Todella edustava kuva heti tutkimuksen jälkeen, kun olin aivan pihalla |
Keskiviikkona kävin juoksemassa tunnin, kun ei ollut enää niin kylmä. Jouduin perumaan tiistain lenkin, koska en ole tottunut kylmään ja sekin mikä keskiviikkona oli kävi henkeen. Lenkin jälkeen tein heti hopeateetä eli kuumaa vetta, kermaa ja hunajaa. Ei se lenkki ehkä muuten olisi ottanut henkeen, mutta lopun 6x80 m vedot aiheuttivat kurkkuun ikävän tuntemuksen. Pitää vielä totutella talveen, että pystyy urheilemaan säällä kuin säällä.
Tanssitorstait alkavat ensiviikolla, niin tällä viikolla vielä pyöräilin 1½ h. Ihan kevyttä settiä, kun on kevyempi viikko.
Eilen pidin vapaapäivän, kun oli se tutkimus ja tiimi-ilta. Käytiin ampumassa toisiamme Megazonessa ja oli aika mielenkiintoista, kun en nähnyt kunnolla. Sitten saunottiin ja syötiin. Nukkumaan menin kahdelta, kun tämän päivän treenti kuitenkin kolkuttelivat takaraivossa jo.
Psiu psiu sanoo laser ase :D Voi niitä lapsi parkoja, jotka joutu pelaan meijän kanssa. |
Tänään olikin vuorossa lepoviikon huipennus. 2½ h pyörä-juoksu yhdistelmä. Ensin 45min II wattbikella, 15 min II juosten, samat uudestaan, mutta III sykkeillä ja loppuun vielä wattbikella 15 min jäähdyttely. Menin tekemään ne Fit24 Hyvinkäälle, kun on vaan helpompi tehdä tuollaiset talvella sisällä. Meinasi kyllä loppua usko alkuunsa, kun unohdin osan kamoista kotiin ja otin vielä väärät pyöräilykengätkin. Kuulokkeet sain onneksi ostettua Prismasta matkalla ja eivät olleet kuin 10€ ja violetit :D Ihan ok härpäkkeet. Pyöräkenkiä ei noin vain shoppailla uusia matkalla, joten köytin Mizunot polkimiin ja niillä sitten mentiin... Jossain vaiheessa alkoi sitten harmittamaan sekin ihan todella, kun unohdin sen satulankin kotiin. Ei tullut onneksi pahempia hiertymiä tällä kertaa...
Juoksu meni kuin unelma, mietin taas mitä vastaavat treenit olivat vuosi sitten. Verta, hikeä ja kyyneleitä. Nyt pystyin juoksemaan 10 km/h aerobisella kynnyksellä. Vuosi sitten se 8 km/h oli jo saavutus. Ihanaa, kun huomaa muutoksen näin konkreettisesti ja ei ole niin loppu jokaisen treenin jälkeen. Seuraavana kahtena viikkona tilanne voikin olla sitten jo ihan toinen...
Toinen edustava kuva silmistä, tänään illalla treenin jälkeen |
Toivottavasti silmät toimivat normaalisti huomenna, niin näkee siivota uimisen lisäksi. Alkaa olemaan jo melkein ikävä altaaseen, kun edellisestä kerrasta on jo viikko! Osaankohan edes uida enää...
Hienosti on juoksuvauhtia tullu lisää, hienoa!! :) Jännä kuinka nuo pupillit jäi noin suureksi pitkäksi aikaa. Toivottavasti tänään on ollu jo parempi päivä ja näkö. Mies kans kävi viime keväänä, ja tyytyväinen on ollut! :)
VastaaPoistaOnneks noita onnistuneita on enemmän tullut vastaan kuin epäonnistuineita, niin ei sen suhteen ainakaan jännitä. Näkö oli jo ihan hyvä maanantaina, onneksi, kun joutui töihin taas näytön ääreen. Juoksemaan oppii vain juoksemalla :D Pakko se on ollut hyväksyä ja alkaa tulokset näkymään.
Poista