sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kolmas viikko paketissa

Tämä olikin sitten se kevyempi viikko eli vain viisi tuntia varsinaista treeniä. Niskakin alkaa osoittamaan toipumisen merkkejä vihdoin. Teräsmiehen pitänyt hieroa sitä parina iltana tiikerirasvan kera, että sen on saanut vähän luovuttamaan jumitustaan. Ei se vieläkään hyvä ole, mutta edes vähän parempi. Ja ensi viikolla olisi taas kahdeksan tuntia treeniä.

Perjantaina olin ihan törkeän väsynyt, mutta olin päättänyt mennä uimaan, koska tiistaina piti jättää väliin niskan takia. Lähti vähän nihkeästi liikkeelle. Teräsmies oli taas mukana ja sanoi, että on vähän heikon oloista. Tekniikan jälkeen alkoi taas sujumaan vähän paremmin. Taisi vaan kestää väsyneenä vähän kauemmin, että lähti käyntiin. 1600 m sain polskittua ja sitten oli kello taas sen verran, että piti lähteä kiireesti.

Eilen oli ne loistavat wattbike kisat ja korvasin niillä 45 min juoksun, jossa olisi ollut vetoja. Eiköhän tuosta kisasta saanut ihan hyvän vastaavan treenin :D Kunto on parantunut huomattavasti ja sen huomasi siitä, että toivuin paremmin kisasta. Yleensä olen saanut tuollaisista pidemmistä maksimisykkeisistä seteistä migreenin, mutta nyt ei tullut.

Tänään siivoamisen päälle tyyppasin "oman" wattbikeni. Poljin 1½ h treenin sillä ja katselin samalla animea. Ai että. Kyllä nyt kelpaa. Ei tullut edes kauhean kuuma. Meillä lämmitetään tästä lähtien yläkertaa wattbikella :D Pitihän se sitten kytkeä tietysti tietokoneeseenkin, että näki sitä dataa ja vaikka mitä.

Siinä sitä nyt säädetään

Ensin vähän dataa sitten animea
Pyöräilyn päälle oli vielä ohjelmassa juoksua 30 min. Olin ajatellut ensin, että lähden salille polkemaan ja juoksemaan matolle. Sitten päätin, että prkl eihän tässä nyt missään pumpulissa olla kasvettu ja pitäähän sitä nyt omaa pyörääkin kokeilla. No siinä sitten vaihdoin kaikki kuivaan kalsareita myöten ja vedin päälleni teknisen- ja lämpökerraston ja siihen vielä kaiken kestävä hiihtopuku päälle. Tuulenpitävä pipo, hanskat ja buffi. Naamariin Sebamedin ulkoiluvoidetta, jossa on manteli ja avokadoöljyä eikä lainkaan vettä. Kunnon laardia siis. Säärystimet vielä ja luotin Mizunoihini. Alkuun mietin, että pitäisikö olla paksummat sukat, mutta hyvin pärjäsin ihan perus urheilusukilla. Pakkasta oli sillä hetkellä vaivaiset -16 astetta.

Valmiina jäätymään
Ei tullut lenkillä mitenkään erityisen kylmä, mutta hengittäminen oli vaikeaa. Se ei yllättänyt, koska minulla on ollut vaikeuksia selvitä edes autoon ja autosta sisälle ilman että alkaa ahdistamaan. Tulee sellainen olo, että ihan sama miten paljon hengittää niin tuntuu, että ei saa tarpeeksi ilmaa. Sitten on vähän sellainen pyörryttävä olo. Se mikä yllätti lenkillä oli kello, koska viime talvena oli vielä Suunnon M5 ja se kuoli jo pikku pakkasella. Sigma porskutti koko matkan.
Nyt vielä vähän tortillaa iltapalaksi ja nukkumaan.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Wattbike SM 10 km ja yllätys

Tänään oli taas sitä itsensä kiduttamisen parhautta. Esport fitness centerissä oli wattbiken 10 km SM-kisat. Tilat oli mainiot ja väkeäkin oli paikalla ihan kivasti.

Oma startti oli 15:35 eli viisi minuuttia aikaisemmin jopa kuin aikataulussa oli. Olin sitä ennen ehtinyt lämmittelemään 30 min jo siinä kaikessa rauhassa. Fiilis oli hyvä. Ei ollut ihan niin hyvä kisan jälkeen, mutta silloin tietää ainakin tehneen parhaansa. Oli ihana nähdä kaikkia tyyppejä mm. Anne, Hanne, Päivi, Sini ja kaikkia muita, jotka ovat käyneet tutuiksi näiden kisojen myötä. Alla muutama kuva kisastani.







Sykkeiden vilkuilua, mutta turhaan. Näytti jotain ihan omiaan.
Lukemat

Vähän huono kuva lukemista mutta aika oli 16:14:15, keskiteho 200 W, keskikadenssi 99 ja 37km/h keskinopeus. Ei huono. Olen varsin tyytyväinen omaan suoritukseeni. Sykkeitä en valitettavasti saanut, kun oli niin paljon häiriöö ilmassa. Pyöräkin näytti jotain yli 200 sykkeitä :D ei ollut kyllä omani ja toivottavasti ei kenenkään muun, koska olisi ollut aika paha rytmihäiriö...

Sitten siihen päivän yllättäjään. Olen alkanut kaipaamaan kovasti omaa ISMn satulaa wattipyöräillessä. Tänään yksi sellainen syy hyökkäsi taas esiin... Toosa nilellä niillä normi satuloilla niin voin kertoa, että ikävä oli iso. No meinasin ensin ostaa pelkän satulatolpan, mutta sen hinta vähän hämmästytti. Sitten kisan jälkeen tuli niin hyvä tarjous, että se lähti sitten koko pyörä kotiin :D Se siis tuli vuokralle. Eli nyt on oma satula ja tolppakin ;)

Hyvää nimipäivää mulle!
 

torstai 16. tammikuuta 2014

Läski meni taas fustraan

Tämä viikko on mennyt vähän niskaa varoessa. Tiistaina menin duunilääkärille ja sain 800 buranaa, panacodia ja sirdaludia. Niillä pitäisi lähteä ja sitten ensi kerralla hieronnassa katsotaan vähän uudelleen tätä tilannetta. En myöskään mennyt uimaan tiistaina. Ajattelin vaan nukkua pikku päikkärit ennen venyttelyä, jonka halusin mennä vetämään. Nukuinkin sitten yli kaksi tuntia, kunnes teräsmies tuli herättämään "Et varmaan oo menossa?". Olin aivan kujalla mihin minun olisi pitänyt mennä. En tiennyt muutenkaan mistään mitään siinä vaiheessa. Pari kertaa katsoin kelloakin ja sitten vasta sain kysyttyä "Niin mihin mun pitäs mennä?". Tuli aika vauhdikas lähtö, mutta ehdin ja oli ihan hyvää venymistä.

Eilen keskiviikkona niska tuntui ihan hyvältä ja menin pyöräilemääm tunniksi wattbikella. Olin vain unohtanut, että triathlonkoulu alkoi spinnillä seitsemältä salilla. Olin ihan kauhuissani, että en voisi ajaa wattbikella. Nooh pientä keskustelua se vaati, että sain trainerin itselleni tunniksi :D Ja sitten siitä loppui vielä akku... Laturi löytyi melko nopeasti onneksi ja pääsin jatkamaan. Tajusin siinä polkiessa varmaan miksi hartiani on tässä kunnossa missä se nyt on eli todella jumissa. Se pahuksen näyttö siinä wattbikessa... Olen selvästi tuijottanut sitä ihan liikaa. Ei siis ihme, että on vähän jumissa. Eihän sitä ajeta oikeastikaan niin. Pitääkin jatkossa kiinnittää vähän enemmän huomiota siihen pään asentoon. Muutenkin.

Tänään alkoi taas fustra. Heinäkuussa olen viimeksi käynyt vääntämässä sitä. Oli kyllä taas aikakin. Oli sen verran tullut taas vikaa asentoon. Taitaa vähän lonkankoukistajatkin vaatia aktiivisempaa venytystä, koska tuntuivat vaikuttavan vahvasti siihen, että vetää alaselkää notkolle, mikä on taas todella paha sille. 

Tehtiin myös heti alkuun kehonkoostumusmittaus. Tulos oli vähän masentava. Kaikesta treenamisesta huolimatta massaa eli tässä tapauksessa läskiä on tullut lisää. Mietin mitän hittoa?! Miten voi olla mahdollista, koska en edes syö mitenkään kauhen paljon, enkä syö herkkuja juuri ollenkaan. Onneksi on vasta kolmas viikko menossa, että saa tuon poiskin ja lihakset takaisin.

No ei pidä masentua tästä vaan katsoa vähän syömisiään tarkemmin ja eteen päin. Huomenna uimaan ja lauantaina wattbiken 10 km kisat. Aika huippua nähdä taas kaikkia kivoja tyyppejä siellä ja kisata. Kannattaa tulla katsomaan jos ei vielä uskaltaudu itse kisaan :) Tähänkään ei tullut kuvia, kun ei niitä ole oikeen tullut otettua... Tahtoo vähän unohtua tuossa pimeydessä ja kiireessä.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Omien rajojen etsimistä + Omegawave

Selvisin ensimmäisestä kovemmasta viikosta. Hyvä juttu, mutta viime viikkokin on vielä kevyt viikko, kun miettii asiaa muutaman viikon kuluttua. Kaikki on suhteellista. Tässä täytyy nyt mennä viikko kerrallaan eikä miettiä sen kummemmin. Itse asiassa päivä kerrallaan, koska jos miettii miten paljon pitää tehdä niin alkaa ahdistamaan. Ainakin itselleni käy näin. Nyt on onneksi kevyempi viikko ja treeniä vain viisi tuntia. Kuulostaa normaalimmalta minulle.

Perjantaina oli Hypyn kauden 2014 avaus ja 2013 menestyneiden palkitseminen. Lapset olivat niin suloisia, kun saivat palkintoja. Ai että niitä ilmeitä, kun jännitti ihan hirveästi mennessä ja sitten se haltioitunut ilme, kun oli saanut pokaalin :D Itsekin sain lahjakortin HyPy cupista. Tämän jälkeen kävin pyristelemässä vielä 1700 m altaassa. Myös jotain outoa ilmaantui niskaan/hartioihin siinä illan aikana.

Me happy
Se iltainen outous niskassa konkretisoitui sitten aamulla. Pää ei meinannut enää kääntyä, kun sattui lapojen väliin. Nooh buranaa ja tiikerirasvaa, että pääsi kauppaan ja polkemaan wattbikella tunnin. Vitutti ihan suoraan sanottuna. Olin melko pahalla tuulella.

Ja talvikin tuli :(
Sunnuntaina kipu oli vaihtanut puolta. Taas buranaa ja tiikerirasvaa, että pääsin polkemaan 2 h 15 min ja juoksua 20 min. Olo ja fiilis olivat kuitenkin suorastaan loistavat vaikkakin näki kyllä naamasta, että olin todella uupunut setin jälkeen.

Naama harmaana
Ja tästä päästään taas omegawaveen. Suurin ero minkä huomasin ja uskon vaikuttaneen oloon oli stressitaso. Lauantain lukema oli kolme ja sunnuntain yksi. Kakkonen on sellainen normaali, ainakin viikolla, mutta näemmä se hyvä fiilis tarttee sen ykkösen.

Omegawave on itselleni ainakin siinä mielessä aika ehdoton, kun en edelleenkään tiedä oikein omia rajojani. Tarkoitan lähinnä sitä, että kuinka paljon kroppani nykyään kestää treenaamista. Varmasti enemmän kuin vuosi sitten, mutta en halua, että menee sitten ylikään niin kuin kesällä kävi. Alla vähän tämän aamun lukemista kuvia. Täytyy vähän selvittää tuossa aerobisessa valmiudessa tapahtunutta pudotusta.

Aerobinen ja anaerobinen valmius (hämmentävä droppi 126 -> 17)
Leposyke ja päivän valmiustaso

Palautuminen ja stressitaso. Lauantai näkyy pompsahduksena.

Ja elimistön vastaanottavaisuus
Mutta kaikista näistä hyvistä lukemista huolimatta, tänä aamuna niska oli sitten edelleen harvinaisen kipeä. Pää ei kääntynyt enää sitä vähääkään oikealle ja olo oli kuin 2009, kun nikama oli pois paikoiltaan. Buranaa ja tiikeriä taas ja töihin. Autolla ajaminen oli kohtuu haastavaa ainakin silloin, kun piti katsoa oikealle. Töissä tönötin menemään. Onneksi sattui hieronta juuri tälle päivälle. Hierojani katsoi yläselkääni ja totesi tuon mikähä-se-nyt-oli lihaksen tulehtuneeksi oikealla puolella. Siinä oli jo turvotusta havaittavissa. Lisää kylmägeeliä vaan. Sitten rääkättiin alaselkää taas mikä osoitti jo elämän merkkejä. Olikohan se oikean pakaralihaksen kiinnityskohta, joka oli kasvattanut aika moisen muhkuran. Sen hävittäminen sattui. Pohkeet olivat hyvä, kiitos kompressiosäärystimien, mutta takareidet ja kalvot eivät.

Nyt olen vetäissyt vähän tukevamman särkylääkesatsin ja nukkumaan mennessä vähän lisää. Aamulla katson pitääkö lähteä lääkäriin. Kävin kyllä kääntymässä jo terveyskeskuksessa, mutta siellä oli niin armoton jono ja itselläni väsy ja nälkä, että päätin antaa olla tältä päivältä. Huominen uinti pitää siirtää perjantaille, mutta venyttelyn käyn pitämässä. Pitää vaan vähän varoa tekemisiään. Keskiviikon tanssituntikin voi olla vähän kyseenalainen. Oi voi, mutta tällaista tällä kertaa.

torstai 9. tammikuuta 2014

Treeniviikko puolessa välissä

Nyt on kyllä sellainen hetki, kun tuntuu, että miten jaksan vielä kolme päivää. Tällaiselle laiskan pulskealle tyypille kuin minä, tämä tuntuu kamalalta raatamiselta. Kotona ehtii käydä kääntymässä ja sitten treenin jälkeen suihkun kautta nukkumaan. Pitäisi nukkuakin enemmän olen niin väsynyt. Teräsmies juuri muistutti päikkäreistä... Olishan ne kivat, jos vaan ehtis nekin johonkin väliin saamaan. Onneksi huomenna on jo perjantai.

Maanantain lepäilin ja hääräilin kaikkia kotihommia. Huomasin vain olevani ylienerginen ja leivoin jopa sämpylöitä. Todella harvinaista toimintaa minulta :D Harmi, että se energia on jo kulutettu, joka oli maanantaina. Mutta yksi ikävä asia kävi maanantaina. Ei kovin paha, mutta riesa kuitenkin. Ilmeisesti kirottu japanilainen kokkiveitsi kävi jo toisen kerran kimppuuni. Keväällä se putosi magneetista peukalooni ja nyt se sitten hyökkäsi etusormen kimppuun kun meinasin leikata sipulia. Ehdin jo miettiä silloin voinko mennä uimaan tiistaina!? 

Haavan tukkiminen alkoi suihkutettavalla laastarilla ja jonkinlaisella veden kestävällä laastarilla. No laastari petti altaassa jo ensimmäisen 10 min aikana, mutta suihkutettava laastari kesti koko ajan. En saanut vieläkään uitua 2 km, kun aika loppui taas kesken... Nooh tekniikka hidastaa muutenkin niin hidasta uintiani. 1600 m sain sätkittyä ennen kuin piti lähteä kiireesti. Treeniin sisältyi mm. 4x25 m täysiä, joka oli aika rankka elämys, mutta hyödyllinen. 

Tästä kädet vaan maahan
Keskiviikkona oli sitten tunnin juoksu edessä. Totesin sen tunnin aikana, että taitaa juoksumatolla juokseminen voittaa tylsyydessään jopa sen wattbikella hinkuttamisen... Sitkeästi juoksin koko tunnin ja sitten syöksyin tanssitunnille. Siellä tehtiin yksi varsin mielenkiintoinen liike. Invertin kautta käsilläseisontaan ja siitä kaaduttiin siltaan. Voi ristus, kun säikähin siinä vaiheessa, kun päästin toisenkin jalan irti tangosta ja pääsin siltaan (opettaja avusti tietty!). Selästä kuului sellainen narskahdust, että ajattelin sen menneen nyt poikki :D Silmissä pimeni ihan pieneksi hetkeksi, mutta sen jälkeen olikin ihan hyvä olo ja varpaatkin vielä liikkui. Nousin ylös ja olin aivan hämmästynyt "mikäs tämä tällainen ryhti on?!". Taisi olla vain vähän lapojen väli vähän jumissa. Täytyy tehdä kyseinen liike useammin ;)

Kattokaa ny jäin henkiin
Tänään kävin sotkemassa wattbikella 1½ h ja 5x15 s vetoja. Umpf vähän hapetti sen jälkeen. Oli ihan sellainen olo vetojen jälkeen että tipun kyydistä.

Raadantaa
Huomenna olisi HyPyn kauden vaihtajaiset ja sen jälkeen taas yrittämään 2 km uimalla. Odotan kyllä mielenkiinnolla mitä Omegawave näyttää aamulla, että mätsääkö olo ja lukemat. Jos se näyttää, että olen ihan hyvässä vedossa, vaikka tuntuu ihan nollalta, olen ihmeissäni.

Niin ja hei, jos yhtään mietityttää pitäisikö koittaa triathlonia ensi kesänä, mutta vähän jännää ja epäilyttää omat skillit ja asuu näillä hoodeilla suosittelen vahvasti osallistumaan HyPyn triathlonkouluun. Itsehän aloitin sillä viimevuoden ja kyllä kannatti! Teräsmieskin on lupautunut pitämään uintitreenejä tänä vuonna ;)

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Hyvinhän se meni

Ensimmäinen viikko taputeltu. Seitsemän tuntia kuulosti alkuun aika kauhealta määrältä, kun ei ole sellaiseen tottunut. Tietysti riippuu treenien tehoista ja miten saa nukuttua ja vähän kaikesta miten jaksaa treenata. Vuosi sitten tämä viikko olisi ollut jo ihan killeri yksistään sen takia, että en osannut uida kunnolla. Kyllä se kaksi kilometria uintia edelleen on haastavaa, mutta ei enää mahdotonta.

Ekan viikon setti
 Torstaina Omegaveivi näytti vihreää valoa ja menin polkemaan 1½h pyöräilyn wattbikella. Se oli ihan jees. I ja II alueella pyörittelyä. On se silti vaan niin tylsää... Ulkona tuo aika olisi mennyt ihan heittämällä. Tätyy vaan kestää.

Perjantaina oli edessä harvinaisen kova, itselle siis, koitos eli 2 km uinti. Se jäi 100 m vajaaksi, koska olen vain niin hidas. 300 m tekniikka kikkailuakin vei oman aikansa ja 1 km pullarilla ihan hyvää vauhtia itselleni. En kehdannut enää venyttää viisi yli kymmenen vaan lopetin. Siivojienkin pitää päästä joskus kotiin. Pitää aloittaa ensi kerralla viisi minuuttia aikaisemmin niin ehdin uida sen viimeisenkin satasen.

Lauantai meni sitten ihan rötvätessä. Tänään kävin polkemassa pari tuntia wattbikella ja juoksin päälle 20 min. Taisin onnistua juomaankin edes lähes tarpeeksi. Nestettyäminen on ollut aina vähän ongelma, kun ei tahdo imeytyä. Olen liian kuiva tyyppi. Olenkin koittanut juoda töissäkin enemmän, että elimistö tottuisi hyödyntämään saamansa nesteen.

Aivan jäätävä hiki
Kaikki on ollut PKta, että ei ole tullut vedettyä verenmaku suussa, niin kuin minulle on vähän liian tyypillistä. Todella hyvää treeniä siis tällainen vaihteeksi. Pysyy homma miellyttävänä.

Yksi tyhjä ja melkein tyhjä toinen pullo
Ensi viikko on sitten vähän rankempi. Silloin olisi tarkoitus rypistää jo peräti 8 h. Taas hurjaa itsensä ylittämistä.

MA: lepo
TI: Venyttely + 2 km uinti (nyt menee koko matka!)
KE: Juoksu 1h + tankotanssi
TO: Pyöräily 1½ h
PE: Uinti 2 km
LA: Pyöräily 1 h
SU: Pyöräily 2 h 15 min  + juoksu 20 min

Paljon on kaikkea, mutta onneksi huomenna saa vielä nukkua :)

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Juosten uuteen vuoteen

Vanha vuosi meni ja uusi alkoi. En tehnyt mitään lupauksia, koska tavoitteet on jo asetettu ja ne on enemmän kisa/kesä riippuvaisia. Treenata siis pitää joka tapauksessa, jos haluaa jonkinlaista parannusta saada aikoihinsa.

Hyvää uutta vuotta
 Tämä vuosi aloitettiin lihaskuntoilulla ja juoksulla. Lihaskuntoilulla sai hyvän hien pintaan. Teen sellaisia liikkeitä, että voin tehdä ne kotona. Tässä tanko/vaate/tietokonehuoneessa tulee vain vähän kuuma... 

Hiki
Sellainen ropellin voisi olla aika kiva puhaltamaan tuohon viereen. Hikoilun jälkeen oli sitten hyvä lähteä juoksemaan vetoja. Kävelin ensin 20 min, koska muuten sykkeeni karkaavat heti, ja sitten hölköttelin toiset 20 min ennen kuin tempaisin 5 x ~80 m. Sen jälkeen hölköttelin kotiin. Aikaa meni tunti ja matkaa 6,5 km. Jäi aika hyvä fiilis. Sain pidettyä itseni nipussa vetojen aikana eikä askel pudonnut kantapäälle. Toisen vai kolmannen lopussa vähän repsahti, mutta keräsin itseni sitten, eikä sitä vahinkoa päässyt enää käymään.

Kylmää märkää ja pimeetä
Itselleni on hyvin tärkeää, että juoksussa askellus ei mene kantapäälle. Jos näin käy niin se alkaa rasittamaan alaselkääni liikaa ja sitten tulee joka paikka kipeäksi. Eilinen hieronta tuntui kyllä edelleen alaselässä. Vaadin kunnon alaselän käsittelyä, koska se on kaiken kivun ja vaivan juurisyy. Hullulta kuulostaa, mutta tuntuu että päänsärkynikin juontavat juurensa sinne. Ei ollut hierojani kuulemma koskaan käyttänyt tuntia kenenkään alaselkään. Kysyinkin, että alkaako tekeminen loppumaan :D Ei kuulemma. Ristiluun päältä on nyt ihan kosketus arka. Ei se mitään, koska se ansaitsi sen.

Maanantaina kävin tosiaan uimassa sen 1.5 km. Sain sen uitua vaikka välillä tuntui, että se ei lopu ikinä. Kyllä siinä tuli kaikkea tekniikka kikkailuakin tehtyä ja sain teräsmiehenkin matkaani katsomaan vähän miten se menee. Kuulemma ihan hyvin ja käsivetoni ovat aika priimat. Ihanaa! 

Ja sitten Omegaveiviin. iPhonen kanssa ollut lieviä onglemia siihen yhdistämisen kanssa... Kolmatta päivää kyseinen iVehje kokeilussa eikä ole ainakaan vielä vakuuttanut minua. Sori omenan rakastajat :D En ole vielä ainakaan keksinyt siitä sitä juttua, mikä siitä tekeen niin erityisen hyvän. Viikon vielä sitkuttelen sen kanssa sitten palaan onnellisena Nokian pariin.

Se siitä omena avautumisesta, mutta heti helpotti. Omegawave on antanut itselleni ainakin todella hyvä sykealueet, minkä takia päädyin tänään kävelemään 20 min. Toiset 20 min piti koittaa juosta kakkos alueella ja vedot nelosella. Keskisyke oli koko hommasta 142 eli taisin onnistua.

Sykealueet
En oikein tiedä miten omaan niin herkän oloisen sykkeen. Tuntuu, että se pompsahtaa "liian" korkealle turhankin helposti. Ja seuraavallakin tasolla juokseminen on sellaista lönköttelyä. Mistä lie johtuu, että on sellaiset sykkeet. Huonosta kunnosta varmaan...

How I feel
Otin vaan tuon yleiskatsauksen tuohon, mutta jokaisesta on erikseen käppyräkin. Leposyke oli päässyt vähän korkeaksi vitutuskäyrän noustessa, kun taistelin iFöönin ja yhdistämisen kanssa TAAS. Eilen jäi mittaamatta, kun piti päästä töihinkin.

Saa reenaa :D
Olin siis todella hyvässä tikissä tämän päivän haasteisiin. Huomenna jatkuu taas pyöräilyn merkeissä, jos omegawave antaa luvan ;)