perjantai 7. maaliskuuta 2014

Messuttelemaan

Lepoviikko ollut jälleen paikallaan. Huomenna ja sunnuntaina myös messuille. Ihan huippua. Näkee paljon kaikkea siistiä, sekä tuttuja ja tuntemattomia. 

Tällä viikolla olen uintu tiistaina, juossut vetoja keskiviikkona, kävin fustrassa ja vähän kevyttä pyöräilyä päälle wattbikella. Fustra oli taas enemmän kuin tarpeen. Jumitellut niskani sai parannuksen ja muutenkin olin näemmä ihan jumissa. 

Vaikka sitä muka kuinka yrittää pitää hyvän ryhdin ja kaikkea, niin plörinäksi se sitten on mennyt kuitenkin. Yksi uusi piirre on myös ilmennyt itsessäni. Pystyn hahmottamaan kehoni lihakset aivan eri tavalla kuin ennen. Sen vain huomaa siitä, kun pystyy aktivoimaan tietyt lihakset paljon hallitummin tai jotain. Vaikea selittää, mutta siltä se varmaan tuntuu...

Messuilta ajattelin etsiä toisia juoksukenkiä ainakin. Ne Newtonit olleet jo pidempään mielessä, mutta haluan kokeilla muitakin ja GoExpossa on varmaan paras mahdollisuus kokeilla montaa erilaista. Vasen jalkapohja kipuili keskiviikon juoksemisen jälkeen eilen taas. Uudet Footbalance pohjallisetkin on varmaan ihan hyvä hankkia, kun edellisillä on kipitetty jo pari vuotta. Toimivat edelleen, mutta ei siitä haittaakaan ole.

Juoksemaan lähdössä
Tänään ja huomenna ei ole treeniä, että voi ottaa vihdoinkin vähän rennosti ja vaikka pelata. Tulkaahan moikkaamaan huomenna ja sunnuntaina, jos meissuilla huomaatte mut. Mä en monesti huomaa ketään tai mitään :D puusilmä (ja pää) kun olen.

2 kommenttia:

  1. Mä kävin "kuivaharjoittelemassa" messuilla tänään. Olen myös ainakin huomenna ja ehkä myös sunnuntaina siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitan pitää puupääni siis hereillä sen verran edes, että jos vaikka huomaisin sinut :)

      Poista