lauantai 25. heinäkuuta 2015

Palauttavaa elämää

Viikko vierähtänyt ensimmäisestä puolenmatkan triathlonista Joroisilla. Enää ei harmita pahemmin ja odotan jo kesän kahta viimeistä kisaa iloisella mielellä. Toinen niistä onkin jo viikon päästä Lahdessa. Siellä kirmaan perusmatkan pitkästä aikaa. Tämän kesän ainut.

Viikko sitten kisan jälkeen suunnattiin Konnevedelle korpeen teräsmiehen ystävien mökille, missä oli hyvät bileet. Itse olin vaan niin väsynyt, että taisin olla vähän väsynyttä seuraa. Söin vaan kaksin käsin koko illan :D Syömistä hieman haittasi kipeä kitalaki. Ilmeisesti suola teki tehtävänsä tai yksinkertaisesti kokonais rasitus teki sen, kun ei siihen sattunut koko aikaa. Välillä tuli vaan kipukohtaus ja silloin ei pystynyt syömään. Kaikesta huolimatta savusauna oli kyllä ihana ja maisemat ja se luonnon rauha. Hyttyset vaan söivät kintut pahemman kerran ja näin "kaupunkilaisena" se oli aika ahdistavaa. 

Ihmettelin vähän, kun oli vielä seuraavanakin päivänä vasemman jalan polvitaive kipeä. Olin epäillyt kisassa saamaani paarmanpuremaa siitä, mutta tajusinkin sen johtuvan varpaista. Olin viimeisellä juoksukierroksella käpristänyt nahoistaan luopuvia kipuilevia varpaita niin, että kävi sitten pohkeen yläosaan. Siihenkin vaivaan löytyi helpotus, kun mentiin seuraavaksi Peurunkaan. Kelluin kylpylässä pari tuntia erilaisissa porealtaissa sillä aikaa, kun teräsmies koitti kellottaa uutta ennätystä liukumäessä... :D Uhmasin kylmää ja kipua ja kävin myös kolme kertaa seisomassa kylmäaltaassa. En olisi varmaan muuten, mutta vieressä oli kuuma-allas mihin pääsi sitten lämpiämään, niin ei ollut pelkoa siitä, että alkaisi särkemään jalkoja. Kaikki tämä auttoi ja pystyin taas kävelemään.

Kaunis ilta Peurungassa. Jos en olisi ollut niin loppu, niin siellä olisi ollut myös mahtavat ulkoilumaastot. Toisella kertaa sitten :)
 
Maanantaina jatkettiin matkaa Jyväskylään hengailemaan ja oltiin yötä Paviljongin hotellissa. Täytyy kyllä sanoa, että siinä oli toinen huippumesta tälle reissulle. Huone oli moderni ja kaunis ja juuri sellainen mitä odotan hotellihuoneen olevan. Ravintola oli aivan priima. Ei tarvitse miettiä kahta kertaa minne menee seuraavan kerran, kun käy Jyväskylässä, jos haluaa hotelliin :D 

Seitsemännen kerroksen maisemat sängyltä kuvattuna

Tiistaina piti lähteä kotiin, kun oli illalla hieronta. Onneksi olikin. Selkä oli taas uhkaavasti jumissa kisasta ja autossa istumisesta. Olin pelännyt kisassa juoksuosuudella ensimmäisellä kierroksella, että pääsenkö maaliin, kun alkoi hieman taas sattumaan. Selkä veti varmaan vaan taas jumiin siinä, kun ei pahempaa ilmennyt kuitenkaan. Hieronnan jälkeen oli ihan uudesti syntynyt olo. Jalat taas eivät olleet juurikaan jumissa, mikä hieman hämmästytti... Taisin juosta käsilläni :D

Numerot lähtivät hotellin kylpyammeessa, mutta rusketusrajat jäi

Keskiviikkona päätin lähteä kävelylle sateisesta säästä huolimatta. Ensimmäisen kilometrin jälkeen en ollut ihan varma oliko se hyvä idea sittenkään. Tuntui, että ei jaksa. Kävelin hiljalleen kuitenkin ja parin kilometrin kohdalla oli onneksi Myllykukko, niin pääsin vessaan. Lähti vähän nesteet liikkelle. Sitten alkoi aurinkokin paistamaan ja tuli hiki veden pitävässä takissa. Jatkoin matkaa hissukseen vaellusreitillä ja pysähdyin välillä huilaamaan. Pari tuntia ja 7 km tuli hissuteltua. Sen jälkeen parin tunnin päikkärit, kun olin niin puhki. 

Kävely ei tainnut kuitenkaan olla pahasta, koska torstain pikku pyöräily tuntui taas hyvältä. Piti tehdä ihan lyhyt lenkki, mutta siltä lenkiltä olikin tie poikki sillan korjauksen takia. Ihan hyvä, että vaihtavat sen puisen rotiskon, mutta sitten vettä oli tullut niin paljon, että uusi silta oli lähtenyt kai vähän liikkelle. No siinä sitten uukkari ja lähdin ajamaan toista kautta ja matkaa tuli vain vähän enemmän alkuperäisestä suunnitelmasta.

Testasin samalla laskettua ajoasentoa. Ei lainkaan hassumpi. Tuntui suorastaan rennommalta ajaa ja ehkä tuo selkäkin kestää paremmin. Jonkun sentin se taisi tippua ja teräsmies oli ottamassa enemmänkin, mutta piti jarrutella :D Koitetaan nyt ensin tuolla.

Uusi treenihaalarikin tuli hankittua. Todella hyvä.

Pyörään vaihdettiin myös aika-ajotangot ennen Joroisia. Ne melkein suorat alkuperäiset kävivät niin ranteilleni pidemmän päälle ja samalla käännettiin vaihteet eli nyt on käänteinen vaihdekaavio. Vähän jännitti miten hanskaan sen kisassa, mutta se meni aika kivuttomasti. Ajoasento muuttui huomattavasti tukevammaksi tankojen vaihdon myötä ja vaihteiden vaihto itseasiassa helpommaksi. 

Työnalla

Tuolla setillä sitä nyt mennään

Eilisestä eli perjantaista tuli lepopäivä, no tulihan sitä käveltyä, kun tuli pyörittyä Helsingissä mm Kasvitieteellisesä puutarhassa. Olen pitkään halunnut käydä siellä ja vasta nyt 10 vuoden täällä päin asumisen jälkeen pääsin sinne asti. Mahtava paikka. Ihan uskomattoman hienoa nähdä miten erilaista kasvillisuus on muualla. 

Lummehuone taisi olla paras

Tänään kellokin näyttäisi, että olen palautunut ja ehkä sitä uskaltaakin sen kunniaksi tehdä jotain enemmän. En vielä tiedä mitä, mutta kyllä sitä aina jotain keksii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti