Viikot vierii, hitaasti vaan

On tämä rankkaa hommaa. Puhina ja puuskutus vaan näemmä lisääntyy, kun viikot vierivät ja sisäloinen kasvaa iloisesti. Kaveri pitää sellasta hulinabulinaa välillä, että oikein naurattaa. Yöllä se ei kyllä kauheasti naurata, kun haluaisi itse nukkua. Alkaa myös rajoittamaan liikkumista yllättävillä tavoilla. En ollut edes ymmärtänyt kuinka paljon keskiruumis on mukana kaikessa ihan pikku asioissa. Esimerkiksi jalkojen nostelu on vaikeutunut, kun ei pysy tasapaino. Koira parka kärsinyt tästä, kun ei väistä yleensä vaikka sanoisi. Ehkä sekin vielä oppii.

Alkuviikosta yöllä iski kamala kipu selkään, kun käännyin ilmeisesti huonosti tai jotain. Heräsin vaan kipuun vasemmalla puolella ja ajattelin, että nyt petti varmaan munuainen. Tuli ihan tuskan hiki. Tästä äkkillisestä kiihtymyksestä pikku kaveri innostui tietysti niin, että en uskaltanut liikkua kauheasti, että saisin sen rauhoittumaan. Meni varmaan tunti, että löysin hyvän asennon ja pystyin taas nukahtamaan. Ja ei se ollut munuainen vaan tuo selkä joka vihlaisi ihan kunnolla. Se ei siis ole vieläkään kunnossa kaatumisesta. Vaipui vaan johonkin koomaan, kun en tehnyt mitään. Seuraavana päivänä varasinkin sitten ajan vihdoin sinne akupunktioon, mutta se on vasta 22.2. En tiedä miten selviän sinne asti.

Seuraavakin yö meni huonosti nukkuen ja tiistain olin ihan unessa. Nukuin vaan, kun pääsin töistä kotiinkin. Keskiviikkona tuli äitiyspakkaus. Se oli oikein söötti sisällöltään. Alkaa uhkaavasti konkretisoitumaan tämä juttu. Meinaa iskeä paniikki välillä, että mitä sitä onkaan tekemässä :D

Siinä se nyt on. Äitiyspakkaus vm 2016, kun ei porukka lisäänny tarpeeksi :D

Torstaina ja perjantaina poljin pyörää kotona. Olin jo harkinnut salille polkemaan lähtemistä, mutta kun on niin veltto olo koko ajan, niin jopa sinne lähteminen tuntuu kamalan työläältä. Toisaalta sitä tietää kuitenkin piristyvänsä, kun vihdoin pääsee siihen pyörän päälle. 30 min setti meni ihmeen hyvin molempina päivinä, enkä tullut oikeastaan edes kipeäksi. Olin vähän ihmeissäni. Häntäluu, kun oli jossain vaiheessa niin kipeä heti. Nyt jos ottaa johonkin, niin ehkä istuinluihin.

On kyllä ollut niin huikaisevia auringonlaskuja tai sitten se vaan tuntuu siltä pimeyden jälkeen

Perjantaina oli se kauhulla odottamani sokerirasitus. 12 h paasto meni ihan näppärästi ja tietysti teki mieli syödä koko ajan, kun se oli kiellettyä. Aamulla olin ihan tokkurassa ilman aamupalaa, mutta selviydyin terveyskeskukseen asti. Sokerilientä piti juoda 2,5 dl. Ehkä siitä geelien imemisestä on ollut se hyöty, että ei tullut ihan kauheana shokkina se makeus. Tosin toinen mukillinen alkoi vähän tökkimään jo itsellänikin, mutta en edes yökännyt. Sen kamalan makuaineen voisi jättää siitä pois, kun se oli ehkä se mikä pisti itsellä ainakin vähän yököttämään juodessa. Vettä olisi kaivannut mahakin siihen päälle lasillisen, mutta piti vaan kestää.

Ensimmäisen tunnin aikana tuli vähän ahdistava olo. Ehkä sellainen ylienerginen. Pikkukaveri ei onneksi saanut mitään kohtausta sokeripommista. Toisella tunnilla alkoi hyytymään ja pahasti. Lopulta, kun kaikki kolme verinäytettä oli saatu otettua pääsin pois ja ahmin Tuplan protskupatukan matkalla syömään :D 

Menin sitten vielä liukastumaan siinä 500 m matkalla sinne syömään. Siinä oli taas sellainen hetki missä kaipasi keskivartaloaan. Nomaalisti tuossa olisin todennäköisesti vain horjahtannut, kironnut ja jatkanut matkaa. Nyt vedin sellaisen limboamisen. Olin vain katsonut, että jahas asvalttia, mutta en huomannut vieressä olevaa jääkuhmuraa mihin sitten astuin tietysti. Kenkä luisti vähän oikealle ja horjahdin ensin taaksepäin ja ehdin jo miettimään, että takaraivo edellä maahan! Sitten taitoin sivulle päin ja lopulta olin käsi edellä maassa melkein polvillani. Huh huh selvisin kuitenkin ilman vahinkoja. 

Lounaan jälkeen palasin kotiin tekemään töitä. Tässä koneella istuessa alkoi valkenemaan mihin siinä liukastuessa sattui. No selkään tietysti ja vielä ennestään kipeälle vasemmalle puolelle. Sinällään ei suuri menetys, että ei pysty istumaan, mutta saa nähdä miten pystyn olemaan töissä, kun ei tämä kestä kuin vartin kerrallaan. Kaikki muu sujuu.

Illalla katsoin vielä omakannasta testin tulokset. Kirkkaasti läpi! Sokeriliemi ei ollut juuri edes hetkauttanut lukemiani. Laskimoplasmasta määritettyjen glukoosipitoisuuksien raja-arvot ovat ≥  5.3 mmol/l paaston jälkeen, ≥ 10.0 mmol/l tunnin ja ≥  8.6 mmol/l kahden tunnin kuluttua kokeen aloituksesta. Paastoarvo oli itselläni 4.6, 1 h jälkeen 5.3 ja 2 h jälkeen 5.1. JEAAAH! 

Koiran kanssa kävelyllä melkein täysikuuta ihaillen, joka näissä puhelimen kuvissa surkastuu harmillisesti pikku palloksi taivaanrannassa

Kävelyssäkin on löytynyt se raja, että viisi kilometria on ihan jees, kun siinä ei ihan tule vielä lonkat kipeiksi. Sen verran taas dementiahiihdin lauantaina, niin jaksoi lähteä vielä kauppaankin kuleksimaan. Tosin kaupassa taisi krampata pohje varmaan ensimmäisen kerran elämässäni ikinä. En edes tajunnut sitä heti. Mietin vaan miten tämä nyt niin kiristää kipeästi. Tänään vasta aloin miettimään, että se taisi olla kramppi, kun on vieläkin kipeä.

Tämä oli huomattavasti parempaa mehua. Jatkoon.

Uidessa meni mukavasti 1800 m. Rauhassa vaan pitää malttaa mennä. Vähän on ikävä kovempia settejä ja oli aavistuksen haikea olo siinä, kun katseli muiden 20x25 m kovaa menoa. Sitä fiilistä ei vaan voita mikään, kun selviää niistä :D Kuulostaa ihan hullulta, mutta ei se mitään. Sitä se tämä urheilu teettää.

Ensi viikko on sitten viikko 27 tässä taistelussa. Välillä aika tuntuu kuluvan niin tuskastuttavan hitaasti. Ja jos maha tuntuu isolta, niin voi vetäistä aina 2XUn äitiystrikoot jalkaan ja huomata, että mahapussissa on edelleen löysää eli ei se ole vielä edes iso. Toisaalta aika kuumottavaa. Lupaan laittaa kuvan, kun täytän sen kokonaan. Siihen ei varmaan mene kyllä kauaa...