sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Messupäivä nro 2 + treeniä päälle

Aamulla meinasi tulla tuttuun tapaan kiire, kun nuikuin yhdeksään ja olen aika hidas liikkeissäni ensimmäisen kahden tunnin aikana. Olin sopinut kaverini kanssa, että joskus siinä 11-12 aikaan messuille. Luulin, että olisin myöhässä, mutta olinkin juuri sopivasti siellä. Eikä näyttänyt olevan ihan niin ruuhkainen päivä kuin elinen oli. Sai auton parkkiin ja messuillakin näki jotain. Yllättävän paljon oli mennyt ohi edellisen päivän tungoksessa.

Sain hankittua ne uudet pohjalliset ja vielä kaksin kappalein, että nyt on kevyemmät versiot käyttökenkiin. Uudet tukevammat pohjalliset menivät sitten saman tien juoksukenkiin ja pääsivät vielä lenkillekin. Vanhat siirsin koiran paskatus kenkiin. Oikean jalan supinaatiokin oli hävinnyt! Aivan mahtavaa. Pientä ylipronaatiota oli nyt havaittavissa molemmissa jaloissa, mutta ei mitään huolestuttavaa. 

Toinen mitä kaverini bongasi oli Fressin pisteellä ollut vähän tarkempi kehonkoostumusmittaus. Sen tulokset olivat ihan positiivisia, vaikka 52 kg lihasta ja 20 kg läskiä. Siitä läskistä voisi muutaman kilon tiristää pois. Ja optimaalinen painoni olis hienosti 66.6 kg :D Mutta lihasta oli tasasesti kummallakin puolella eli käsissä ja jaloissa. Ja henkinen, ei kuin, fyysinen ikä oli pudonnut viime kesän 33 -> 28. No eri vekotin, mutta ei enää niin masentava lukema kuitenkaan :)

Ja nyt on sitten ilmoitusluontoista asiaa! Ilmottauduin puolimaratonille. APUA! En ole juossut kuin 11 km maksimissaan, että nyt vähän pelottaa. Se minne ilmotauduin vaikutti nimen puolesta ainakin minulle niin sopivalta, että en voinut vastustaa. Nimittäin Pullukka Run 2014. Se olisi sitten oltava juoksu kunnossa 12.7. ja suunnattava Vierumäelle. Se tuskien taival pitää kyllä dokumentoida jälkipolville tarkasti. En meinaa välttämättä selviä siitä hengissä... Sain myös hienon pipon kojun tyypeiltä.

Ainakin toistaiseksi
Kuvia en tajunnut ottaa tämänpäiväisen session aikana, mutta eiköhän ne tärkeimmät tulleet edellisessä postauksessa kuitenkin. Paljon oli messuilla kaikkea, ehkä vähän liikaakin, kun meni niin paljon ohikin. Ehkä sitä voi mennä kuitenkin ensi vuonna uudestaan.

Messujen jälkeen loppui parin päivän huilailu urheilun saralla ja vetäisin reippaan parituntisen treenin. 15 min juoksua x3 nousevilla sykkeillä ja väliin parit 45 min pyöräilyt wattbikella nousevilla sykkeillä. Olin viimeisellä 15 min juoksulla, joka oli kovin, ihan ihmeissäni siitä miten kulkeekin niin hyvin. Vastaantulijat mietti varmaan mitä toi on vetänyt, kun hymyilin vaan niin onnessani. Uudet pohjallisetkin olivat oikein mukavat. 

Kokeilin myös Lasselta maistiaisina saatua GU:n roctane juomajauhetta. Olen kamalan ennakkoluuloinen ja huono vaihtamaan pois hyväksi todetusta, mutta nyt sai kyllä Isostar kovan kilpailijan. Maistui hyvältä, todella positiivista varsinkin jos tykkää kirsikasta, ja jaksoi pullollisella kummasti. Join tietysti toisenkin pullollisen, mutta se oli jo Isostaria. Harmi vain, että saatavuus on tuollekin kamalle vähän heikko ja hinta on aika tähtitieteellinen.

Huomenna hierontaan ja sitten lähteekin viimeinen kolmen viikon satsi tästä ohjelmasta treeniä. Mitenköhän sitä sitten treenais onkin seuraava kysymys... No on tässä nämä kolme viikko aikaa miettiä sitä, joka menee kuitenkin asiaa miettimättä ja sitten iskee tuttu paniikki :D

2 kommenttia:

  1. Hieno pipo.
    Älä huoli, aivan varmana löydät ittes treenaamasta jatkossakin vaikka ohjelma loppuu. =D En epäile, että jäisit sohvatyynyjen väliin lojumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ^_^ Ei se sohvalle makaamaan jääminen suurin pelkoni ole, (vaikka nyt, kun sanoit niin uhka sekin) vaan se, että homman punainen lanka vähän hukkuu. Olen vähän huono tässä itseohjautuvuudessa, vielä, jos ei ole selkeää ohjelmaa.

      Poista