Arki meinaa ahdistaa

Vettä sataa ja väsyttää. Koko perhettä. Pienimmäisellä on sentään se etu, että voi mennä nukkumaan, kun siltä tuntuu. Itsellä painaa niskassa tekemättömät kotityöt, kun niille tuntuu olevan aina vain vähemmän aikaa. Koti on kaaos, ruokaa pitäisi tehdä, pestä pyykkiä, treenata ja olla perheen kanssa. Näinä epätoivon hetkinä alkaa miettimään onko tässä mitään järkeä...

Onneksi nämä epätoivon hetket ovat ohimeneviä. Sitten, kun saa taas pakolliset tehtyä, niin ahdistaa huomattavasti vähemmän. En kuitenkaan halua luopua urheilusta, koska se alkaa sitten hetken päästä näkymään mielialassa. Pullantuoksuista äitiä/vaimoa minusta ei saa tekemälläkään :D

Taisi tämä ensimmäinen viikko olla meille kaikille pieni shokki. Päiväkodin aloittaminen oli ensimmäisten harjoittelupäivien jälkeen aika rankka elämys Akselille. Enkä ihmettele. Unirytmi meni ihan sekaisin, mutta nyt se tuntuu jo korjaantuneen paremmalle mallille. Alkuviikosta oli niin väsynyt pikkukaveri, kun ei malttanut nukkua päiväkodissa puolta tuntia enempää, että yöllä vaan itkettiin. Ja äitiä itketti aamulla, kun väsytti niin paljon.

Kaiken kaikkiaan mennyt kuitenkin aika hyvin ja ruokaa alkanut menemään tuplaten entiseen verrattuna :D 250g Pilttipurkillinen katoaa hetkessä ja siihen vielä vähän leipää ja maitoa päälle. Syö kuin mies.

Treenit kulkee ihan mukavasti ja kesän viimeistä kisaa vaan odotellaan, joka on Ahvenanmaalla. Ihanaa päästä taas sinne kisaamaan, kun on niin kiva paikka. Sääksikin ollut vielä niin lämmin, että päässyt uimaan ilman märkkäriä, mutta vähän pelkään, että se alkaa olemaan ohi vähitellen. 

Kyllä se vaan niin on, että ei se märkkäri tee yhtään parempaa uimaria, kelluttaa vaan. Se huijaa ärsyttävästi. Keksin nimittäin toissa kerralla, mikä on kun ei kulje. Huomasin, että oikea olkapää ei nouse vedestä kunnolla eli vajaa kierto sinne päin. 1400 m menikin sitten alle puoleen tuntiin, kun edellisellä kerralla oli mennyt melkein 10 min kauemmin. Uintini tuntuu ottavan aina takapakkia märkkärillä uidessa niinpä toivonkin, että olisi useammin näin lämmin kesä ja järvivedet. Ehkä kahdeksan vuoden päästä taas.

Oli kiva uida kavereiden kanssa, melkoinen tuuli ja aallokko oli vaan ja se tuo aina pelottavat purjelautailijat Sääksiin.

Pyörällä olen joutunut vähän pulaan, kun vauhdit kasvaneet, niin lenkit mitä olen ajanut tuppaavat jäämään lyhyiksi. Pitäisi jaksaa keksiä uusia... Kamalan työlästä, kun ei vaan voi lähteä köröttelemään tuttuja ja turvallisia. Tullut sitten veivattua jotain edes takaisin, että saa ajettua tarpeeksi pitkän, kun huomannut olevansa jo melkein kotona ja pitäisi ajaa vielä puoli tuntia...

Viikko sitten 3 h lenkillä tapahtui jotain melko odottamatonta. Mahdollisuushan on aina läsnä, mutta silti se yllätti. Kamala räjähdys, niin että koko pyörä tärähti ja hevoset viereisellä pellolla hyppäsivät ilmaan. Luulin ensin, että minulta putosi jokin kolmesta juomapullosta tms, mutta sitten kun alkoi täristämään tajusin, että se oli rengas mikä paukahti. Ei tätä nyt ole onneksi sattunut kauhean usein itselle, kun edellinen oli 2013 töistä kotimatkalla ja se oli salakavala tapaus, kun oli huono sisäkumi ja siihen oli ilmestynyt reikä omia aikojaan. Tämä oli kunnon pamaus :D

Kuin luodin reikä

Luulin ensin, että se oli eturengas, kun siinä oli ollut kivi vähän aikaisemmin, minkä jouduin irrottamaan. Se olikin takarengas ja oli tullut ihan kudokset ulos. Tuollainen pistosuojattu paukahtaa varmaan vielä x2 tavalliseen, kun on niin paksu. Vähän nauratti mokoma ja soitin teräsmiehelle, että tulee noutamaan. Minähän en ala missään jorpakossa vaihtamaan rengasta, en edes kisassa. Lenkki jäi 50 min vajaaksi, mutta sille ei voinut mitään.

Lähinnä nauratti, kun olin toipunut järkytyksestä

Eilinen 3 h meni ilman rengasrikkoja, mutta kotiin päin oli kamala sivu-vastainen tuuli. En muistanut miten raskasta on ajaa repivässä tuulessa. Aina aukeilla piti puristaa pyörää, että se ei lähde alta ja sitä aukeaa riittää. Reilun tunnin jälkeen huomasin, että hauksia pakottaa. Olin ollut niin keskittynyt, että en ollut pahemmin oikonut itseäni ja tajusin siinä olevan ihan puhki. Olin onneksi sellaisessa kohdassa missä pystyin kääntymään ympäri ja lähdin laskettelemaan myötätuuleen. Melkoinen helpotus. Tuuli ravisteli jopa juostessa pyöräilyn jälkeen. Onneksi tänään pääsee ajamaan vaan vesisateeseen pari tuntia...

Juoksukin kulkee ihan yllättävän hyvin. Jalat vaan menisivät kovempaa kuin kuski pystyy. Yllättävän hankala hillitä niitä ja sen huomaa sykkeistä. On vaan niin kiva kirmata menemään :D Auttaisikohan jos ostaa jotkut painavat kengät, niin ei jaksaisi ehkä vipeltää niin kovaa. Noh, ei pidä valittaa. Kai se kuntokin paranee vielä joskus.

Vähän sekavaa juttua, kun ei tästä sekavasti päästä tahdo saada mitään järkevää ulos. Kai tämä tästä parissa viikossa tasoittuu, kun totutaan tähän uuteen päivärytmiin kaikki. Siihen asti pitää vaan vissiin koittaa selvitä :D