Meidän aamu alkoi sitten tyylikkäästi ns. pommiin nukkumisella, kun olin ylioptimistisena laittanut herätyksen vasta seitsemäksi. Kahdeksaksi oltiin sovittu menevämme kisamestoille. Noooh oltiin siellä sitten vähän ennen yhdeksää... Ensimmäinen ilmoittautuja olikin jo siinä odottamassa ja en ehtinyt kunnolla edes istua sihteerin paikalle kisatoimistoon, kun porukkaa alkoi vyörymään paikalle. Siinä sitten otsasuoni pullollaan koitin saada kaikille numerot ja muut tarvittavat. Jälki-ilmottautumiset olivat sitten oma lukunsa, kun piti muistaa rahastaakin. Yhden melkein unohdin...
Puolimatkalle starttasi yhteensä viisi osallistujaa. Neljä miestä ja yksi nainen! Ihanaa, että saatiin naisiakin matkalle :) Puolikas starttasi kymmeneltä. Kauaa en ehtinyt siinä huokaisemaan, kun alkoi porukkaa tulla perusmatkan ilmottautumiseen koko ajan enemmän. Kirjasin kisanumeroita ajanottajille eri papereihin ja vaikka mitä. Perusmatkalle lähdettiin yhdeltätoista ja sinne lähti 27 osallistujaa ja aika tasaisesti miehet ja naiset edustettuina. Kokeilumatkalle lähti triathlonia koittamaan 17 miehiä ja naisia taas aika tasaisesti. Ja olihan meillä yksi joukkuekin Vihti triathlonista!
Puolikkaan uimarit |
Järjestävää sakkia |
Perusmatkan uimareita |
Aamulla oli satanut vielä kaatamalla samalla, kun kävin koiran kanssa ulkona ja tihuutteli vielä vaihtelevasti vähän aikaa sen jälkeenkin. Kymmeneltä, kun kisat alkoi ei satanut enää ja järvi oli ihan tyyni. Vähän jälkeen puolenpäivän alkoi aurinko paistamaan ja tuli kuuma. Sitä kesti pari tuntia niin, että kaikki ehti mukavasti kuivumaan. Kokeilusarjalaiset ehtivät lähteä pyöräilemään, kun taivas aukeni hetkeksi kunnolla. Olin unohtanut kumisaappaani katoksen reunan kohdalle ja nekin olivat täynnä vettä sitten sen jälkeen...
Kaatosade kuuro ei ehtinyt muuttua meidän päällä ukkoseksi, vaan paukkui menemään vasta hetken päästä. Oli aikamoinen jylinä. Olisi pelottanut metsässä olevien juoksijoiden puolesta siinä vaiheessa, jos olisi osunut kohdalle. Maaliin saatiin suurin osa kuivana hetkenä kuitenkin ja palkinnot jaettua. Sitten alkoi se rankempi sade.
Perusmatkalaisia pyöräilemään lähdössä |
Pyöräreittiä pitää käydä polkemassa ehdotomasti testimielessä, kun nyt kerkiää |
Miesten perusmatkan voittaja maaliin |
Puolikkaan taivaltaja |
Melkein kaikki hurrattiin maaliin, mutta meidän puolenmatkan nainen tsempattiin viimeiselle juoksukierrokselle kaatosateessa, juoksu oli kolmena lenkkinä, ja sitten piti lähteä kotiin katsomaan Eetukoiraa ja lenkittämään sitä.
Oli ihan mahtava kisapäivä. Kiitos kaikille osallistujille, koska ilman teitä ei olisi ollut näin huikeaa kisaa! Itse ainakin nautin päivästä ja suuri kiitos kaikille talkoissa mukana olleille, koska ilman teitä kisaa olisi ollut vielä vähemmän tai olisi ollut ainakin vähemmän mukava kaikille.
Ensi vuonna yritetään uudestaan vähän isommin ja paremmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti