Syntymäpäivä osastolla

Kaunis kuulas syksyinen päivä. Olisi ollut kiva olla ulkona ja tehdä kaikkea. Ennen kaikkea olla terve. Kävi kuitenkin nyt niin, että vietän kolmatta päivää osastolla parantelemassa keuhkokuumetta. Pääsi vissiin vähän pahaksi, kun molemmat keuhkot olivat aivan tulehtuneet ja olen edelleen täällä.

Minulla oli taas flunssan tynkään, kun taisin vilustua kylmyyden iskiessä syyskuun viimeisellä viikolla. No se oli ihan perus nuha. Sunnuntaina olin pitkästä aikaa energinen ja siivosin keittiön ja eteisen. Ajattelin, että seuraavalla viikolla voisi alkaa taas treenaamaan. En ehtinyt lähettämään valmentajalle viestiä onneksi...

Maanantai aamuna lähdin töihin ihan normaalisti. Ihmettelin vain matkalla, kun paleli vaikka auton lämmitin puhalsi nupit kaakossa ja penkin lämmitinkin oli päällä, että miten voi palella edelleen näin paljon. Parkkipaikalla mietin lähdenkö suoraan kotiin, koska ei huvittanut nousta autosta ja kävellä kylmässä sisälle. Tein sen silti ja varasin lääkärille ensimmäisen vapaan ajan yhdeksäksi. 

Selvisin jotenkin sinne lääkärille ja sain keskiviikkoon sairaslomaa ja Duacteja. Sitten selvisin jotenkin vielä kotiin. Kotona otin särkylääkettä ja menin makaamaan sänkyyn. Parin tunnin jälkeen ihmettelin, kun burana ei oikein auttanut, niin kuin yleensä. Otin 1g Panadolin. Edelleen lämpöä ja kipuja, mutta ajattelin niiden johtuvan kuumeesta. 

Siirryin sängystä sohvalle. En jaksanut tehdä mitään. Meinasi taju mennä lyhyestäkin kävelymatkasta, mutta silti ajattelin, että kyllä tämä tästä. Yö oli yhtä kärsimistä. En löytänyt hyvää asentoa, kun ahdisti, yskitti ja sattui. Loppuyöstä ei voinut olla oikealla kyljellä ollenkaan sattui niin paljon. Edelleen ajattelin, että lihaskipua. 

Aamulla kampesin itseni ylös ja puin hitaasti. Valuin alakertaan odottamaan, että teräsmies tulee Akselin kanssa alas ja lähdetään päiväkotiin ja minut vietiin päivystykseen. 

Istuin hoidontarpeen arvioinnin tuoliin enkä saanut sanottua mitään, kun ei happi riittänyt. Minulta mitattiin kuume, tulehdusarvot ja jotain sain siinä puhistua ja sitten siirrettiin vuodepotilaaksi. Mistä tosiaan tietää olevansa kipeä? Siitä, että sinut hoidetaan päivystyksessä vartissa. Lääkäri oli siinä melkein samantien ja totesi myös, että keuhkokuume, röntgeniin ja verikokeisiin. Röntgen kuvista näkyi, että molemmat keuhkoni olivat aivan tulehtuneet. Ei ihme, että oli vähän vaikea hengittää...

Tästä se alkoi

Tunti tuloni jälkeen olinkin jo vuodeosastolla antibiootti- ja nestetippa kädessä. Istuin sängyllä etukumarassa, kun en voinut nojata, koska kaikki sattui keuhkoihini ja yskitti, mikä sattui myös ihan jäätävästi. Mietin, että tältä varmaan tuntuu, jos on joutunut potkituksi/hakatuksi tuusan nuuskaksi. Toisen antibiootti setin jälkeen kivuit alkoivat laantumaan.

Eilen jaksoin käydä suihkussa, mikä oli ihan taivaallista. Seisoin varmaan vaan 10 min siellä ja nautin lämpimästä vedestä. Sen jälkeen söin kunnolla ensimmäistä kertaa kahteen päivään. Liikkua en kyllä jaksanut vessaa pidemmälle. 

Ihan titityy

Kolmeen yöhön en ole nukkunut kunnolla, mutta tänään on tuntunut vihdoin paremmalta. Tulehdusarvot laskeneet 275 -> 175, mutta niiden takia en pääse vielä kotiin. Ehkä huomenna. Tänään lähdin jopa osastoa ympäri kävelemään, mutta vähän yllätti, kun en jaksanutkaan kauhean pitkälle. Pitää vissiin totutella tällaiseen hiljaiseen liikehdintään ainakin seuraavat kuusi viikkoa jälkitarkastukseen saakka. 

Virallisesti pieni mies on nyt kävellyt viikon. Ensi askeleet otettiin syyskuun puolessa välissä.

Ihmettelin miksi kävi näin. Olisi varmaan pitänyt tajuta löysätä tahtia aikaisemmin. Pääsiäisestä asti ollut työpaikan takia stressi ja syyskuukin meni täysiä päiviä tehdessä, kun aloin opettelemaan vähäisellä vapaa-ajallani koodausta uuden työn toivossa. Olin jatkuvasti tajuttoman väsynyt, mutta en suostunut löysämään, kun ajattelin, että ei tätä kestä enää kauaa. Tämä on vain väliaikaista. 

Piti käydä Seutulassa katsomassa joukkue aika-ajon SM-kisoja toissa viikonloppuna. Ehkä sitä itsekin ensi vuonna...

Tämä viikko menee sitten täällä ja ensi viikko kotona pötkötellessä ja miettiessä syntyjä syviä. Joudun varmaan taas hautaamaan haaveet täydestämatkasta tämän takia. Olisin halunnut päästä jo treenaamaan ja sitten, kun joskus pääsen taas pitää aloittaa varovaisesti. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Pieni kiipeily piristää päivää

Blogi on kieltämättä vähän hiljaisen puoleinen, kun ei ole ollut oikein kirjoitettavaa ja aikaa... Pitää nyt ottaa vähän iisimmin ihan terveytenikin tähden ja kirjoittaa tännekin. Olen oppinut pitämään tätä melko terapeuttisena, vaikka en osannut koskaan kirjoittaa edes päiväkirjaa :D 

Loppukevennys