Kyllä sitä vaan muuttuu ja edistyy

Välillä havahtuu miettimään, että onko tästä itsensä rääkkäämisestä mitään hyötyä. Menee vain kaikki aika, yöunet kärsii ja rahatkin hupenee huomaamatta kaikkeen tärkeään, mitä ei tosin olisi tullut mieleenkään ostaa vielä pari vuotta sitten.  

Olen hämmästyttänyt itseäni nyt tässä kohta kahdeksan viikon aikana millaisella päättäväisyydellä puskenut eteenpäin, vaikka on tehnyt mieli vaan jäädä makaamaan koneelle. En ole ehkä uskaltanut vaatia aikaisemmin itseltäni näin paljon, koska en ole uskonut itseeni. Meinaa se usko loppua edelleen. Onneksi on näitä laitteita tukemassa, että ei anna oman laiskuuden vaikuttaa todellisuuteen. Omegawave on toiminut hyvänä kannustimena huonoina ja väsyneinä päivinä. On se myös sitten alkanut ilmoittelemaan, kun lähti menemään huonoon suuntaan ja lepäsin silloin.

Jos tarkkoja ollaan niin ei olisi kyllä kuntokaan riittänyt aikaisemmin tällaisiin määriin. Kaksi vuotta tässä työstänyt tätä pohjakuntoa niin sanotusti. Tämä kaikki on ollut yksinkertaisesti ihan uuden elämäntavan opettelua. Nyt alkaa vihdoin tuottamaan oikeasti tulosta. Jännää, kun kaikki muuttuu.

Hämmästytin itseäni lauantaina, kun lähdin salille tekemään yhdistelmätreeniä pyörä-juoksu-pyörä-juoksu. Vedin päälleni pitkästä aikaa IM haalarin. Se on ollut minulla viimeksi Ahvenanmaalla kisoissa. Hämmästyin, kun se meni niin helposti päälleni. Kyllä siinä mietin onko puku venynyt, vai minä kutistunut...? Ehkä se haitari on vähän päässyt pienenemään :)

Lauantailta ja loppukesästä

Sunnuntaina selvisin juuri ja juuri kolmen tunnin pyöräilystä. Se oli samalla ihanaa ja ihan kamalaa. Hädin tuskin pystyin kävelemään sen jälkeen, mutta lähdettiin silti vielä sinne Nokialle ja kyllä kannatti :) Oli hyvät blinit ja kakku. 

Maanantaina oli onneksi hieronta. Vähän sai takareidet runtua ja niskaa/hartioita päätettiin myöskin rusikoida, kun ollut vähän turhan useasti nyt näitä pääkipuja. Ajaessa sinne meni myös vasen korva kummallisesti lukkoon ja alkoi vaan vinkumaan. Yleensä se menee hetkessä ohi, mutta sillä kertaa ei mennytkään ja se rohkaisi myöskin valitsemaan niskan käsittelyä. Kannatti.

Eilen oli normi venymiset, lihaskuntoilu ja uinti. Uinti tuntuu nyt jotenkin tahmealta. Ehkä se johtuu siitä, että on nyt tullut jokin tasanne vaihe siinä ja/tai tekniikka kusee, niin että ei oikein vauhtikaan kehity ja sitä koittaa sitten kauheasti pyristellä ja keksiä jotain, että saisi taas sen hurjan fiiliksen. En tiedä. Toivottavasti teräsmies keksii perjantaina mikä on vikana. Jos on jotain, niin varmasti jotain ihan typerää taas, mitä en ole vain itse räpikoidessäni huomannut.

Mutta tänään oli sitten yksi ihmeiden ihme hetki. Juoksin taas 1½ h ja 10.5 km. Eikä tuntunut missään vaiheessa pahalta. Uskomatonta. Ei ollut edes kauhean väsynyt olo, kun pääsin takaisin kotiin. Se mikä myöskin hämmästytti, kun olin menossa suihkuun ja heitin juoksuvaatteita pois, että en ollut hionnut niitä aivan läpimärikisi, niin kuin aina tähän asti. Jälleen yksi ehkä vähän vähemmän hikinen todiste siitä, että kyllä se kunto sieltä nousee.

Neljä päivää vielä kovaa rääkkiä. Lohdutan ja kannustan itseäni jaksamaan sillä, että ensi viikolla on sitten vain viisi tuntia kevyttä treeniä :D Nyt keskityn selviämään näistä neljästä päivästä ja koitan jaksaa hurrata täällä blogissa jotain sunnuntaina, jos olen vielä kykenevä liikuttamaan sormiani ja paria aivosolua.