lauantai 24. tammikuuta 2015

Viimeinen viikko lasisilmänä

Treeniviikko kova on kohta taputeltu. Tämän päivän kolmentunnin pyöräily vielä ja huomenna tunnin juoksu ja 3 km uinti. Maanantaina on hieronta ja tiistaina lähtee lasit. OMG. Sitten tulee ainakin se viikon tauko hikiliikuntaan. En tiedä vielä miten pitkään pitää varoa silmiä senkin jälkeen, mutta sekin varmaan selviää operaation jälkeen. Mitenköhän selviän viikon ihan kevyellä olemisella.

Tällä viikolla maanantaita lukuunottamatta on pitänyt selvitä urheilusta silmälasit päässä. Vähän välillä ärsyttänyt, kun on ollut rillit huurussa, hiessä, tiellä tai sokeana ilman niitä. Kaikesta on kuitenkin selvinnyt. Pientä epämukavuutta vain. Vaikea kuvitella sitä helppoutta mikä on jatkossa. Piilareilla on saanut samankaltaista vapauden fiilistä, mutta silti ne on olleet piilarit ja, kun on hajataiton korjauksella vielä, niin ne sai aika helposti pois paikaltaan ja sitten oli taas vähän sumea näkö, kunnes asettuivat uudestaan paikoilleen. 

Tällä viikolla tuli tiistaina juostua 1½ h. Ensin vastatuuleen hampaat kalisten 40 min ja sitten takaisin hikipäässä rillit huurussa. Tosin tunnin kohdalla, kun olin taas siinä risteyksessä, mistä olisi päässyt kotiin tajusin, että pitää jatkaa toiseen suuntaan, koska piti mennä vielä puoli tuntia. Kauheaa, kun joutuu juoksemaan jo niin pitkän matkan, että saa ajan täyteen :D eli 12 km kertyi matkaa lopulta. 

Naureskelin kotona, että kohta se "peruslenkki" pyörällä eli vähän reilu 18 km onkin peruslenkki juosten. Se kyllä alkoi tuntumaan pyörällä viime kesänä jo vähän lyhyeltä, niin jatkoin sitä toisella samanmoisella useasti. Aikamoista...

Keskiviikkona olin alunperin menossa uimaan, mutta katsellessani ohjelmaa tajusin, että tulee sitten kahtena päivänä peräkkäin pyöräilyä ja päätin vaihtaa perjantain parin tunnin pyöräilyn ja keskiviikon uinnin paikkaa. Pyöräily piristi kummasti vaikka ennen sitä oli palellut ja väsyttänyt ihan tolkuttomasti. Ensimmäinen tunti oli peekoota ja toinen vetoja. Melko rankkaa, mutta pirun siistiä. Maksimi watit oli 411 W :D Mutta meinasi oksukin tulla.

Torstaina oli toinen huikea tanssitorstai. Baletissa vedettiin taas kovat tossut jalkaan ja uhhuh laittamani oksalakka kaipasi vielä muotoutumista, niin teki vähän kipeää varpaissa. Ehkä se oli myös se yli kuukauden tauko mikä sattui. Tangossa ylitin itseni tekemällä liikesarjan, joka on vähän vaikea selittää, mutta huomaa lihaskunnon parantumisen näkyvän tuossakin lajissa selvästi. Pystyn ja uskallan heilua pääalaspäin paljon paremmin nyt. 

Asiaan saattaa myös vaikuttaa se, että vihdoinkin löytyi pitoaine/tangon putsauslitku, joka toimii itselläni. Tähän mennessä kaikki kokeilemani mömmöt ovat tuntuneet katoavan käsistäni aika nopeasti siinä vaiheessa, kun kämmenet alkavat hikoamaan ja alan liukua. Se ei taas yhtään paranna luottoa siihen, että pysyy siellä... Tämä uusi tökötti on jännää öljymäistä ainetta, jolla putsataan tanko ensin ja se tosiaan tuntuu ihan öljyltä, mutta, kun se kuivuu tangon pintaan jää jokin kalvo?, joka pitää ainakin omalla kohdalla todella hyvin.

Eilen uin elämäni ensimmäisen kerran 3 km. Kiva tietää, että siitäkin selviää. Olen uinut nyt aika paljon räpylöillä, että löytäisin uintiin sen rentouden. Leirillä Pajulahdessa sain kuulla, että uinnistani häviää se vähänkin rentous heti, kun alan väsymään. Yllättäen. Sen takia minulle lykättiin ne räpylät siellä jalkaan ja nyt olen jatkanut samalla linjalla. Eilen sitten 4x25 m vedoissa jätin ne pois ja huomasin niiden käyttämisen tuottaneen huikean muutoksen mm. potkuihini. Uin aivan eri tavalla kuin ennen, vertaan siis vain omiin tuntemuksiin, ja seura kaveri oli ihan "OMG mistä lähtien sä oot uinu noi v*tun kovaa?!!" :D Jotain hyötyä siis niistäkin. Jatkan kuitenkin vielä jonkun aikaa räpylöillä, että en uuvuta itseäni aina ihan loppuun uimalla.

Tässä vaiheessa alkaa vihdoin Omegawavekin näyttämään väsymyksen merkkejä elimistössäni. Aika pitkään saan tahkota, ennen kuin niitä alkaa siinä näkymään. Väsymys on ihan totaalinen, kun kaupassakin piti istua välillä alas, mutta kyllä nyt nämä pari päivää vielä jaksaa :) Ei niin pahalta tunnu ja onneksi on viikonloppu niin saa rentoutua ja nukkua. Nyt kuluttamaan taas wattbiken penkkiä, tai ehkä kuitenkin omaa hanuria enemmän, kolmeksi tunniksi.

Perjantain näkymä. Kestävyys melkein no go.
Perjantaina stressi 4/7 ja sama vastaanottavaisuudessa

Ei ollut kokonaiskuva parantunut eileisestä, vaikka nukuin ihan hyvin.

Lauantaina eli tänään stressi vähentynyt pykälän


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti