keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Läheltä piti

Se on jännä, miten asiat pitää yleensä oppia kantapään kautta. Toisaalta ei voi tietää mitenkään etukäteen, miltä jokin asia tuntuu, ennen kuin sen kokee. Jokaisen vähääkään urheilevan kauhu on ylikunto. Vaikka siitä aina puhutaan ja sitä koitetaan välttää, niin se voi yllättää. Itse en ihan sinne asti joutunut, onneksi, vaan pientä ylirasitusta. Minut ehkä kuitenkin pelastaa loppujen lopuksi patalaiska luonteeni, joka toisaalta piiskaa kyllä itsensä ihan äärirajoillekin armoa antamatta.

Se oli onni, että sunnuntaina ei tullut tehtyä mitään, kun piti autoilla. Maanantaina oli ihana sää, mutta olin niin väsynyt. Oli taas aika kamala olo, joka oli ollut keskiviikkona ja sunnuntainakin. Pelkäsin oikeasti masentuvani taas ja minut lamaannutti se kamala olo. En enää kestäisi sitä. Vuosien takainen paha olo oli liian tuttu. Mietin mitä tämä on, en voi olla masentunut...

Makasin tunnin sängyssä ja olo alkoikin taas helpottamaan, niin kuin viikko sitten keskiviikkonakin. En vain silloin osannut yhdistää vielä kaikkia näitä asioita. Silloin ajattelin olevani vain hyvin väsynyt, mutta en vielä ymmärtänyt miten pahasti. Nousin ylös ja ajattelin hetken, että voisi harkita sitä pyöräilyä, ihan kevyttä. Mieli muuttui kyllä aika nopeasti, kun paha olo palasi, ihan vaan sillä, että menin alakertaan. Silloin ymmärrys tilastani alkoi hiipiä tajuntaani vähitellen. Lihaskivut, laskenut syke, masennuksen oireet, univaikeudet jne. Säikähdin ensin hermostollista ylikuntoa ja olin hetken ihan musertunut, mutta päädyin kuitenkin ylirasitukseen, koska mitään vakavampaa esim rytmihäiriöitä ei ollut ja olo parani lepäämällä aika nopeasti.

Mietin siinä, että mitähän tekisi... Konetta ei huvittanut avata ja alkaa normaaliin tapaan dataamaan, niin kävelin ylitsepursuavalle kirjahyllylleni ja löysinkin sieltä yhden Terry Pratchettin kirjan, joka oli jostain syystä jäänyt lukematta. Nappasin sen ja menin parvekkeelle lukemaan auringonpaisteeseen. Olin ehtinyt jonkun puoli tuntia lukemaan, kun havahduin hyvänolon tunteeseen, joka oli palannut minuun. Katselin hetken pellolla tepastelevia fasaaneja, kuuntelin linnun laulua ja nautin auringon lämmöstä. Taisin olla pienen breikin tarpeessa muutenkin. Ollut liian totista pusertamista koko tämä alkuvuosi :)

Eilen jatkoin samalla kirja linjalla, mutta kirja loppui ihan liian nopeasti. Pitää yrittää varmaan lukea useammin. Edes kirja kuussa, kun nyt on tainnut olla liian pitkään kirja vuodessa. Olo alkoi olemaan jo huomattavasti parempi ja nukkumaan mennessä alkoi sykekin kuulostamaan normaalimmalta. Siinä oli sellainen pienen pieni ero aikaisempaan. Olisi pitänyt tajuta jo tavallista matalammasta leposykkeestä, että nyt vähän väsyttää. Itselleni alle 60 taitaa olla sitten kuitenkin vähän väsymyksen merkki, kun ei normaalia pienempi sydän parkani jaksa. Omegawavekin antanut vähän omituisia madonlukuja, mutta kun on pää puuta niin ei tajua...

Mistä tämä kaikki sitten lähti? 10 km testijuoksu taisi olla liikaa tässä vaiheessa treeniohjelmaa kropalleni. Kokonaisrasitus olisi pysynyt hanskassa, jos olisin pysynyt ohjelmassa, enkä lähtenyt vetämään sekaan tuollaisia vauhtikestävyys settejä. En pystynyt tekemään sen jälkeen mitään moneen päivään ja siitä alkoi uniongelmat, jotka sitten pahensivat tilannetta entisestään. 20 km tempoajo ei ainakaan auttanut asiaa. Nukahtamislääkkeet ja melatoniini ovat taas nopeuttaneet toipumista.

Tänään on alkanut olemaan jo aika hyvä, mutta ei tänäänkään vielä urheilua. Nukuin pitkästä aikaa paremmin, enkä heräillyt käsittämättömiin aikoihin esim klo 3 tuskanhikeen, vaikka on lääkkeet. Uskon vahvasti, että nyt selvisin pelkällä säikähdyksellä ja viikonlopun leiristä tulee hyvä, kunhan muistan ja maltan jättää uroteot väliin. Nyt ei ole varaa ylilyönteihin, kun on kolme viikkoa ensimmäiseen kisaan Kuusijärvellä. Menee vielä koko kesä metsään oman tyhmyyden takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti