lauantai 29. maaliskuuta 2014

Käytä sitä persettä, ku sitä sulla on

Tää on niin hilpee. Pitäs vaan itekin pystyä puristaan sillä perseellä enemmän, et siinä mielessä ihan asian ytimessä.


Olipas taas viikko. Piti kirjoittaa jo aikaisemmin, mutta väsymys vaivannut taas niin pahasti pientä ihmistä, että hyvä jos on perus toiminnoista urheilun lisäksi selvinnyt. Nyt kun on saanut vähän nukkua ja olla vaan, alkaa tuntumaan normaalilta.

Tiistaina aamulla kävin hierotuttamassa jalkojani. Sain teipit kipeisiin kohtiin sääriini. En edelleenkään osaa sanoa auttavatko ne mitään. Hyvin ovat kuitenkin pysyneet. Oli varmaan ihan hyvä, että olin ottanut aamuun hieronnan, kun tuli ulvottua niin komeasti, kun sisäreisiä käsiteltiin. Käsittämätön kipu, mutta tuntunut kyllä huomattavasti paremmalta mm. alaselässä sen jälkeen. Huomasin välillä kuinka se käsittely tuntui nivusessa ja sieltä läpi alaselkään. Ihminen on mielenkiintoinen kokonaisuus. 

Teipit ja hyvin ovat pysyneet tiistaista asti
Illalla oli oli taas tunnin päikkäreiden jälkeen lihaskunto-venyttely tuttuun tapaan ennen uintia. Koitin uida 400 m tulevaa testiä silmälläpitäen, mutta hitto, kun on niin narukäsi. En tahdo millään jaksaa uida edes sitä kunnon vauhdilla. Sain sitten läpsyteltyä 1400 m ja kädet ei meinanneet nousta enää sen jälkeen edes hiusten kuivaamiseen.

Seuraavana päivänä uinti tuntui käsissä ja vähän kyljissäkin vielä. Illalla oli tarkoituksena juosta vetoja ja meinasin käyttää vanhoja kenkiä nyt. Ihan vain sen takia, että voisin vähän hahmottaa missä vika. Noh juoksu oli vähän vaivalloista ja vauhti hukassa. Vedoistakin puuttui vähän veto. Toisaalta jalat eivät ainakaan kipeytyneet enempää, mikä siis kertoi siitä, että jotain menee vain pieleen vaimennetuilla kengillä juostessa.

Oli vähän kylmä ilta
Torstaina oli vihdoin taas fustra ja otin nämä uudet kengät sinne mukaan. Tarkoituksena oli, että ohjaaja katsoisi juoksumatolla, jos löytyisi se jokin mikä menee vikaan. Taisi löytyäkin. Koska kengät ovat niin paljon joustavammat kuin nämä kisakenkäni, niin jalat pääsevät elämään niissä paljon enemmän. En vain hahmota tätä ylimääräistä liikettä mikä tulee, kun ei ole samanlaista tuntumaa maahan. Oikea jalka lähti ainakin tekemään ylimääräistä sivuliikettä hetken päästä, kun olin aloittanut juoksemisen ja sitten tuli se kipukin. Piti vaan pitää kiukulla itsensä nipussa, niin hyvinhän se meni, eikä jalatkaan tulleet kipeiksi. Oikeaan lonkaan se sitten kävi vähän enemmän. Näemmä lonkkien syvemmät lihakset ovat vähän heikossa kunnossa. Tätä asiaa aletaan sitten korjaamaan salillla.

Sitä oli sitten vuorossa perjantaina. Piti kokeilla myös paljon nousee prässissä. 200 kg jäi, kun alkoi tuntumaan jotenkin, että alaselkä ei kestä painetta enempää. Kaksi kertaa sen nostin. Reisissä olisi riittänyt voimaa vielä enempäänkin, mutta nyt sitten tiedetään missä on heikkoutta. Perseessä :D Ensimmäistä kertaa meikäläisestä lähti salilla kunnon karjasu. Varmaan kyllä 10-20kg voi vielä lykätä huoletta lisää, mutta vasta sitten, kun alaselkä ei ota siitä niin pahaa tuntemusta.

Salin jälkeen olikin sitten melkoinen väsy ilmeisesti, kun päikkäreihin meni jo puolitoista tuntia. Jaksoipahan ainakin uida edes jotenkin. Koitin taas 400 m ja ohhoh kädet vaan ihan poikki, että ei hyvältä näytä. Uin kokonaisuudessaan 1600 m. 

Ai sitä riemua, kun lähti tänä aamuna liikkeelle. Lonkkien lihakset muistuttavat tällä hetkellä melko vahvasti olemassaolostaan. Tiesi kyllä käyneensä salilla. Tämä kyllä selittää melko monta ongelmaa. Sen miksi reisissä ei tunnu polkeminen, kun veto loppuu jo aikaisemmin ylempää, alaselän kivut jne. Kannatti lähteä koittamaan sitä maksimia vaikka aika hurjalta se tuntui, kun painoja vaan ladattiin lisää. Se viime viikkoinen 140 kg tunti jo hurjalta, niin tämä oli jo aika järkyttävää.

Tämän päivän pikku polkaisut vielä, eli 30 min kevyttä animea katsellen, ja huomenna duathlon 12 viikon kunniaksi. Leiriä ja parin viikon päässä olevaa lomaa odotellen sitten. Sen jälkeen pitää alkaakin puristamaan perseellä ihan eri tavalla :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti