Tiistaina heräsin melko pirteänä ihan normaalisti, vähän ihmettelin omegawaven pudonneita lukemia, mutta ei mitään hälyyttävää. Ihmetytti myös, kun palasin aamupalan jälkeen yläkertaan pukemaan ja piti ottaa seinästä tukea ylätasanteella, kun heikotti. No ei siinä. Töissä alkoi vähitellen olo huononemaan. Paleli ja kolotti koko ajan enemmän joka paikkaa.
En ymmärrä mistä tämä tuli. Aivan yllättäen. Ihan samanlainen kuin kaksi kuukautta sitten, mutta nyt kuumeen kanssa ja yllättäen. Luulin jo silloin viimeksi, että en voi olla kipeämpi. Olin jo silloin niin kipeä, mutta tämä on potenssiin kaksi. Alkaa olemaan äitiä ikävä...
Tänä kauniina (liian) lumisena aamuna olo ei ollut yhtään paremi. Pahempi oikeastaan. Nyt ensimmäistä kertaa ikinä Omegawavessa näkyi sairastaminen. Alkoi vähän jo pelottamaan itseänikin...
 |
| Leposyke kohos eilisestä kymmenellä |
 |
| Näyttää pahalta. Ei ole moista nähty aikaisemmin. |
Vaikea olla paikallaan, kun särkee koko ajan joka paikkaa. En kauheasti viitsi ottaa särkylääkettäkään, koska illalla, kun oli pakko ottaa sen jälkeen, kun jalat meni alta matkalla vessaan kivun takia, nousi syke. Ei kiva fiilis sekään. Lääkäriin menen perjantaina, jos ei ala helpottamaan. Minun kuumetta ei oteta koskaan vakavasti, koska se harvoin menee yli 38 asteen, johtuen matalasta normilämmöstäni, joka on 35.7 asteen korvilla. Että on tämä 37.6 jo aika rapsakka lämpötila minulle.
No ei auta kuin kärsiä. Treenit siirtyvät harmikseni taas, kun odotin niin innolla pääseväni taas kirmailemaan ulos ja uimaan ja kaikkea. Toivottavasti ei tule kauhean pitkää paussia... On niin hankalaa vaan olla, kun päätin vihdoin loputkin ensi kesän kisoista. Intoa puhkuen pitää koittaa nyt sairastaa. Ei ole helppoa ei, mutta maltti on valttia. Kesään on vielä aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti