Kuva kertoo varmaan enemmän kuin tuhat sanaa, miltä minusta tuntui maanantain juoksutreeneissä. Ei aivan forever alone, mutta vähän masentavaa silti, kun huomaa olevansa aika paska juoksemaan. Mutta niin kuin mieheni ystävällisesti sanoi, pitää muistaa ottaa huomioon, että olen juossut elämässäni vasta vuoden. Eli onhan tässä tapahtunut aika suuri muutos siihen verrattuna mitä juoksemiseni oli vuosi sitten, kun aloitin. Kärsivällisyys ei vain kuulu parhaisiin puoliini. Kaikki heti mulle nyt! Pitäs olla jo. Oi voi.
Juostiin minuutin vetoja ylämäkeen kuusi kertaa. Minä raahustin henkihieverissä viimeisenä ja sitten melkein vierin mäen alas. Viimeisellä kerralla kyllä tempasin ja juoksin niin paljon kuin lähti. Melkein tuli kuolema. En pystynyt juoksemaan edes koko minuuttia niin kovaa. Pitää nyt varmaan alkaa tehostamaan juoksemisen treenaamista, kun se on kerran noin heikkoa verrattuna jopa uimiseen. Pyöräily sujuu kuin tanssi. Eli ei kovin hyvin sekään, haha. No muutaman kerran poljen tässä töihin niin hyvä siitä tulee.
Sunnuntaina hiihdin suunnilleen 5km. Oikea jalkani oli vähän vetelä lauantain spinnin jäljiltä, joten se ei ollut ihan maailman miellyttävin lenkki.
Tämän päivän taidan pyhittää levolle. Jalat on niin jumissa. Taitaa kyllä olla koko kroppa. Teen inssityötä, jos sen saisi vaikka valmiiksi ja pelaan. Onneksi on loma.
jos mun mielipidettä kysytään, niin tässä vaiheessa voisit keskittyä peruskestävyyden harjoittamiseen, joka on "melko" ;) tärkeää triathlonissa. Lähempänä kisoja sitten rentoja lyhyitä vetoja. Kun peruskunto on kohdillaan, niin sen jälkeen vauhtikestävyyttä lisäämään. Maltti tää laji vaatii.
VastaaPoistaMun ensimmäinen harjoitteluvuosi koostui lähes yksistään peruskestävyystreeneistä.
Kyl sitä joo yleensä tulee tehtyäkin vaan pkta, mut välillä pitää kokeilla :P
Poista