemaa, mutta tiistaina alkoi jo vähän helpottamaan. Loppuviikon olin vain ihan törkeän väsynyt. Harmi, että tässä hommassa, kotiäitiydessä, ei ole sairaslomia... Ja lauantaina alkoi vihdoin tuntumaan siltä, että kyllä tästäkin selvitään.

Voihan se olla, että tauti iski, kun kaksi viikkoa sitten torstaina pääsin pitkästä aikaa hierojalle ja sain selän parempaan jamaan kuin aikoihin. Uusi hieroja oli ihan loistava. Rauhalliset liikkeet toimivat ainakin omaan selkääni ja se oli hieronnan jälkeen aika normaalin tuntuinen. Pysynytkin aika hyvänä. Yläselkä nyt vaan tuppaa jumittamaan edelleen pikku jätkän kanniskelusta.

Nyt, kun Akselin paino ei enää nouse samaan tahtiin kuin alussa, niin ei poika tunnu enää ihan niin järkyttävän painavalta, kun siihen on tottunut vissiin. Onhan toki sekin, että kroppa palautuu ja keskivartalo kuntoutuu, niin saa kokonaisvaltaisesti paremmin nosteltua. Olenkin siirtynyt nostamaan kyykyn kautta, mutta se johtikin siihen, että meni reidet ihan tukkoon... Ei siinä muuta, mutta alkoi sattumaan polvien yläpuolelle ja en ole meinannut päästä enää kyykkyyn ja takaisin ylös ilman hirveää tuskaa. 

Viime torstaina ja eilen maanantaina kävin LPG:ssä aukomassa jalkojani noiden polvien takia. Ensimmäisen kerran jälkeen kävi vasen polven yläpuoli kipeäksi hoidon jälkeen, mutta sitten helpotti. Toisen hoidon jälkeen ollut nyt aika hyvä fiilis jaloissa.

Joka syksyinen alipukeutuminen ei ole vaivannut nyt niin pahasti. Luulen sen johtuvan siitä, kun päivisin tulee käveltyä rattaiden kanssa, niin tietää suunnilleen mitä kannattaa laittaa lenkille päälleen. Kohta kaksi viikkoa sitten sauvakävelylenkillä osui asuvalinta aika nappiin. Kävellessä oli sopiva ja loikkiessa tuli vähän kuuma, mutta siitä sitten jäähtyi seuraavaan nousuun mennessä.

Nyt on kyllä ollut niin kylmää, että saanut vähän miettiä mitä pukee kärrylenkeillekin päälle. Verkkarit ei meinaa enää riitä pelkästään... Tuli sekin todettua eilen. Ja tänä aamuna oli -6!!!, kun lähdin puoli kahdeksalta Akselin 5 kk neuvolaan. Ei edes toppatakkia ole vielä tullut haettua vintiltä, niin oli vähän jännä lähteä, kun pelkäsin paleltuvani. Onneksi ei tuullut, niin ei ollutkaan niin paha. Nyt jos vielä pukkaa lunta... No ei siinä mitään. Saisi tullakin, jos pääsisi vaikka hiihtämään. Uskomatonta, että minä sanon tuon :D

Jos sitä taas huomenna koittaisi urheilla, kun tuntuu, että tauti olisi hellittänyt otteensa. Ollut niin väsynytkin vielä, että jättänyt ihan suosiolla hikoilun paremmille päiville.

Vanhan vaivan paluu

Huhhuh nyt vasta löysi taas vähän energiaa kirjoittamiseen. Ollut vähän väsynyttä, kun Akselille tuli hampaita pari viikkoa sitten ensimmäiset ja sitten sai vielä teräsmieheltä miesflunssan. Niistä on nyt selvitty ja vissiin lisää hampaita taas tulossa, kun niin pitää känistä öisin ja kaivella ikeniä koko ajan. 

Virallinen vauvauinti taitaa jäädä, kun siellä on niin kamala kaikuminen, että pikkuisen pää ei kestä. Opetusallas on sellaisessa erillisessä tilassa, niin siellä on aika kumina, kun normaalissa lastenaltaassa viihtyy kuitenkin. Eli uimista ei jätetä.

Muuten viimeiset kolme viikkoa on mennyt ihan leppoisasti väsymyksen kanssa taistellessa ja kevyesti treenatessa, joka on pitänyt sisällään lähinnä pyöräilyä ja sauvakävelyä.

Ihana lähipuisto

Ohjelmassa oli, että mahdollisimman mäkisessä maastossa sauvakävelyä. Mietin pääni puhki, kun Nurmijärven keskusta on aika tasaista, että minne menisin. Parin kilometrin päässä on urheilupuisto pururatoineen ja mäkineen. Sinne oli vaan vähän pitkä matka tunnin treeniä ajatellen. No, kävin testaamassa kuitenkin. Paluumatkalla sitten keksin, että miksi lähteä merta edemmäksi kalaan, kun melkein takapihalla on melkoinen kukkula. Sitä sitten veivattu edes takaisin. Missähän vaiheessa saan kuulla olevani kylähullu :D 

Hymyilyttää kävellä tuolla säällä kuin säällä

Pyöräreittini saivat uuden helmen, kun Kirkonkylä-Rajamäki välin pyörätie valmistui. Varmaan sellainen 8 km uutta sileää asvalttia mitä ajella. Siinä vaiheessa, kun tajusin, että se on 100 m vaille valmis vaihdoin yhden iltalenkin edestakaiseen pyöräilyyn sitä pitkin. On se vaan sellainen baana. Harmi, että joutuu itse ainakin laittamaan pyöräilyn osalta ulkona pillit jo pussiin, kun ei minusta ole polkemaan tuolla kylmässä, märässä ja pimeässä.

Varsinkin päivittäisillä vaunulenkeillä

Mutta, tässä kävi juuri niin kuin olin vähän pelännyt. Oikea jalkani ei selvinnyt raskauden koettelemuksista ihan puhtain paperein. Kävin puolitoista vuotta sitten toukokuussa jalkaterapeutillakin, kun alkoi vaivata tuo oikean polven sisäsyrjä. Nyt ei vielä vaivannut polvi, mutta olisi varmaan alkanut vaivaamaan juoksemaan lähtiessä taas. Onneksi tajusin vihdoinkin ajoissa tilanteen.

Vielä kun oli kaunista ja näki iltaisin jotain

Viikko sitten satuin vilkaisemaan sauvojen kumitassuja ja huomasin, että vasemman käden sauvasta tassu oli kulunut ihan sileäksi. Olin vähän oho! Vaihdoin ne päittäin ja ajattelin vain, että pitääpä kiinnittää asiaan huomiota ensi kerralla. 

Nyt perjantaina sitten lähdin jälleen kävelemään ja mietin, että onpa hankalaa. Onkohan käsi/hartia/selkä noin jumissa. Parin kilometrin jälkeen tajusin kuitenkin, että vika ei ole kädessä vaan taas oikeassa jalassa. Joustin lonkasta liikaa, niin käsikään ei ehtinyt tekemään kunnollista liikerataa, mikä taas johti siihen, että sauva töksähti maahan ennen aikojaan ja kulutti tassua. Homma parani, mutta ei vieläkään ollut ihan niin hyvä kuin olisi voinut olla.



Lauantaina pyöräilin pari tuntia nihkeässä säässä, oli muuten tämän vuoden viimeisiä lenkkejä ulkona. Olen katsellut eturengasta koko kesän ja miettinyt miksi olen taas vähän vasemmalle kallellaan koko ajan. Syytin tietysti huonoa keskivartaloa, mutta tilanne ei ollut parantunut yhtään vaikka keskivartalo olikin. Se johtuikin jälleen siitä, että oikea puoli fuskasi. Kun sain laiskat lonkan lihakset käyttöön, niin kallistus katosi ja alkoi taas tuntumaan huonossa osassa etureittäkin sillä puolella. Jotenkin tuntui, että alkoi kulkemaan ihan eri tavalla. Saatoin kuvitellakin, mutta siltä se tuntui.

Rosvo roopena pyöräilemään, että ei aivot jäädy

Sain myös huomata, että saa noita mopoilijoitakin vähän pelätä. Ajoin vanhaa Hämeenlinnantietä Hyvinkäälle päin ja olin juuri mennyt Hanko tien alta, kun kuulin mopojen lähestyvän. Ei siinä mitään, mutta ensimmäinen niistä ajoi vähän turhan läheltä ohitseni. Jos minä ajan pientareella, niin mopo meni reunaviivalla ja kuulin naurua, joten ajattelin, että oli tarkoituskin säikytellä. 

Minulla on myös kamera pyörässä nykyään kuvaamassa taaksepäin ihan sen varalta, jos jotakin sattuu juuri tuollaisten tyyppien takia ja siellä sitten näkyi mille oltiin naurettu. Mopon kyydissä ollut jantteri oli ollut tyyliin valmiina potkaisemaan meikäläisen nurin. Ehkä sitten kamera säikytti, mutta toivottavasti piti vain esittää kavereille. Tuli kuitenkin vähän ikävä olo, kun näin sen.

Viimeiselle lenkille lähdin ananaksena

Eilen taas sauvakävellessäni oivalsin viimeisen puuttuvan lenkin. Olin taas vasemmalle kallellaan. Tämän olin tajunnut joskus aikaisemmin myös, mutta silloin se oireili kylkikipuna hetken jo juostuani. Nyt ei ollut ehkä sitä, vielä, vaan niska on ollut vasemmalta pitkään kipeämpi. Riitti, että kallistin päätä oikealle, niin oikenin ja se oli siinä. Sauvat liikkuivat tasaisesti kummassakin kädessä ja vauhti parani. Ja fiilis.

Kohta tarvitsee kyllä pipon kävelylenkeillekin

 
Nyt vaan uutta viikkoa putkeen ja toivottavasti jaksaa. Näistä päivistä pikku miehen kanssa, kun ei tiedä koskaan.

Haaveet siirtyy

On tässä tullut pohdittua mille täydellematkalle sitä lähtisi ensi vuonna. Sitten teräsmies nosti kissan pöydälle. Kannattaisiko minun lähteä ensi vuonna vielä, koska en ehdi/pysty treenaamaan niin täysimääräisesti kuin pitäisi. Totuus on kuitenkin se, että minulle ei ole koskaan riittänyt se, että pääsen vain maaliin. Vaikka olisi kuinka ensimmäinen kisa, niin olen asettanut itselleni aina ajan mitä tavoitella ja täydellä matkalla se on alle 12 h.

Seuraavaksi keskustelin asiasta valmentajan kanssa. Hän oli vähän samoilla linjoilla asian kanssa. Pitäisi päästä piakkoin juoksemaan, jos meinasin mennä täydellematkalle ja se ei näytä olevan lähitulevaisuudessa, kun ei tuo paino suostu tulemaan alaspäin... Sinällään en muuten asian anna vaivata itseäni, mutta tuossa kohdassa häiritsee.

Tämä on nyt ollut viimeisen parin viikon aikana mielessä päällimmäisenä. Kyllähän se harmittaa, mutta ei voi mitään. No, mutta en heitä vielä toivoa kuitenkaan, koska kisoja on ympäri vuoden :D Riippuu vaan enää siitä mihin on varaa lähteä. Lähelle olisi halvempi, mutta niihin tuskin ehdin valmistautua varmasti. Taidan siis käydä ensi kesänä kiertämässä kaikkien muiden matkojen SM-kisat ja se Lahden Ironmanin puolikas. 

Tiistai iltana synkän ja pilvisen pyöräilyn aurinkoinen lopetus

Treenannut olen edelleen kevyesti ja nyt pari kertaa parin tunnin ja ~40 km lenkit pyörällä. Eilen meinasin jo alkaa polkemaan trainerilla, mutta ei luonto antanut vielä periksi alkaa sotkemaan sisällä. Olen sokerista, mutta juuri sillä hetkellä ei satanut eikä ollut ihan kamalan kylmäkään, 15 astetta, niin lähdin ulos. 

Puin liikaa tietysti, koska odotin sadetta, jota tuli sitten vain viimesellä kilometrillä onneksi, mutta vauhtimunakypäräni oli kuin kasvihuone... Oli aika tuskaiset kaksi tuntia, kun koitat tähystää huuruisesta visiiristä ja ajaen pää takakenossa välillä, että alle kävisi tuuli ja huuru hellittäisi. Olin vain ajatellut, että kypärä suojaa roiskeilta ym. paremmin. En todellakaan ajatellut, että voisi käydä noin, mutta oli vähän kosteaa. Vanhan kypärän nostettavaa visiiriä tuli vähän ikävä... Lisäksi aina, kun katsoin alaspäin kypärästä tuli vesipuro. Selvisin kuitenkin, mutta olin aika loppu... Tänään laitoin ihan suosiolla vahingosta viisastuneena tavallisen kypärän ja lasit. Oli huomattavasti kivempi reissu, vaikka oli ehkä jopa vähän kosteampaa kuin eilen, mutta tiet kuivempia kuitenkin. Aurinkokin yritti vähän paistaa pilviverhon läpi.

Perjantaina kävin vähän viihteellä pitkästä aikaa. Piti käydä työpaikan juhlissa ja teemana oli tällä kertaa Suomi 100. Meinasi iskeä paniikki mitä laitan päälleni, kun en mahdu mihinkään, mutta sitten muistin vaatelainaamo Vaatepuun Järvenpäässä ja toteutin pitkään itäneen ajatuksen jäsenyyden ostamisesta sinne. Lainasinkin heti kivat korvikset ja unelmieni mekon, kun siellä sattui sellainen olemaan vapaana. Ivana Helsingin Muumimekko. Muistan, kun mallisto julkaistiin pari vuotta sitten ja kyynelehdin niitä paljetti luomuksia, kun ne oli niin ihania. Ja siellä se odotti minua. Nyt olen sellaistakin saanut käyttää. Kukaan ei kylläkään tunnistanut mekkoa ja sen ideaa. Hukkaan meni sekin hmpf.

Hovimeikkaaja/kampaaja sai tästäkin ilmestyksestä ihan juhlakelpoisen jälleen

Kaikesta univelasta huolimatta fiilis on tällä hetkellä ainakin aika hyvä. Selkäkään ei tunnu enää ihan niin pahalta, kun on saanut liikkua ja alkaa vissiin vatsalihaksetkin tekemään osansa koko ajan enemmän. Toivottavasti sama hyvä fiilis jatkuu, että jaksaa.

Takaisin treeneissä

Taitaa ajan kuluminen olla pikakelauksella, kun taas on vierähtänyt lähemmäksi kuukausi edellisestä postauksesta. Tajusin sen siitä, kun oli jälleen neuvola. Kyllä se tämä väsymys ja päivien puuroutuminen sen tähden saa sen vaan aikaiseksi. Monena päivänä pitänyt kirjoittaa taas, mutta niin sitä vaan huomaa aina kellon olevan jo niin paljon, että kömpii itsekin ihan suosiolla nukkumaan. Toiveena edes pari tuntia katkeamatonta unta.

Pikku Akselin uniin ei siis vellit pahemmin vaikuttaneet. Pitäisi olla pihviä :D Hampaat vain puuttuu. Joskus vahingossa jätkä vetäisee pidemmät unet ja tähän kuukauteen mahtuu kaksi sellaista pätkää muistaakseni, 6 ja 5 tuntia. Mitään yhteistä tekijää ei keksitty, valitettavasti. Kolme migreeniä itselläni kyllä viimeiseen viikkoon, kun on ollut jotenkin tavallista hankalampia öitä mielestäni. Migreenit meinaa omalla kohdallani sitä, että olen yliväsynyt. 

Akselista taitaa tulla hevosmies, kun maasto- ja esteratsastuksen EM-tjt-kisat kiinnostivat niin kovasti :D

Syöminen on kyllä nyt tainnut vähän vähentyä, että pitäisi sitä yölläkin jo selvitä parilla syötöllä. Taidan olla itse vain enää vähän ylivirittynyt ja täytyykin nyt koittaa laskea reagointikynnystä. Osaa vaan jätkä pitää sellaista mekkalaa unissaankin välillä, että herään ainakin katsomaan korvatulpista huolimatta.

Keskiviikkona neuvolassa tuli uudet mitat 7,8 kg ja 63,5 cm. Aikamoista vauhtia kasvaa. Eihän meidän "pikku" vauvaa jaksa kohta enää kantaa... Tai sitten pitää kasvattaa vaan hirveät lihakset :D Akseli sai myös ensimmäiset pistettävät rokotukset. Se oli meille molemmille ihan kamalaa. Voi sitä järkytyksen kauhistusta, kun sattui niin paljon. Kyllä siinä tuli itsellekin itku, kun toinen huusi niin hädissään. Sitten se huuto jäi vielä päälle, että sitä sitten kesti. Kotimatkallakin vielä nyyhkytettiin vähän unissaan. Kai se mikä itseä ahdisti siinä oli se, kun Akseli ei pahemmin ole huutanut, varsinkaan noin.

Rokotuksista ei tullut mitään isompia jälkihöyryjä eli lämpöä tms. Ehkä vähän levoton yö oli ja viihtyi vain sylissä sen illan ja vähän seuraavana päivänäkin. Eli pientä särkyä/pahaa oloa/järkytystä piti paikkailla.

Seuraavaksi siirrytään ruuissa jo soseisiin, kun jätkä kuolaa kirjaimellisesti kaikkea mitä syön. Selvästi siis haluaa jo kiinteämpää ruokaa. Yksi aamu tarjosin huvikseni aamupalaleipääni ja oli jo suu auki, mutta meetvursti taisi haista niin pahalle nenään, että suu meni kiinni äkkiä. Karjalanpiirakkaa, jonka päällä oli juustoa, kyllä nuoleskeltiin, kun tarjosin sitä.

Ja vauvauinti alkoi sunnuntaina! Se oli ihan mahtavaa. Akselia ei pahemmin hetkauttanut mikään. Altaassakin katseli vain ihmeissään, että mitäs nämä isot ihmiset nyt tulee minun kanssa tänne. Nautti koko puolesta tunnista täysin siemauksin. Toivottiin, että tällä saataisiin jätkä väsytettyä niin, että nukkuisi, mutta ei. Pikku päikkärit autossa kotimatkalla ja taas mentiin. On se kumma kaveri. 

Ja sitten takaisin aiheeseen vauva löpinän jälkeen. Minkäs teet, kun elämä on nyt sitä 90%. Toinen viikko on jo menossa tätä ohjeistettua treeniä. Aika ihanaa kyllä ollut. Pitäisi vaan muistaa mennä rauhassa, kun meinaa aina mopo karata käsistä pyörällä :D Se nyt vaan sattuu olemaan niin kivaa, mutta ei oikeasti kannattaisi tässä vaiheessa tai jaksaminen loppuu hyvin nopeasti näillä yöunilla. 

Pyöräilemässä

Treenit ovat olleet pääsääntöisesti pyöräilyä ja kävelen tietty päivittäin rattaiden kanssa vähintään 2 km, ainakin jos sää sen sallii. Karmeassa vesisateessa en lähde ulos. Toivonkin, että syksystä tulisi kaunis ja lämmin, että tarkenee pyöräillä, kun ei nyt kesällä pahemmin pystynyt/jaksanut. No, mutta siihen ei voi vaikuttaa, että pitää sitten siirtyä taas trainerille, jos ei voi pyöriä ulkona.

Kävelylle kärryjen kanssa ja varvaskengissä siinä toivossa, että pääsisi vähän takakenoksi jääneestä asennosta eroon

Lihaskunto on toinen mitä nyt tulee tehtyä. Senkin kanssa täytyy edetä varovaisesti, että ei aiheuta mitään vaurioita itselleen. Selkä on niin jumissa, pitkät selkälihakset, ja ranteet alkaneet kipeytyä punnuksen nostelusta, että siinä kyllä tulee tosiaan ihan oma treeninsäkin koko päivän.

Päivä kerrallaan, kun ei ole kahta samanlaista pikku miehen kanssa. Kunto ei ole ehkä ihan niin rapainen mitä pelkäsin, mutta jaksaminen on ihan yöunista kiinni.

Minne meni kuukausi

Aika tuntuu kuluvan nyt ihan eri tavalla pikku miehen kanssa. Pitää hän sen verran kiireisenä, kun ei tahdo oikein malttaa nukkua päivisin. Kuukaudessa on ollut muutenkin vaikka mitä. En sitten parantunutkaan, vaan piti hakea lääkettä lääkäriltä muutama päivä edellisen postauksen jälkeen. Viikon kuurilla se sitten lähti. Kummasti olo parantunut ja piristynyt sen jälkeen. Kyllähän se harmittaa, että ei aikaisemmin tullut tajuttua mikä vaivaa ja viettänyt koomassa puolet vuodesta...

On niin ihanaa pyöräillä hitaasti, mutta varmasti

Meidän vauvakin sai nimen heinäkuun alussa Nokialla ja hänestä tuli Akseli. Ihanat pienet ristiäiset oli. Ei ole enää mikään pikku rimpula enää. Torstaina oli 2 kk neuvola, on jo 10 viikkoa, ja mitat oli 6,7 kg ja 59 cm. Velleihinkin saatiin lupa, kun menee niin paljon ruokaa, että ei tuo nestemäinen ruokavalio tahdo pitää nälkää poissa enää. Tarkoittaa siis sitä, että öisin herätään vähintään kahden tunnin välein ja se on vähän riipaissut äidin mieltä ja kehoa joka kerta, kun joutunut heräämään. Ja aamua kohti tahti kiihtynyt vaan niin, että pitänyt hakea pullollinen (120 ml) korviketta, että saanut vielä vähän nukkua. Nyt vielä, kun teräsmies ollut puolitoista viikkoa jo töissä, niin joutunut vaan selviämään.

 

Ja kävellä. Tekee ihan mukavaa selälle tuo dementiahiihto.

Neuvolan jälkeen oli minun jälkitarkastus ja olen parantunut hyvin. Vatsalihaksetkin ovat palanneet aika hyvin paikoilleen, niin eiköhän sit voi kohta palata ihan hyvillä mielin treenien pariin. Eli parin viikon päästä niin kuin olin suunnitellut. Rauhallisesti uskoisin, mutta saa nyt nähdä mitä valmentaja keksii :D Juosta en ajatellut ennen kuin olen saanut painoa pois vähintään vielä 5 kg, että ei tuo oikea jalka ala taas reistailemaan.

Samikset. Äiti vähän pölähtäneen näköinen.

Liikkumaankin olen jaksanut lähteä kevyesti, kun olo on ollut parempi. Sauvakävelyä ja pyöräilyä ja viime keskiviikkona uskaltauduin uimaan Sääksiin. Vesi oli peräti 20 asteista, mutta kyllä se silti teki pahaa aluksi. Lähdin vielä reteesti uimaan seurakunnan rantaan uimarannalta, jonne on sen 300 m. Eihän se tuntunut ajatuksen tasolla pitkältä matkalta... Siltä se kyllä tuntui neljän kuukauden tauon jälkeen ja märkkärikin kiristi, kun on tosiaan vielä vähän tukevassa kunnossa entiseen nähden... 

Vähän tiukat uintivermeet uinnin jälkeen. Voi olla, että menen suoraan altaaseen ihan suosiolla...

Olin uinut ehkä 100 m, kun aloin miettimään selviänköhän... Periksi ei voinut kuitenkaan antaa. Uin sitkeästi vuorotellen rintaa ja vaparia. Vaparia haittasi eniten se, kun en ollut saanut pukua tarpeeksi ylös. Oli tullu pukiessa sen verran hiki auringossa ja muutenkin teki tiukkaa saada puku päälle, että hihat painoivat käsivarsiin. Mietin vaan, että korjaan asiaa toisella rannalla. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Puku oli nimittäin niin napakka, että sinne ei pahemmin saanut edes vettä alle. Eipä ainakaan vesi hölskynyt sisällä :D Selvisin 600 m matkasta ja teki se selälle ihan hyvää ja alkoi se ote veteenkin taas löytymään loppua kohti, vaikka ne hihat painoivat.

Olihan meillä 28.7. 5v hääpäivä. Sen kunniaksi viisi ruusua teräsmieheltä

Kolmen viikon päästä alkaa Akselillakin vauvauinti. Odotan sitä kovasti :) Odotan myös omia treenejä kovasti, kun alkaa olemaan melkoinen polte päästä taas liikkumaan. Jännä nähdä vaan miten se onnistuu, kun on tuo pikkuinen menossa mukana. Toivottavasti vellit vähän parantaa unia, kun ei tarvitse herätä koko aikaa tankkaamaan.