Terveempää kuin hetkeen

Pari viikkoa meni taas menojaan niin, että humahti. Täytyy pitää itsensä kiireisenä, että ei ala masentelemaan mahaansa, kun se alkaa olemaan aikamoinen jarru. Mieliala on kyllä pysynyt nyt huomattavasti parempana, kun on päässyt liikkumaan enemmän olon parantuessa.

Viinihampaan kolotukseen. Aikamoista simaa...

 
Se paineistettu nenäkannu oli parempi kuin osasin odottaakaan. Sillä irtosi karstat onteloista, jotka aiheuttivat pitkittynyttä nuhaa ja tukkoisuutta. Viikoksi se riitti ja henki kulkee taas. Nenä meinaa edelleen vuotaa verta, mutta se ei varmaan lopu ennen kuin tämä on kokonaan ohi ja limakalvoturvotus sen myötä. Yskä sen sijaan ja pahin nuha on selätetty.

Dementiahiihtoa on tullut harrastettua pääsääntöisesti ja pari kertaa olen nyt koittanut pyörääkin. Vielä mahtuu jotenkin siihenkin. Tosin 30 min on ollut aika maksimi mitä siinä on pystynyt olemana, kun alkanut persaus ym kipuilemaan. Uiminen on ihan jees, kunhan malttaa mennä rauhassa. Tällä kaikella kolmen tunnin viikkomäärissä mennään. Ehkä sitä voisi tunnin tai kaksi nostaa väsymättä totaalisesti. Tai sitten ei. Fiilispohjalta mennään.

Kyllä siinä puolessa tunnissakin ihan hyvä hiki tuli. Ei tuo paitakaan enää ihan niin hyvin istunut päälle kuin ennen.

Riippuu kyllä niin työpäivistä miten sitä jaksaa niiden jälkeen. Huonosti yleensä. Tuntuu, että pitäisi saada ottaa päikkärit töissä, niin jaksaisin koko päivän kunnolla. Joka päivä on tullut pötkähdettyä sohvalle vähintään puoleksi tunniksi, kun on kotiin päässyt.

Viikko sitten lauantaina kävin hierottavana ja se oli jälleen todella jees. Sen jälkeen sitten sunnuntaina tuli uitua varmaan ehkä vähän liian kovaa kuntoon nähden voimiensa tunnossa ja minut saatiin houkuteltua kuvattavaksikin, kun oli seuran uintikuvausta. Ei siinä muuten mitään, mutta 50 m ilman apuvälineitä oli ihan kamalan rankka. Olen siis korvannut puuttuvaa keskivartaloa pullarilla tai räpylöillä jo jonkin aikaa. 

Tällä viikolla on oikeasti palannut taas into päästä liikkumaan ihan kunnolla, mikä kielii vahvasti parantumisesta. Ei malta olla paikoillaan oikein. Tiistaina oli taas neuvola missä seurattaan ylisuurta mahaani. Sukuvika sanoisin. Minut laitettiin kuitenkin sokerirasitukseen ja kun hämmästelin sitä, niin on kuulemma nykyään jo melko vakiotoimenpide tässä vaiheessa. Perjantaina on se kauheus sitten edessä. Toivottavasti selviän ilman suurempia kärsimyksiä.

Sunnuntain uinnin rasittavuudesta kertoi ehkä sekin, että en oikein palautunut. Olin ihan jumalattoman turvoksissa vielä torstainakin, mutta onneksi oli LPG. Nestettä lähtenyt sen jälkeen pari kiloa ja varpaatkin liikkuvat taas. Jaksoin myös kävellä sen ansiosta perjantaina MP-messuilla kolme tuntia. 

Messuilla tuli törmättyä vanhaan tuttuun, joka tunnetaan maailmalla leuanvedoistaan. Ihasteltiin sitten hänen kotikuntosaliaan ja olisihan tuo aika kätevä kiireiselle riathloonarille, jolla on jo nurkat täynnä kaikkea, kun ei vie juuri tilaakaan. Taas yksi itemi lisää hankintalistalle...

Eilen päätin repäistä ja dementiahiihdin 8 km. Ei sinällään tuntunut missään vaiheessa pahalta, mutta kun pääsin kotiin ja menin istahtamaan hetkeksi, en meinannut päästä enää kävelemään. Kauppaan piti kuitenkin mennä. Voi voi, kun sattui lonkkiin ja ties mihin... + 11 kg ja löystyvät liitokset eivät taida olla kauhean hyvä setti.

Tänään oli vielä aamullakin vähän hellänä paikat, mutta uiminen tuntui onneksi hyvältä. Paremmalta kuin aikoihin oikeastaan. Pitää varmaan käydä useammin sitten. Lisäksi en meinaa enää edes mahtua mihinkään ulkovaatteisiini. Kiva kun on ensi viikoksi luvattu kamalia pakkasiakin, niin en tiedä mihin ahdan mahani... Pitää varmaan alkaa viettämään aikaa salilla ja altaassa.