Vauhtiviikko

Taas hujahti viisi päivää niin, että piti oikein istua miettimään, mitä kaikkea sitä nyt tuli tehtyä ja milloin. Lepo teki hyvää, yllättäen, ja ei ole tuntunut yhtään pahalta taas treenaaminen. Alan varmaan vihdoin pääsemään myös siihen tilanteeseen, että hommasta alkaa tulemaan osa päivittäistä rytmiäni. Eli se on viimeinkin korvaamassa henkisestikin tämän dataamisen, johon olen tottunut ja mitä mieluummin tekisin. Fyysisesti se on jo tehnyt sen, koska en saa nukuttua ja on vähän paha olo, jos en pääse nostamaan sykettä :D Henkinen kynnys on siltikin ollut kovempi ylittää.

Maanantaina starttasin taas riehumisen 1½ h juoksulenkillä. Se meni yllättävän hyvin. No 30 min piti kävellä, että sain pidettyä haluamani I- alueen sykkeet. 40 min II:lla, ja sitten 20 min III:lla. Matkaa kertyi vähän reilu kymppi. Kolmannen kilometrin kohdalla alkoi sattumaan oudosti oikeaan nivuseen. En pystynyt ottamaan enää askeltakaan ja mietin ei hitto tähänkö tää nyt kaatui ja teräsmieskään ei ole vielä kotona. Ou nou. No vähän siinä heiluttelin koipea ja tuntui sellainen naksahdus, kuuluikin varmaan, mutta en musiikilta kuullut sitä. Sitten ei ollut enää mitään. Juoksun jälkeen jalat oli kyllä ihan muushia. Ihan hyvä lenkki pitkästä aikaa.

Tiistaina oli sitten normi venymiset ennen uintia ja sain uituakin ihan mukavasti pari kilsaa. Uinnin jälkeen vaan iski kotona sitten lähetyshäiriö näkökenttää. Oli toinen kerta elämässäni, kun sain aurallisen migreenin. Ensimmäinen tuli varmaan aika lailla tasan kymmenen vuotta sitten, kun luin kirjotuksiin. Silloin menin ihan paniikkiin, kun meni näkö. Nyt istuin vain iltateeni kanssa koneella, kun havaitsin hehkulangan pätkän suoraan siinä mihin koitin katsoa. Vähän aikaa katselin kattoo, kunnes se hävisi. Sitten ilmestyi näkökentän sivuun sellainen "halkeama", joka kasvoi pituutta. Näytti siltä, että näyttö olisi ollut halki. Sekin hävisi hampaita pestessä, mutta sitten, kun menin nukkumaan jysähti. Sellainen kipu lävisit pään vasemmalta, että nousin istumaan. Kaikki lääkkeet kitaan mitä keksin, koska iski vähän paniikkikin.

Seuraava päivä oli yllättäen vähän sekava. Ja pelkäsin oikeasti, että kohta katkeaa verisuoni. En voinut nauraa, yskiä tai tehdä mitään mikä ns. nostaa painetta päässä, kun sattui. Onneksi ei nyt mitään tapahtunut, mutta vähän erikoista silti. Lähdin illalla kaikesta huolimatta juoksemaan vetoja ja ei siitä ainakaan mitään haittaa ollut. Oli jopa ehkä vähän parempi olo.

Torstaina pyöräilin vaan 1½ h ja eilen kävin salilla pitkästä aikaa. Sen kyllä tuntee nyt jaloissa.

Pfff ihan kauheeta

Ja illalla vielä uin. Ei tullut kuin 1700 m, kun oli niin paljon kikkailua ohjelmassa, mutta pitkästä aikaa tuli ehkä sellainen havainto edistymisestä. Käsivetoihin tainnut tulla voimaa tai otetta tai jotain. Odotan kyllä innolla Hastin seuraavaa leiriä, joka on huhtikuun alussa. Edellisellä kerralla sain sieltä sellaisen boostin uimiseeni, että en malta odottaa mitä seuraava kerta tuo tullessaan. Seuraava leiri on siis 4. - 6.4.2014. Täällä lisää tietoa.

Tänään vielä pyörä-juoksu-pyörä-juoksu ja sen menen kyllä tekemään salille, kun menisi vähän vaihtoihin turhan kauan, jos ulos meinaisi. Huomenna 3 h pyöräily ja hanuri kiittää :D Kaikkea muutakin pitää ehtiä tekemään mm. yhdet synttärit Nokialla ja uuden pakastimen haku ja ruokakauppaa ja vaikka mitä :) Wattbike kisat Imatralla unohdin, kun meni vähän viikot sekasin viime viikkoisen sairastamisen takia. Surku. Jotenkin oli sellainen mielikuva, että ne olisivat olleet vasta viikon päästä. Mutta nyt sitä toimintaa, että ei mene koko päivä rötvätessä!