Pari kuvaa viikon takaiselta lenkiltä. Piti ottaa puhelin mukaan kun menin maanantaina juoksemaan yhteen aivan mahtavaan puistoon, mutta unohdin sen sitten takin taskuun autoon. Auto sen takia, koska jouduimme vaihtamaan hotellia messu ryntäyksen takia ja olimme pari yötä lentokenttähotellissa, jonka ympärillä ei yllättäen ollut mitään mahdollisuutta juosta (ja muutenkin aika kamala hotelli). Puistoa olin jo ihaillut lauantaina, kun kävimme eläintarhassa. Kyseessä ei ollut mikään pikku metsä pläntti vaan sitä riitti. Harvinaista kohtalaisen isossa kaupungissa kuitenkin.
Hannover oli oikein miellyttävä kaupunki. Suosittelen vahvasti. Ei mikään turistirysä, mutta paljon historiallisesti mielenkiintoisia paikkoja ja kesällä aivan varmasti mahtava paikka. Pitääkin harkita matkustamista sinne noin niin kuin muuten vaan.
Ensimmäinen hotellimme. Olisimme kaikki viihtyneet siinä koko matkan, koska se oli niin rauhallinen ja mukava paikka. Reunimmainen kattoikkuna oikealla oli minun. Sinne paistoi aurinko aamuisin ihanasti.
Linna oli vaikuttava. Kävimme opastetulla kierroksella siellä. Ylensyömisen ja vehnäoluen lisäksi ei oikein muuta mainittavaa. Kivaa oli, mutta ihanaa olla taas kotonakin ja normaalin treenirutiinin parissa. Joka alkoikin eilen heti uimisella. ARGH kuinka ärsyttääkin se, kun en osaa pitää päätäni alhaalla kun uin... Se pilaa sitten koko asennon ja sitten menee hankalaksi. Pitää opetella hengittämään ilman että näytän siltä, että olen hukkumaisillani.
Ai niin mainitsin siitä lentokoneessa olevasta ravintolasta viimeksi. Olimme menossa sinne, mutta se oli jo täynnä. Joten katsoin sitten tripadvisorista minne mennä ja päädyimme kaupungin varmaan hienoimpaan ravintolaan, hehe. Ei ollut huono valinta se Basil. Ei siis suotta ensimmäisenä tripadvisorissa Hannoverissa.
Huomenna olisi GoExpo ja spinni ohjelmassa. Niitä odotellessa voisi mennä saunaan ja nukkumaan. Jonkin asteista uupumusta havaittavissa edelleen matkasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti