Siellä se taas odottaa polkijaa :) |
Tankotunnilla tein taas jotain mitä en ole aikoihin saanut tehtyä. Meinaa olkanousu. Hivenen kivulias äkkiseltään ja vasen hartia oli arka vielä lauantainakin, kun koitin kotona uudestaan. Perhoskäsilläseisonnasta ei meinannut tulla mitään. Ärsytti, kun olin tehnyt sen ja siitä pyörähdyksen joskus aikanaan ja nyt en meinannut päästä edes alkuun. Sekin onnistui sitten kotona, ei tosin pyörähdys, kun en uskalla ja tilakin taitaa loppua.
Eli lauantain tein vähän lihaskuntoa ja tankoa ja venyttelin. Oli ihan pakko. Meinasi tulla hikikin, niin piti vähän hillitä. Tunti siinä meni ja vähän oli parempi olo sen jälkeen.
Eilen käytiin pyörimässä moottoripyörämessuilla ja ajattelin, että olisin monen tunnin kävelyn, ~4h, jälkeen tarpeeksi väsynyt, mutta kun ei. Illalla, kun piti mennä nukkumaan pyörin varmaan tunnin sängyssä ja sitten, kun nukahdin heräsin varmaan tunnin välein katsomaan kelloa, että olisiko se aamu jo kohta... Olihan se sitten ja väsytti tietysti.
Katselin tuossa tammikuun tuntimääriä niin oli yllättävän kova luku. 43 tuntia ja 32 treeniä. Kuusi tuntia enemmän kuin vuosi sitten. Treenejä on tosin viisi vähemmän. Ilman tätä hietöntä viikkoa olisi tullut vielä kolme tuntia enemmän. Nooh ihan tarpeeksi taisi olla kuitenkin :D
Silmistä vielä sen verran, että näkyvyys on hyvä eikä silmätkään pahemmin kuiva. Vähän vaatii totuttelua vielä, kun ei oikein tiedä mikä on normaalia näkemistä. Aina, kun menee utuiseksi tai tulee jotain muuta ajattelen välittömästi, että pahuksen piilarit :D Mielenkiinnolla odotan miten kauan sitä jaksaa olla vielä ihan äimänä tästä uudesta näkökyvystä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti