Sunnuntaina menossa uimaan. Silmät vielä vähän harittaen. |
Keskiviikkona oli tämän viikon ainoa uinti. Kotona uimakassia pakatessa aloin ihmettelemään missä on uimalasit?! Pienen muistelun jälkeen tajusin, että en tainut laittaa niitä tosiaan edes kuivumaan kotona sunnuntain uinnin jälkeen... Totesin, että nyt ne taisi hukkua lopullisest. En elätellyt suuria toiveita niiden löytymisestä uimahallilta. No pääsin hallille ja kyselin laseja... Ei löytynyt. Huokaisin ja totesin, että olihan ne jo aika kulahtaneet. Harmitti vain uida uuden karheissa kisalaseissa, jotka ovat vähän turhan tummatkin vielä altaaseen. Vähän tuhisin siinä harmissani kadonneita laseja ja jossain vaiheessa, minulle ne sitten tuotiin, kun toinen uimari oli ottanut ne talteen sunnuntaina! Voi onnea :) Saan taas uida kulahtaneissa laseissani :D Mutta ehdin naarmuttamaan tietysti kisalasien peilipinnan...
Uinti sujui muuten hämmentävän mukavasti. Taitaa alkaa taas rentous löytymään hommaan. Uin toista kertaa etusnorkkelin kanssa ja nyt vähän pidempään eli jonkun 700 m yhteensä. Ensin 8x50m sisällyttäen 15m kovempi pätkä johonkin kohtaan joka kerta. Sitten 300 m lopuksi kevyesti. Ensimmäisella 25 m meinasi iskeä joku kohtaus ja toisessa päässä piti ottaa pilli suusta, kun ei meinannut henki kulkea ja yskitti. Sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia.
Eilen oli pitkästä aikaa tanssitorstai! Ensimmäinen tälle vuodelle. Ihan huippua oli! Baletissa aloitettiin varovaisesti eli jalkojen vahvistamisella ja venyttämisellä kuminauhan avulla ja muutenkin. Yksi uusi oli tullut joukkoomme niin aloitetaan taas aika alusta, mutta kertaushan on vaan hyvästä.
Arvoin myös vähän menisinkö tankotunnille, kun oli tekniikka 3. Eli ei ihan piece of cake itselleni. Meinasin jo jänistää, kun ei ole aikoihin tehnyt mitään ja on niin jumissa ja vaikka koitin vedota nälkäänkin, niin sekin kuitattiin tarjoamalla jugurttia :D Niin vain löysin itseni sitten tek3lta. Oli ihan huikea tunti pitkästä aikaa ja vaikka vähän leuka loksahti siinä kohdassa, ku näytettiin mitä tehdään, niin kummasti huomasin tekeväni kyseisiä liikkeitä. En ihan kaikkia tai niin onnistuneesti, mutta tein kuitenkin tai ainakin yritin. Tämä oli siis viikon ainoa lepopäivä ;)
Vähänä väsyttää jo, mutta onhan se muutenkin perjantai ja ilta. Tänään kävin salilla polkemassa ja juoksemassa vastaavan setin kuin viime lauantaina. 45 min wattbikella ja 15 min juoksua ja sama uudestaan vähän kovemmilla sykkeillä. Meinasin tehdä sen ensin kotona, mutta kun meinasin kaatua jo autosta sisälle matkalla kotiin tullessa niin totesin sen ehkä vähän turhan vaaralliseksi vaihtoehdoksi.
Huomenna on Espoossa 10 km wattbiken SMmät. Siellä pitäisi koittaa rikkoa viime vuotista omaa ennätystä. Saa nähdä mitä näillä treenin uuvuttamilla jaloilla saa aikaiseksi :D Hyvän treenin ainakin, jos ei muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti