sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Toipilaana

Tämä viikko on mennyt sitten kuitenkin aika levynä. Ei vaan ole jaksanut mitään... Joka päivä on pitänyt nukkua tunnin päiväunet töiden jälkeen, että on selvinnyt hengissä. Yskä on vaivannut myöskin, mutta alkaa sekin olemaan laantumaan päin.

Keskiviikkona koitin kuntoani lihaskunnolla. Ensimmäiset 10 min olin ihan taivaassa, kun oli niin kiva tehdä jotain. 15 min kohdalla punnerrusten jälkeen jäi syke ylös. Sitten tuli kylmä hiki ja heikotus kolmen viimeisen liikkeen kohdalla... Lopetin suosiolla siihen ja masennuin nojatuoliin pelaamaan taas.

Torstaina kävin vaan baletissa. Tuntui ihan mahtavalta rääkätä jalkojaan. Tunnin jälkeen iski kamala väsymys, mutta näin kaverini pitkästä pitkästä aikaa ja käytiin syömässä sushia. Nom. Olin varmaan todella aivotonta seuraa puoli tajuttomana. Seuraavana päivänä sitten urheilu ja päikkäreiden väliin jättäminen kosti. Olin koko perjantain ihan titityy.

Lauantaina käytiin brunssilla, joka oli meille tosin aamupala, kun oli kymmeneltä. Herättiin vähän yhdeksän jälkeen. Teräsmiehen työn täyteinen perjantai ja oma torstai teki sen, että oltiin koko päivä ihan kujalla. Lähinnä meni eilinen siis nukkuessa. 

Kamala tauti, kun vie niin voimat näin pitkäksi aikaa. Paino putosi loppujen lopuksi 68.4 kg sen ansiosta. Ei tullut oikeastaan yllätyksenä, kun kärsin koko taudin ajan kamalasta nälästä :D Mutta ei oikein ruoka maistunut, niin tuossa on tulos. Tuntui kuin olisin kuluttanut saman verran kuin treenatessa.

Tänään on ollut ensimmäinen jo terveemmän tuntuinen päivä. Saatiin siivottua ja koitin uudestaan lihaskuntoakin. Yksi setti tehty ihan hyvällä menestyksellä, mutta en vieläkään tee enempää, koska se on todennäköisesti jo liikaa. Huomenna uusi yritys jälleen :)

Lihaskunto/huolto välineeni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti