Joroisten puolikas

Nonni. Nyt sekin on testattu ja olipahan reissu. Ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin, mutta selvisin kuitenkin maaliin asti. Sen opin matkalla, että kyseessä on niin pitkä reissu, että mitä tahansa voi tapahtua. Ei se ollut mitenkään ylitsepääsemättömän tuntuinen missään vaiheessa, mutta oli sitä helpottunut, kun se oli ohi.

Piti kirjoittaa jo aikaisemmin viikon kuulumisia, että saisi pelkän kisastoorin tehtyä, mutta oli yllättäen niin kiirettä ja sitten väsy, että täytyy tiivistää se tähän alkuun. 

Maanantaina juoksin vähän tiukemman setin, kun huomasin, että minulla on noin 40 min aikaa ennen kuin sadepilvi saapuu. Arvioin ajan sadetutkasta ja aika tarkka oli, kun alkoi satamaan juuri, kun pääsin takaisin kotipihaan. Kuusi kilometriä siinä kipitin ja se oli aivan ihanaa pitkästä aikaa juosta kunnolla. 

Tiistaina kaikki kolme lajia, ei mitenkään pitkiä siivuja, mutta kuitenkin. Onnistuin ajamaan pyörällä hiirenkin yli ja meinasi tulla vähän paha mieli. Hölmö elukka juoksi suoraan takarenkaan alle ja se lörts, naks, skviiks ääni ei mitenkään hivellyt korvia. Järkytyksestä jotenkin selvittyäni ajoin seuraavaksi melkein kyyn päälle. Onneksi ehdin juuri väistämään, koska minun tuurilla se olisi ollut vähintään nilkassa kiinni sen jälkeen :P Näistä traumaattisista hetkistä huolimatta kaikki sujui hyvin. Uinti kulki, pyörä kulki ja samoin juoksu. Olin valmis kisaan kolmen viikon kärsimyksistä huolimatta.

Torstaina alkoi sitten matka Joroisia kohti. Pysähdyttiin yhdeksi yöksi Nokialle ja jätettiin koira sinne. Illalla piti käydä juoksemassa lyhyt pyrähdys, kun olin niin täynnä virtaa ja olisin halunnut päästä jo kisaamaan :D 3 km pikku hölköttely teki ihan gutaa ja vähän rauhoitti levotonta oloa.

Perjantaiaamuna lähdettiin sitten matkaan suuntana ensin Varkaus. Satuttiin saamaan paria päivää aikaisemmin hotellihuone sieltä Scandic hotel Oscarista. Tyhjättiin sinne ensin ylimääräiset tavarat autosta ja jatkettiin sen jälkeen Joroisille ilmoittautumaan kisaan ja vein kamat paikoilleen vaihtopaikoille. Sitä ennen oli jännittänyt niin, että oksetti. Kun kamat oli paikoillaan, oli ihan tyyni olo. Olin muistanut kaiken ja homma oli hyvin hanskassa, ainakin siihen asti. Iltapalaksi vielä pizzaa ja kunnon yöunet päälle.

Aika kiva huone

Aamulla heräsin positiivisesti yllättyneenä siitä, että olin nukkunut kuin tukki. Sitä edesauttoi varmasti hotellin hävyttömän hyvät sängyt. En ole varmaan eläessäni nukkunut hotellissa niin hyvässä sängyssä. Mesta oli muutenkin todella viihtyisä. Poikkesi selvästi keskitasosta parempaan päin.

Aamupala napaan ja sen jälkeen dynaamiset venyttelyt, että ei hajoaisi mikään paikka kisan aikana. Nyt jännitti taas aavistuksen. Teräsmies pudotti minut kamoineni Valvatukselle ja lähdin vierimään kohti pyörää. Laitoin pullot pyörään ja höpöttelin tuttujen kanssa, ja koitin pysyä rauhallisena. Siinä vaiheessa, kun lähdin viemään pyöräkamoja telineeseen tajusin mitä olin unohtanut autoon, nimittäin ensimmäisen geelin. Aloin yökkimään, kun iski pieni stressi. Lassella oli onneksi ylimääräisiä, olisi itsellänikin ollut pyörässä varageeli, mutta ei tarvinnut nyt sitä ottaa. Teräsmies ilmestyi aidan viereen ja täytettiin pyörän renkaat. Ei laitettu kuin 7 bar, että ei sitten tarvitse kyynelehtiä uimasta tullesta, että on renkaat paukkuneet auringossa.

Hetken siinä vielä kiemurtelin ja aloin venyttämään märkkäriä päälle, että pääsee pulahtamaan vielä ennen starttia. Vesi tuntui kylmältä melko lämpimän ilman vastapainoksi. Ei se ollut kuitenkaan paha. Uinti tuntui pitkästä aikaa hiton hyvältä, mitä siinä muutamat kymmenet metrit uin. Sitten se geeli ja vähän juotavaa ja lähtökarsinaan jännittämään. Oli pukannut pikku stressiä siitäkin, kun katselin lähtöjärjestystä ja oman ikäsarjani 25-29 miehet ja naiset lähtivät samaan aikaan eli, joku 140 tyyppiä. Ei siinä vielä mitään, mutta se alkoi jo vähän hirvittämään, kun tajusin, että kaikki ikäsarjojen miehet eli joku ~1000 äijää lähtee meidän perään. Porrastetusti, mutta kuitenkin. Oli pieni pelko persiissä sanan mukaisesti. 

Lievästi pahoinvoivana

Menin oikeaan laitaan ja päätin uida poijulinjaa aika pitkälti. Tiesin sen olevan riskialtista seutua, mutta otin sen riskin kuitenkin :D Startti törähti ja matka alkoi. Ensimmäinen suora meni vähän pohtiessa mitenköhän vasen haria ja selkä viihtyy. Takasuoralla uskalsin jo vähän lisätä vauhtia, kun ei ollut ilmennyt ongelmia tai edes uhannut ilmetä. Sitten joku oman ikäsarjan herrasmies päätti lähteä uimaan poikittain ja täräytti pää edellä suoraan meikäläisen leukaan. Se sattui. Tyyppi tuli vielä niin nopeasti, että en ehtinyt edes huomata ennen kuin jo osui. Siitä tällistä selvittyäni alkoi niitä äijiä paukata takaa hirveää kyytiä ohi. Hihittelin vaan vähän itsekseni, että täällä sitä mennään, minä ja muut pojat :D Viimeisen käännöksen poijulla oli aavistuksen ahdasta. Ei tullut kyllä pahemmin osumaa mistään suunnasta ja loppusuora alkoi. Nyt uskalsin jo uida kovempaa, kun tiesin, että kohta se on ohi. Uintii tuhraantuui ehkä pari minuuttia enemmän, kun olin odottanut, mutta ei se mitään. Parempi niin, kuin kramppi taas hartiassa tai jossain. Aika oli jotain 40 min.

Sinne sitä lähdettiin, olen keskellä kuvaa oikea käsi hassusti ilmassa

Pukua pois (kuva Timo Kananoja)

Vaihto meni sujuvasti tuttuun tapaan ja siihen käytin ~4:30 min.  

Kuoriutumista ja kevyttä jutustelua

Numerolappua jalkaan :D

Pyörä matkaan

Ja mäkeä kiipeämään

Sitten päästään siihen vaiheeseen kisaa, joka kasvatti v-käyrää koko matkan. Pyöräily, josta niin tykkään, oli melkein koko matkan väistelyä. Ukkoo paukkas ohi lähes koko ajan sellaisissa suklaajunissa, että alkoi jo vähän vituttamaan jossain vaiheessa niiden väistely. Toiset meni nätisti ohi, mutta sitten tuli näitä lössejä missä huomasi, että 10 m peesiraja oli aika suhteellinen käsite 10 cm ylöspäin. Eikä siinä mitään, kun jokainen joka ajoi junissa voi vaan miettiä hiljaa itsekseen, että voiko olla ylpeä "omasta" ajastaan pyöräilyssä. Mutta se, että mennään ohi niin läheltä, että hyvä etten maistanut ohittajan hikeä suussani ja tullaan suoraan eteen, niin että melkein osui eturenkaaseeni pisti vituttamaan. Eikä meinannut aina tien leveys riittää edes... Ajoin itse reunaviivan päällä, kun pelkäsin jääväni alle, mutta silti mentiin kylkeä hipoen ohi. Loppuvaiheessa aloin haistattelemaan näille tyypeille, kun olin jo niin kypsä. Tuskin kuulivat, mutta helpotti ainakin vähän omaa vitutusta. Oma pyöräily kärsi hiukan tästä, kun piti himmata aina, että pitäisin itse sen 10 m välin. 


Kisainfossa kerrottiin, että ei haluta antaa rankkuja, vaan jokaisen pitäisi itse ymmärtää turvallisuus seikat, mutta kun sedillä ja tädeillä on hullunkiilto silmissä ja miehisyys/kunnia kärsii tai jotain, jos ei aja veren maku suussa koko matkaa, niin ei siinä paljon turvallisuus kiinnosta. Muiden ainakaan. Kyllä niitä rankkuja pitää antaa, kun ihminen on pääsääntöisesti niin tyhmä eläin, että menee aina siitä mistä aita on matalin, jos kukaan ei vahdi.

No, tulipahan ajettua niin rauhassa, että ei tullut oikeastaan edes hiki. En saanut juotua edes kaikkia kolmea pulloa tyhjiksi. Pyöräilyyn meni aika lailla suunniteltu aika kuitenkin 2 h 54 min. Alle kolme tuntia oli tavoitteenani. Harmillisesti yhteenkään kuvaan en ole sattunut, kun teräsmieskään päässyt reitille kuvaamaan :(

Pyörä-juoksu vaihtoon meni aika sama aika kuin edelliseenkin, mutta ensimmäinen kysymys oli missä on vessa? Olin koko kolme tuntia kärsinyt pissihädästä, mutta en halunnut kesken pyöräilyn mennä vessaan, kun siinä on vaarana se, että jalat vetää pökkelöiksi. Olin päättänyt kestää. Lenkkarit jalkaan, lippis ja lasit päähän, geelivyö paikoilleen ja numero eteen, niin pääsin metsästämään pasi kuikkaa :D 

Juoksu lähti yllättävän hyvin liikkeelle ja olin ihan fiiliksissä. Ensimmäisen kilometrin jälkeen aloin vaan katselemaan vähän huolissani sykettäni, joka oli aivan liian kova siihen matkaan nähden mikä oli vielä juostavana. Sen olisi pitänyt alkaa jo putoamaan, mutta kun ei. Koitin kävellä aina vähän, että sain sen sinne minne pitikin, mutta heti kun lähdin juoksemaan se pomppasi taas lähelle anakynnystä. Sen takia energiaakin meni enemmän kuin olin ajatellut eli geeliä meni 20 min välein. 

Jiihaa pääsin juoksemaan

Syke alkoi jo ahdistamaan

Selvitin ensimmäisen kierroksen jotenkuten ja toisen kierroksen alussa pysähdyin HyPyn mahtavalle huoltopisteelle ja ryystin kokista kuin henkeni hädässä. Se litku ei ollut ikinä maistunut niin hyvältä jostain syystä. Otin myös suolaa, kun en keksinyt hädissäni mitään muuta. Se oli virhe. Tuntui, että suu olisi palanut ja olo paheni vaan entisestään. Sätkin seuraavalle juottopisteelle ja join vettä ja urheilujuomaa. Suu tuntui sentään edes paremmalta. Siitä alkoikin sitten tajunnan rajamailla osuus. Sen muistan, että havaitsin sormieni turvoneen ja aloin kaivamaan geelejäni esille etsien missä on parhaat suolot, kun epäilin niiden menneen sekaisin yllättävästä lämpöaallosta.

Toisen kierroksen alussa vielä hymyilytti

Hetkeä myöhemmin itketti

Kolmannen kierroksen alussa teräsmies tuli ja pelasti Lakrisaleilla, joita oli käynyt ostamassa S-marketista minulle. Meinasi tulla yökki siitäkin, kun oli niin väkevä makuelämys kuivaan suuhun, mutta tiesin sen auttavan ja kirosin itseäni, kun unohdin nekin autoon. Olo lähti kohenemaan, vaikka ei se juoksu mennyt vieläkään niin kuin piti. Vauhti oli samaa luokkaa mitä juoksen normaalisti alle 140 sykkeillä... 

Viimeisellä kierroksella, kun Lakrisal alkoi jo auttamaan

Olin luopunut kuuden tunnin alituksen tavoittelusta jo ajat sitten ja se harmitti niin, että itketti. Viimeiset kaksi kilometriä juoksin minkä pystyin ja unohdin sykkeet. Yleisön kannustus oli pelkkää huminaa ja tuijotin vaan maaliporttia, kun kirmasin kauhealla kiukulla loppuun. Kiukku oli ainut mitä oli enää jäljellä minussa. Maalissa lysähdin maahan ja sain mitalin kaulaan ja tiedustelut, että olenko kunnossa. Olin minä. Vähän pettynyt vain. Etsin teräsmiehen joka oli ainakin ylpeä suorituksestani :) Olin niin puhki, että hengittäminenkin kävi työstä. Loppuaika 6 h 18 min. Juoksuun tuhrautui 2 h 33 min eli puolituntia enemmän kuin piti.

I'm done

Kiukutti

Kiitos huolenpidosta, olen kunnossa

Kyllä se on tällä tahdonvoimalla "Death before DNF". Moni olisi varmaan luovuttanut leikin siinä meikäläisen toisella kierroksella, kun en enää tajunnut mitään. Onneksi se oli siellä metsässä, niin kukaan sivullinen ei ehtinyt huolestumaan sentäs :D

Keksin tätä kirjoittaessa senkin varmaan miksi sykkeet oli korkeat ja salmiakki auttoi, jonka jälkeen olo lähti kohentumaan. Minulla on matala verenpaine jo muutenkin ja ilmeisesti se pitkässä rasituksessa putoaa entisestään. Sydämeni on vielä malliltaan normaalia pienempi, joku pisaran mallinen, eli se joutuu koville. Verenpaine siis tippui, joten kroppa koitti kompensoida nostamalla sykettä ja siinä meni kaikki sekaisin. 

Damaget, mitä reissusta tulivat jäivät kolmeen vasemman jalan pienimpään varpaaseen, jotka jotenkin mystisesti hiertyivät toisiinsa talkista ja sukista huolimatta. Leuka oli vähän kipeä vielä sunnuntaina siitä uinnissa tulleesta puskusta. Ensi kerralla pitää muistaa Lakrisalien lisäksi "perserasva" myös varpaiden väliin :D Uusi yritys onkin jo elokuun lopussa Ahvenanmaalla...