Kangasala triathlonin Super matka

Tähän kisaan lähtiessä sunnuntai aamuna oli pitkästä aikaa sellainen fiilis, että nyt mennään eikä meinata. Olin täynnä intoa ja energiaa. Olin päättänyt mennä kovaa, pois sieltä peekooalueelta, missä olen viettänyt hyvin pitkälti kaiken aikani tänä vuonna. Siellä on mukavaa, mutta on se mukavaa joskus rutistaa kunnolla.

Oltiin lähdetty liikkeelle jo lauantai-iltana, kun mentiin yöksi Nokialle teräsmiehen vanhempien luokse. Eetu-koira jäi samalla kesälomalle nro 2, koska meilläkin se on edessä täydenmatkan takia. Sunnuntaina aamun aloitin aamupalan jälkeen tavaksi muodostuneella dynaamisella venyttelyllä ja sitten ajeltiin kisamestoille Kangasalle. 

Parkkipaikkoja oli riittävästi ja opasteet paikalle oli todella hyvät. Ei tarvinnut ihmetellä yhtään. Parkkiksella kasattiin pyörä ja vähän säädeltiin ja harmiteltiin, kun se oli jäänyt pesemättä. Lähteä nyt niin rapaisella pyörällä kisaan... Ei voinut sille enää mitään siinä, niinpä heitin vaan repun selkään ja lähdin rullailemaan kohti kisakeskusta. Sieltä löytyi heti paljon tuttuja ja pari sanaa tuli vaihdettua ennen kun suuntasin kisatoimistoon ilmottautumaan ja hakemaan remeleitäni.

Siinä numerolappuja ja chippiä värkkäillessäni puri paarma sääreen säärystimen läpi. Ai hitto, kun teki kipeää ja sitten kutitti vielä ihan silmittömästi. Hammasta purren vaihtopaikkaa kokoamaan sen jälkeen ja kuuntelin kisainfon siinä samalla. Viivyttelin märkkärin pukemista loppuun asti, sillä ilma oli niin hiostavan kuuma. Lopulta se oli kuitenkin pakko kiskoa päälle ja lähteä rantaan verraamaan.

Infoa kuunnellen

Taisin arpoa lähtöpaikkaa verrasta noustessani

Veteen pääsy oli helpotus. Ihanan viileää. Uin jonkun 100-150m siinä lämpimikseni ja aloin suunnittelemaan lähtöpaikkaa. Nyt olin niin intoa täynnä, että päätin olla arkailematta ja asetuin vasempaan reunaan aika etualalle. Päätin pitää siitä ajatuksesta, että nyt ei anneta yhtään armoa. Kroppa kestää, pää on eri asia.

Paini alkoi minä vasemmassa laidassa jossain

Kääntöpaikalla toiselle kierrokselle

Lähdinkin aika äkäisesti ja melkoista painimista olikin alkumatka. Tänään huomasin oikean säären olevan mustelmilla. Taistelin itseni kuitenkin läpi ja pääsin ihan hyvin ensimmäisen kierroksen. Koko ajan muistutin itseäni reippaammasta käsivedosta, että ei menisi taas ihan läpyttelyksi. Tahti pystyi ja missään vaiheessa ei tullut huonoja tuntemuksia. Uinti tuntui suorastaan helpolta. Olin todella hyvillä mielin siitä. Koitin jopa peesaamista, mutta se kosti heti koska tuli uitua kohti väärää poijua loppusuoralla. Siitä tuli pieni lenkki ja maksoi varmaan pari minuuttia... Ehkä aavistuksen harmitti ja uinkin kauhealla raivolla rantaan. 1500m uintiin, kellon mukaan (1756m eli ihan pikkuisen ekstraa, mitä tuohon nyt voi luottaa...) meni 31min ja risat. Alkaa olemaan sitä mihin pystyn. Alle puoleen tuntiin pitäisi mennä, kun ottaa huomioon, että uin matkan kevät-talvella 28 min altaassa.

Siinä sitä mennään

Rantautumisen lähestyessä

Seuraava huikea kohta oli, kun nousin vedestä omasta mielestäni raketin lailla. Ainakin verrattuna entiseen hoiperteluun, kun heittää päässä. Taisi swimrun tehdä tehtävänsä, koska huimauksesta ei ollut tietoakaan, vaikka syke kävi jossain 162 :D Juoksin, ihan oikeasti juoksin, koko matkan vedestä pyörälle. Uintivermeet pois äkkiä ja pyöräkamat tilalle ja matka jatkui 50 km pyöräilyllä.

Hei mä juoksen! Ja hitto toi märkkäri on nopee riisua!

Äkkiä pois

Pyörä lähti mukavasti liikkeelle ja fiilis oli hyvä. Pyörittelin ensimmäiset kilometrit ennen isoa tietä jalkoja auki ja sitten pistin ison vaihteen silmään ja polkaisin vauhtia masiinaan. Reitti oli jälleen oikein itselleni mieleinen. Sopivasti ylä- ja alamäkeä joissa olen parhaimmillani. Ohitteluja oli puolin ja toisin, mutta en nähnyt yhtään peesaamista. Valvontakin oli toteutettu hyvin ja kaikki liikenteenohjaukset. 

Vähän jarrua ennen pyöränpäälle nousua

 Pauli Kiurukin oli paikalla. Loi ihan hyvän fiiliksen kisaan, kun näki tuollaisen staran siellä.

Matkalla kiskaisin pari pussia geelikarkkeja Cliffsin blokseja ja Honey Stingerin vastaavia. En vieläkän oikein lämmennyt Cliffseille. Minun suuhuni liian isoja ja kovia eikä maku margarita tms oikein napannut. Niitä joutuu jäystämään leuat kipeinä. GU:t ja nyt nuo Honey Stingerit ovat olleet ihan herkkuja ja niitä oli helppo ja kiva syödä. 

Pyöräilyssä ehti purra toinenkin paarma samaan sääreen säärystimen läpi. Kiva siinä kärvistellä taas. Onneksi ei kuitenkaan ampiainen, niin kuin parille muulle naiselle kävi! Ihan hullua.

Pyörältä pois tulossa

Juomisen kanssa olin vähän ihmeissäni, kun normaalisti ihan missä tahansa olosuhteissa olen saanut tunnissa upotettua vain puollollisen juotavaa. Nyt hörppäsin toisen pullon, kahdesta mukana olleesta, ensimmäisen puolen tunnin aikana. Mietin vähän aikaa onko siitä puolet läikkynyt matkalle... Iski pieni pelko persiiseen, että mitenhän tässä käy. Perustin juomamääräni siihen, kun Linnatuuleen on täältä melkein sama matka kuin koko kisan pyöräily oli ja olen ajanut sinne ja takaisin kahdella pullolla eli 94 km yhteensä. Lämpö yllätti triathlonistin ilmeisesti, kun ollut niin viileä kesä tähän mennessä...

50 km pyöräilyyn meni aikaa 1:32 eli aika odotuksieni mukainen. Keskari oli kivasti vähän päälle 32km/h. 

Juoksu lähti rullaamaan yllättävän kivasti, mutta lämmin kostea keli alkoi vaatia veroaan heti ensimmäisellä kierroksella. Kisassa juostiin 12 km kolmena 4 km lenkkinä. Jo ensimmäisellä kierroksella alkoi tulemaan pieniä vilunväreitä, joka kieli alkavasta nestehukasta. Olin vähän huolissani. Ensimmäinen juomapiste oli aavistuksen liian kaukana eli 3 km päässä. Join minkä pystyin. Kilometrin takalenkillä kisakeskuksen takana nieleskelin kofeiini geelin. Sitten taas join toisella pisteellä. 

Ekalla kierroksella, kun meni vielä hyvin

Härrehän se siinä

Toinen kierros ei ollut sen parempi ja vilun väristykset paheni. Join taas, kun pystyin ja söin salmiakkia, mutta tuntui, että kaikki jää vaan mahaan. Olin ihan pallokalana, kun lähdin viimeiselle kierrokselle. Otin lisää salmiakkia siinä toivossa, että homma paranisi. Ei parantunut. Päätin pudottaa sykettä 4 alueelta 3:lle ja se oli viimeinen toivoni. Kävelin vähän matkaa ja sitten tulikin röyhtäisy, joka kertoi tilanteen pienestä helpotuksesta, kun syke tuli vähän alas. Toistin saman hetken päästä, koska olisi varmaan mennyt seuraavaksi taju.

Jaanabaa tuli nähtyä pitkästä aikaa. Oli ihan huippua!

Viimeiselle kierrokselle vatsa pinkeänä

Vielä ennen viimeistä kilometriä koitin juoda, mutta ihan toivotonta. Puristin itseni maaliin ja sain sykkeenkin 176, että ihan hyvin. Jos olisi ollut hyvä päivä, niin juoksu olisi mennyt tuntiin, mutta nyt siihen meni 1:10. 

Enää oli kilometri nahan rullautuessa oikeassa jalassa ja mahan hölskyessä

Täältä tullaan maali!

Koko hommaan meni 3 h 17 min. Tästä kisasta jäi se hyvä fiilis mitä olen hakenut täyttämatkaa varten. Onnistuin kaikilla osa-alueilla olosuhteisiin nähden hyvin ja surkea juoksukin on näemmä parantumaan päin. Se mikä enää jännittää on se, että miten maltan mennä rauhassa sen täydenmatkan. Kisassa kun meinaa aina lähteä menemään niin paljon kuin irtoaa... Tai että menee tarpeeksi kovaa, että ei sitten ala hissuttelemaankaan. Sitä pitää enää hieroa kovaan päähän.

Tänään menin töihin ontumaan, kun lähti vähän nahka toisesta jalkapohjasta ilman sukkia juostessa, ja nuokkumaan. Iltapäivällä oli palauttava Neurosonic eli 40 min päikkärit :D Oli kyllä ihan loistava setti taas. Kroppa oli hoidon jälkeen kuin uusi tai ainakin vetreämpi. Huomisen kun vielä palauttelee, niin voikin vetää viimeisen viikon treenit ennen valmistavaa. APUAAAA!!!