keskiviikko 7. toukokuuta 2014

10 km testijuoksu

Nyt alkaa juoksun aiheuttama masennus vähän helpottamaan. Eli ei mennyt ihan niin kuin piti. Jalat olivat kipeät, vaikka en ollut juossut neljään päivään ennen testiä ja juoksu ei lähtenyt edes liikkeelle kovin vetreästi. Juoksimme n. 1km lenkkiä 10½ kertaa. Aika tarkkaan 10 km tuli mittariin siis.

4-5 ensimmäistä kilometriä meni melkolailla köpötellessä vain sen takia, että säärisäryltäni en kovempaa pystynyt oikein menemään. Koitin kuitenkin kiristää vauhtia joka kierroksella ja katselin sykkeitä Suunnon romusta, että pysyi jokin järki koko ajan hommassa, enkä hyytyisi ennen aikojani.

Pitää nyt selventää tuota Suunnon "romua", kun ei sitä uimahallille unohtunutta sykevyötä sitten löytynyt enää. Joku oli nohevana kääntänyt sen sieltä ja suunnittelee varmaan hyötyvänsä siitä kovastikin rahallisesti. Hieman ottaa päähän...  Ja romu se on sen takia, että siinä ei ole hihnaa, kun se on murentunut pois. Ja aika karvalakki T1, kun on tottunut vähän toisenlaiseen. Vähän on kyllä orpo olo.

Keskisyke oli 165 ja maksimi 180, mutta 9.6 km/h keskinopeus ei päätä huimaa. Aikaakin meni 1 h 2 min. Olisin toivonut alittavani tunnin, mutta ei sitten. Kunto on parantunut, mutta vauhti ei sitten yhtään ja se tässä on masentanut ehkä eniten. Olen kuitenkin juossut jo tässä reilun neljän kuukauden aikana melkein yhtä paljon kuin viime vuonna yhteensä. Mikä minussa on vikana!? Uinti on parantunut ja samoin pyöräily, mutta ei juoksu. Harmittaa...

Lähtö

Olisikohan kolmas kierros menossa

Yli puolenvälin mennään
Kuvista suuri kiitos Veli-Matti Järveläiselle.

Eilen kävin uimassa, vaikka ei olisi huvittanut, mutta onneksi sain potkittua itseni kuitenkin liikkeelle. Uinti kuitenkin sujuu ihan hyvin. Tänään oli fustra, josta on kaikki lihakset vähän hellinä eli tehokasta treeniä. Ehkä tämä tästä taas iloksi muuttuu vielä...

4 kommenttia:

  1. Mulla oli yhtä turhautuneita fiiliksiä, mutta ei anneta niiden lannistaa! :)

    VastaaPoista
  2. Kaikki "testi"jutut pitäisi kieltää lailla. En ainakaan itse niistä pidä, luovat turhia paineita vaan. Mieluummin hyvää treeniä ja sitten kisassa mennään sitä vauhtia mikä sen päivän kunto on. Tsemppiä, kyllä se juoksu sieltä jalostuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle noi testit on kyl ihan hyviä, ku en taho normi treeneissä saada itestäni tarpeeks irti ja kyl ne tavallaan opettaa kestämään sitä painettakin. Ei tuu sit kisassa yllätyksenä. Ehkä tää juoksu tästä, mut oli vaan vähän kova pala havaita tää.

      Poista