tiistai 5. helmikuuta 2013

Ensiaskeleeni triathloniin

Aloitin siis viime keväänä juoksemaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli Maaliskuun loppua ja lumet olivat sulaneet sen verran, että ei tarvinnut väistellä kauheasti enää muuta kuin lätäköitä. 

Juokseminen tuntui ihan kamalalta. Vähän yli 20min meni 2.5km. Sykkeet olivat tähtitieteelliset. Ajattelin, että tuleeko tästä ikinä mitään... Hivenen masentavaa se oli.

Jatkoin kuitenkin sitkeästi juoksemista. Jalat piti ensin totuttaa, mutta jonkin ajan kuluttua alkoivatkin säärien sivut kipeytymään jostain syystä niin paljon, että se teki juoksemisesta tuskallista. Juoksin kuitenkin, tosin vaan sen verran minkä pystyin.

Aloitin pyörään totuttelun ihan pienillä muutaman kilometrin pyrähdyksillä. Sitten, kun aloin luottamaan itseeni aloin polkemaan pieniä matkoja 6km-12km. Vauhtini ei päätä huimannut. Mutta parin kerran jälkeen rohkaisin itseni kokeilemaan lukkopolkimia ja silloin tajusin niiden hyödyt! Vauhtini kasvoi huimasti. Pyörälenkit venyivät sitten jo 18km.

Toukokuun lopulla uskaltauduin vihdoin työmatkalle pyörällä. 25km suuntaansa on(oli) kuitenkin jo aika paljon... Mutta, ei minulla mennyt siihen kuin vähän reilu tunti. Ja kestävyyskunto koheni huimasti työmatkojen ansiosta.

Kesäkuussa alkoi paniikki kasvamaan kun Vantaa triathlon läheni. Tein jotain melkein joka päivä. Aloin uimaan järvessä, koska havaitsin että opin uimisen siellä paljon paremmin kuin altaassa. Siellä kun ei tarvitse kääntyä välillä niin löytää sen rytmin ja oikean asennon ennemmin tai myöhemmin, kun saa vaan uida. Jossain vaiheessa huomasin et täähän sujuu!

Taisi sujua kaikki paremmin kuin uskoinkaan.

 Pientä venymistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti