sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Särkysääri

Olisin kyllä paljon mieluummin säihkysääri... Särky on vaivannut minua enemmän tai vähemmän koko vuoden. Suurimman osan viime vuodesta sitä ei ollut ollenkaan. Nyt se on lähtenyt sitten ihan lapasesta. Luulen, että keksin mistä kipu on lähtöisin. Ristiselästä ja mitä todennäköisimmin iskiashermo. Menen kyllä ensi viikolla urheiluhierojalle, jos sieltä saisi vähän helpotusta asiaan. Taitaa olla jotain niin jumissa, että käy vaan kipeämmäksi kun on nyt venyttänyt ja hierotuttanut itseään. Tuskastuttavaa vaan, kun ei tahdo päästä edes kävelemään nyt. Juoksemista ei voi edes ajatella... Huono homma. 

Loput minilomasta on mennyt enemmän tai vähemmän takapihalla. Perjantaina kävin uimassa ja se sujui ihan hyvin. Pientä tekniikan hiomista, mutta sitä se taitaa vaatia aina. Eilen lauantaina pyöräilin illalla 32km aika rauhassa. 


Ilma oli ihana, linnut lauloi ja tuoksui keväälle. Tuo aika rauhassa taitaa olla suhteellinen käsite, koska kun lähdimme tänään naapureiden kanssa pyörillä jäätelölle, niin oli yllättävän vaikeaa ensinnäkin polkea hiljaa ja ilman klosseja.

Treenaaminen ja varsinkin nyt tämä pyöräilyn aloittaminen on aiheuttanut minulle pienen ongelman pukeutumisen kanssa. En meinaa mahtua enää mihinkään housuistani. En ole mitenkään himoshoppailija, joten olen kulkenut omistamissani farkuissa ym. jo aika monta vuotta. Hämmentävää. Pitääkö tässä nyt laittaa vaatekaappi uusiksi housujen osalta. Nytkin istun tässä mieheni shortsit jalassa, koska omat vanhat kesähousut olivat aivan liian tiukat. Legginsit on aika nou nou ja hameita en ihan kauheasti voi ainakaan töissä käyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti