sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Vilinää ja vilskettä

Ensimmäinen viikko kohta lomailtu ja ei ole päässyt ainakaan tylsää tulemaan. Treenien kannalta ei ole mennyt ihan niin kuin olen aina suunnitellut, koska kaikenlaista tekemistä on ollut. Onneksi se nyt ei ole niin parin päivän päälle, vaikka se vähän kaivelee. Laatu korvaa määrän linjalla mennään nyt ennen Joroista.

Tiistaina mietimme aamupalaa syödessä, että mitä sitä tekisi. Lähdimme sitten päiväretkelle Hankoon, koska en ole käynyt itse siellä koskaan. Tai olen varmaan isäni kanssa joskus ihan pienenä, kun reissasin hänen kanssaan ympäri Suomea, mutta en muista siitä mitään. Kaunis paikka, loistava sää ja hyvää ruokaa, vaikka joutui odottamaan pizzaa vähän turhan kauan.

 Turisti

Illalla lähdin pyöräilemään vaikka ei olisi huvittanut enää yhtään. Ajoin 35 km reiluun tuntiin ja keskinopeus oli muistaakseni 30 km/h. Meni aika hyvin ja onneksi lähdin, koska se autossa istumisesta tuleva puutuminen oli jäänyt matkalle.

Keskiviikkona satoi... Mutta ei se mitään, se olikin loistava tekosyy pelata koko päivä. En ole tehnyt sitä aikoihin. Pitää tehdä näemmä useammin, koska en muistanut yhtään kuinka kivaa se oli. Ei se vanha nörtti pääse tavoistaan :D

Torstaina ennen lähtöä Keski-Suomeen kävin vähän uimassa, pyöräilemässä ja juoksemassa. Jännä miten tahmealta pyöräily tuntuu hetken verran uimisen jälkeen. No ei se paljon vauhdissa sitten tuntunut, koska keskinopeus oli yli 31 km/h ja ajoin 20 km alle 40 min. 



Juokseminen taas oli aivan säälittävä esitys... 3.8km 30min ei hyvää päivää. Sille koitan nyt tehdä jotain.

Perjantaina ja lauantaina piti juosta ja uida, käydä marjassa äitini kanssa ja vaikka mitä, mutta kaikki jäi. Perjantaina aamulla piti lähteä sinne marjaan, mutta nukuttiin oho hups liian pitkään. Sitten pitikin lähteä jo auttamaan teräsmiehen vanhempia muutossa, johon hupenikin pari päivää iloisesti. Eilen illalla, kun päästiin takaisin kotiin kello oli sitten sen verran, että iltapalan kautta nukkumaan.

Tänään kaiken muun hääräämisen lisäksi menen pyöräilemään ja juoksen vähän päälle, jos sen juoksun saisi rullaamaan edes vähän paremmin jossain vaiheessa. Ensi viikolla vähän lisää juoksua, pyöräily + juoksua ja uintia. Torstain voisi vaikka pelata :D sopiva tapa rentoutua kisoja varten. Toisaalta jos innostuu pelaamaan tanssipeliä niin se pistää kyllä veren kiertämään ihan mukavasti ja nostaa sykettä jos sitä tosissaan pelaa ;) Se voisi olla kyllä hyvä torstai illan aktiviteetti.

2 kommenttia:

  1. Joo, mun on saatava kans nopeampi pyörä... ;) Se tunne tässä kokoajan voimistuu vaan. Vaikea saada keskinopeus yli 30 km/h:n kun pyörä painaa n. 13kg...
    Itsellä muuten kans ollut vähän tahmeeta blogistelu, mutta ehkä on taas ens viikolla jotain kerrottavaa kun salitreenit pyörähtää kunnolla käyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi painaa vähän reilu 9 kg tjt jos en nyt ihan väärin muista, mut ei paha, ku se niskahiki paino kans sen 13 kg, ni yllättävän paljon se vaikuttaa.
      Mun pitäs tehä tänään vielä viimesiä juoksu-pyörä-juoksu settejä ennen perjantaita, mut toi myrsky tolla ulkona vähän ahistaa...

      Poista