Viides viikko, leiriviikko

Niin sitä jäi vaan henkiin, vaikka alkuviikosta ei voinut olla ihan varma. Olo on palautunut normaaliksi...? Onkohan sellaista edes :D ainakin niiltä osin mitä voi odottaakin. Leiri väsyttää tietysti, mutta olipahan mukavaa :)

Torstaina uskaltauduin balettitunnille ja kyllä sielläkin näkyi ja tuntui, että olin alkanut palautumaan. Jaksoi paremmin ja sitä myöten harjoitukset sujuivat paremmin kuin hetkeen. Ainoa vaan, että tossut alkavat olemaan jo siinä kunnossa, että pakko mennä ostamaan uudet tai jää jotkut asiat tekemättä. Pohja, jonka pitäisi tukea, mennyt niin veteläksi, että satutin jo vähän vasemman jalan nilkkaa... Taisi vähän venähtää... Nyt pitää ostaa sitten kovalla pohjalla, kun nykyiset olivat VAIN mediumit... Muistan kyllä, kun niitä ostin vuosia sitten ja myyjä pohti jo silloin kuumeisesti riittääkö medium pohja, mutta ei nyt ensimmäisiksi tossuiksi voi antaa kovalla pohjalla :D Ei ne sitten kauaa kestäneet.

Tanssin jälkeen olin kyllä super väsynyt taas. Noh ajoissa nukkumaan ja nukuin reippaasti yli 8 h pitkästä aikaa. Rauhallistakin unta oli yli 7h. Tosin taisin nukkua nyt sitten liikaa, kun oli niin tankero olo ja päätä särki. Ikinä ei ole hyvä :'D aina liikaa tai liian vähän. Piti siinä sitten heräillä ja alkaa pakkaamaan leirille. Ei ollut vaikeaa, kun otti kaiken. Tai niin ainakin luulin... 

Ensimmäisistä kisakengistä tuli normi kengät. Olipahan omituisen tuntuiset omilla pohjallisilla, kun olivat käyneet vielä ihan tolkuttoman veteliksi.

Lähdin ajoissa kahden aikaan, että ehdin ilmoittautumaan ja leviämään huoneeseen ja vaihtamaan juoksukamat. Kuinkas sitten kävikään... Olin ajanut ~30 min, kun tajusin aivan yllättäen, että kypärä jäi! Pahuksen talvi tehnyt tehtävänsä. Siinä sitten elämäni kiukkuisin u-käännös ja takaisin. Rauhallinen fiilis oli täysin kadonnut. Ajoin sitten tatti otsassa omasta hajamielisyydestäni ja olin sitten puoli tuntia myöhässä perillä... Missasin lenkin, mutta koitin lohduttaa itseäni sillä, että satoi...

Ei sitä kuitenkaan treenin puutteesta tarvinnut kärsiä tuosta episodista huolimatta :D Oli ehkä ihan hyvä, että sain laskea vähän verenpainetta ja lähteä sitten uimaan. Uinti tuntui niin hyvältä. En muista enää tarkkaan mitä tehtiin, mutta pari kilsaa taisi tulla uitua. Sitten päästiin syömään ja iltajumpalle. Rotupakarat teemalla jatkettiin, kuten joululeirillä tuli jo tutuksi. Ei se mitään, hyvä teema, koska pakaroita tarvitaan. Siitä sitten iltapalan kautta nukkumaan. Ei tullut nukuttua kauhean hyvin, kun outo paikka, sänky ja tyyny vähän mitä oli ja aurinko nousi juuri huoneen ikkunan puolelta...

Lauantain herätys oli sitten kuudelta, kun aamuhölkkä/jumppa oli 6:45. Omegawave antoi 5/7 lukemaa ja kaikki oli keltaisella. Vähän nauratti, kun tiesin sen johtuvan aamusta. Pää turvoksissa, silmät ristissä siitä sitten lähdettiin kylmään aamuun. Aamupalan jälkeen oli Kaisan luento ravinnosta ja katsottiin vähän uintitekniikoita interwebsistä. Ja sitten lähdettiin tekemään yhdistelmää pyörä-juoksu. Melkoista haipakkaa...

Lauantai aamun paiste

Ja jumppa/juoksu

Ainoat kuvat mitä muistin ottaa leiriltä :D Laitan jossain vaiheessa lisää, kun saan niitä jostain.

Minun piti saada ensimmäiseksi joku apuun, että sain pyörät paikalleen pyörään. Ahhah näin käy, kun mekaanikko ei ole mukana :D Noh aina on pelastajia ja jälleen kerran pääsin matkaan. Ensin katsottiin missä pyöräillään. Sitten vähän juostiin kentällä verraa lisäksi. Siinä vaiheessa tuntui siltä, että ei tästä tule mitään ja kuolen varmaan... 

Kolme kertaa pyöräiltiin 20 min, 20 min ja 10 min ja sitten juostiin 10 min, 10 min ja 5 min. Jalat veti ihan säppiin jo ensimmäisellä pyöräilyllä... Oli vähän sellainen fiilis, että ei tästä tule hevonh*lvettiä... Toisaalta ei tullut yllätyksenä viiden päivän pötköttämisen jälkeen. Sykkeet tasoittuivat kuitenkin normaalille tasolle loppua kohden. Tämän jälkeen pääsi syömään ja tunnin päikkäreille. Nukuin jopa, joka oli aika lohdullista. Sen jälkeen oli kyllä niin darrainen olo, että ei olisi kyllä huvittanut lähteä uudestaan pyöräilemään.

Kaisa onneksi vähän vahti ja muistutteli, että otan rauhassa treenit. Hyvä, että joku huolehtii. Iltapäivän pyöräily oli pyöränkäsittelyn harjoittelua. Toisen työntämistä, hyppäämistä, pujottelua ja lopuksi piti koittaa laskea vauhdista juomapullo maahan ja poimia takaisin matkaan. Olin niin kauhuissani harjoituksesta, että kaaduin jo paikaltani :D Ai että... Se siitä harjoituksesta. Jätin väliin, kun oli liian jännää. Mitään ei ihme kyllä mennyt rikki. Iso mustelma tuli oikeaan polveen ja vähän pienempiä kumpaankin jalkaan lisäksi. Minä paranen pyörä ei ;) 

Illan päätteeksi oli uinti, ruoka, jumppa. Uinti tuntui hyvältä, mutta ensimmäistä kertaa ikinä meinasi krampata etureiden sisäpuolikkaat nelipäisestä reisilihaksesta. Toisaalta hyviä uutisia, että se tuntui oikeassa jalassakin, missä oli tämä "kuolio" kohta. Se on siis elossa ja tekee töitä nykyään.

Jumppa oli aika hiljainen omalta osaltani oli jalat niin hellänä jo. Uinnin jälkeen oli keskiroppakin. Kädet vielä sentään liikkuivat jotenkin. Iltapalalla olin aivan pihalla, kun väsytti järkyttävästi. Hyvä, kun pääsin edes huoneeseen ja sänkyyn, kun taisin olla jo unessa. Nukuin paremmin kuin edellisenä yönä, mutta kyllä se vähän väsytti puoli kahdeksan herätyksessä silti.

Aamulenkillä taas aamu käyntiin, mutta tämä klo 8 oli jo vähän parempi itselleni, vaikka ei se hyvältä tuntunut vieläkään. Aamupalan jälkeen piti kiirehtiä pakkaamaan, kun huoneet piti luovuttaa ja lähteä pyöräilemään peekoota. Oma lähtö meni vähän plörinäksi, kun etsin itku silmässä auton avaimia vain todetakseni, että ne olivat koko ajan takkini selkätaskussa... HUOH... Myöhästyin ryhmälähdöstä, mutta ei se toisaalta haitannut ihan kauheasti, kun tykkään pyöräillä keskenäni ja tuleepahan mentyä rauhassa.

Tarkoituksena oli ajaa Nastolan kisareitti 40 km. Lähdin siinä ilmasta ja linnun laulusta nauttien. Jossain vaiheessa aloin epäilemään itseäni, että olenko oikeasti oikealla reitillä. Jotain hämäriä muistikuvia oli paikoitellen, mutta mielestäni alku ei ollut niin mäkinen. Olin aivan puulla päähän lyöty niistä mäistä mitä siellä alkumatkasta oli. 

Puolessa välissä, ensimmäisessä risteyksessä, piti pysähtyä katsomaan kartasta olenko oikeasti menossa oikeaan suuntaan. Olin ihan oikealla reitillä. Loppumatka meni sitten hihitellessä itselleni, että missähän aineissa olen oikein mennyt, kun en muistanut lainkaan niitä mäkiä. Reitti oli kyllä ihan niin fantastinen mitä se oli ollut kisassakin. Nautin joka hetkestä. Nyt oli aikaa katsella maisemiakin. Näin upean ison työhevosenkin laitumella. Niihin harvemmin törmää.

Odotin mielenkiinnolla niitä kahta mäkeä, jotka olivat sentään jääneet mieleen. Ajattelin, että eihän ne nyt niiiin pahoja voi olla. Kyllä ne vaan oli aika killereitä. Ensimmäinen ei ensinäkemältä kerro itsestään koko totuutta, vaan se iskee tajuntaan hetken päästä, kun huomaat, että se jatkuu vielä kiristyvänä pienen mutkan jälkeen... Toinen oli pidempi ja jyrkempi kuin muistin. Se oli oikeasti aika jäätävä. Siihen menoa ei auta yhtään se, että ennen sitä on kohtuu tiukka pikku nyppylä ja nousua muutenkin, että jalat on varmasti säpissä, kun lähtee sitä nousemaan.

Pitäisi useammin päästä pyöräilemään tuollaiseen, kun opin vähitellen menemään ylämäet niin, että syke ei noussut heti ihan tappiinsa ja vaihteetkin alkoivat vaihtumaan vähän smoothimmin. Loppumatkasta taisin kääntyä vähän liian aikaisin ja ajelin sitten hissuksiin pyörätietä Nastolan läpi. Päädyin sitten kirkolle eri suunnasta kuin normaalisti ja piti oikein pysähtyä keräilemään päätään, että tajusin missä olen. Matkaa tuli tämän seikkailun ansiosta pari kilometriä enemmän, mutta ei se mitään. Oli ihan mahtavaa!

Pyöräilyn jälkeen en saanut linkkuja auki, jotta olisin saanut pyörän takakontiin ja päässyt juoksemaan. Taisi olla sormet niin kohmeessa, että kunnon ote teki kipeää ja tyydyin odottamaan jotain vahvempi näppistä saapuvaksi. Kun pyörä oli paketissa, vaihdoin vähän vaatteita ja lähdin pururadalle hölköttelemään 5.5 km lenkkiä. Se oli myöskin jäätävän mäkinen, ihan kuten muistelinkin. Isoimmaissa mäessä meinasi toinen takareisi krampata. Harvinaista itselleni.

Mietin juostessani metsän keskellä, että ompas hiljaista. Ihanaa! Linnut lauloivat ja tuuli humisi puissa. Täällä pääkaupunkiseudulla ei voi nauttia moisesta ihan joka paikassa. Yhdella aukealla käki kukkui puun latvassa. Olin pakahtua, kun oli niin hyvä fiilis. 

Lopuksi raahauduttiin vielä uimaan. Uinti oli ihan kevyttä ja kokeiltiin taas erilaisia välineitä siinä. Ruoka maistui kaiken tämän jälkeen. En vaan taida osata syödä niin paljon kuin pitäisi... Lauantaina meni lähemmäs 5k kcal ja sunnuntaina 4k kcal. En todellakaan syönyt niin paljoa. Kun eihän minuun edes mahdu niin paljoa! Ainakaan kerralla. Eikä kyllä oikein uppoa muutenkaan... Yksi asia mihin pitäisi kiinniittä huomiota...

Kotiin pääsin ihan super väsyneenä kaiken jälkeen enkä meinannut onneksi edes nukahtaa rattiin, niin kuin viimeksi. Kotona purin vähitellen tavaroita ja nuokuin. Nukuin, kai, hyvin, mutta olin törkeän väsynyt aamulla kuitenkin. 

Jalat olivat tänään ihan tönköt ja ainoat mitkä auttoivat kävelemään oli nuo kompressiolahkeet. Ilman niitä ei toivoakaan. Illalla oli hieronta ja se auttoi huomattavasti, mutta kyllä teki kipeääkin... Tämä hieroja ei ollut vielä kokenut jalkojani pahimmillaan ja siinä sitten naureskeltiin kintuilleni samalla, kun kiroilin ja ulvoin :D

Tämä viikko sitten ihan chillisti, että ei käy taas hermoille. Lauantaina olen menossa vähän tsekkaamaan Lahtea ja sen reittiä. Sitten ollaan kaikki vähän viisaampia siitä ;)