keskiviikko 20. helmikuuta 2013

En mä nyt hullu ole!

  Ja naurua olisi ollut vastaus vuosi sitten, jos joku olisi sanonut minulle, että lähden lenkille tuuleen ja tuiskuun. No lähdin kuitenkin maanantaina, kun spinniä ei ollut. Alkuun mietin kyllä, että onko tässä mitään järkeä, alkaa vaan *ituttamaan kuitenkin. Juoksin tunnin ja matkaa kertyi jopa 8km. Syksyllä olin juossut tunnissa 7km, joten on se kunto kohonnut selvästi.  

Sää ei juoksemiseen ollut mitenkään ihanteellinen ja kävelytietkin olivat auraamatta. Siinä sitten taiteilin menemään 5-10cm lumihangessa ja välillä oli enemmänkin, kun aurat olivat heittäneet lumet autotieltä kävelytielle. Huomasin myös pienen ärsyttävän ominaisuuden kengissäni... Pohjassa kantapään alla on sellainen kolo johon lumi pääsi kertymään mukavasti jääpaakuksi. Onneksi oli avaimet mukana niin sai sitten niillä kaivettua sen paakun sieltä pois aina muutaman kilometrin välein.



Polvi alkoi aristamaan takaa taas loppumatkasta, tästä polvesta/reidestä on nyt tullu jatkuva päänvaiva. Havaitsin ottavani oikealla jalalla aavistuksen lyhyemmän askeleen, ja kun muutin asiaa alkoi tuntumaan mukavasti oikean lonkan lihaksissa. Tainnut olla aikamoista ontumista kävelykin.

Tänään kävin salilla töiden jälkeen ja kokeilin vähän uutta ja erilaista treeniä. Olen koko syksyn ja nyt tässä muutaman kerran tehnyt sellaista treeniä missä on aina jokin prosentuaalinen osuus maksimipainoista ja aika kokonaisvaltaista treeniä ollut. Vaihdoin sen enemmänkin kestävyyttä kuin voimaa kehittävään treeniin, koska reiteni alkavat oleen aavistuksen turhan massiiviset. Vaikutti aika hyvältä mm. 25 punnerusta, mutta 18. kohdalla loppui voimat, no loput seitsemän tehtiin kiukulla. Askelkyykkyjä, joista sivulle olevat toimivat tähän ongelmalliseen reiteen. Melkein kaaduin toisen kohdalla, kun ei meinanneet voimat riittää pitämään pystyssä.

Huomenna menen työpaikallani käyvälle urheiluhierojalle teippauttamaan tuon polven, että en ylitaita sitä koko aikaa ja no en tiedä mitä kaikkea. Sitten olisi illalla taas peukaloa kainaloon eli uintia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti