Perjantaina laskeuduin Pajulahteen kolmen aikoihin melko loskaisessa ja kuraisessa säässä. Leiriytyminen alkoi kuinkas muutenkaan kuin huoneeseen levittäytymisellä ja odotin jännityksellä keitä tulee samaan huoneeseen kanssani. Jännitys meni ihan hukkaan, kun havaitsin sitten olevani yksin kolmen hengen huoneessa. Vähän tylsää, mutta taas toisaalta ihan hyvä, kun olen niin kova levittäytymään tavaroineni ja muutenkin outoine tapoineni ja rutiineineni. Jännitän aina sitä, jos pitää olla vähänkään vieraiden kanssa, että meneekö muilla hermo :D
Näillä mentiin |
Juoksusta mentiin heti uimaan tunniksi. Uinnissa meidät, kaikki 27, jaettiin neljälle radalle niin, että kahdella oli kokeneemmat ja toisella kahdella vähän vähemmän kokeneet. Hyvin mahtui sekaan ja mentiin sulassa sovussa. Tekniikkaa siinä lähinnä hierottiin. Sykkeet oli taas kauheat, mutta lopussa sitten tippuivat normaalimmalle tasolle vihdoin. Uinnin jälkeen päästiin syömään. Matkaa tuli joku 1.5 km. Sekoilin kellon uintiprofiilin kanssa ja ihmettelin, kun ei tule matkaa... Muisti menee puolessatoista viikossa :D
Päivän päätteeksi oli vielä jumppa ja siellä käytiin läpi hermotukseen, dynaamiseen lihashuoltoon ja liikkuvuuksiin liittyviä asioita. Esittelimme vielä toisemme lopuksi. Onhan se kiva tietää kenen kanssa urheilee, mutta nimiä en muista varmaan yhtäkään. Pahoitteluni! Nimimuistini on olematon näköjään...
Jumpassa |
Siinä sitten muutaman jotenkuten nukutun tunnin jälkeen piti kömpiä lämpimän peiton alta pois. Teki pahaa. Sitten pitikin jo lähteä aamulenkille, jonka sykkeet olivat taas mielenkiintoiset. Onneksi ei ollut pitkä lenkki. Sitten päästiin aamupalalle.
Lauantai oli pitkä päivä ja ihana sää. Treeniä kertyin noin kahdeksan tuntia. Aamupalan jälkeen lähdin elämäni ensimmäiselle sauvakävelylenkille. Ja taas kastui kengät. Onneksi olin ottanut kolmet :D Sen jälkeen oli pikku breikki ja luento. Aiheena oli ylipäätään harjoittelu ja Kaisa kertoi kivasti omasta urastaan ja miten on edennyt tämänhetkiseen pisteeseen. Kovasti on treenattu. Pytyin samaistumaan häneen monessa kohtaa :) Se oli hauska havaita.
Alkuverraa aamuhämärässä |
Latupohjaa pitkin |
Päivä valkenee lenkin jälkeen |
Pari välikevennystä luennolla |
Sitten taas syötiin ja puolentunnin päikkärit ennen uintia. Uinti oli puolitoista tuntia ja oli vähän kaikkea. Jossain vaiheessa minulle lykättiin räpylät kouraan ja sanottiin uippas kuule niille. Löytyi taas reuntous hommaan, minkä huomasi itsekin sitten. Tällä kertaa matkaa kertyi ~2 km. Tajusin vartin jälkeen miksi ei näy uitu matka ja muutenkin näyttää omituiselta. Oli valinnut pelkän uinnin enkä allasuintia. Hohhoh kun on tarkkaa :D
Uinnin jälkeen mentiin aika suorin tein Pajulahtihalliin tekemään leirin pääharjoitusta. Pyörä-juoksu-pyörä-juoksu. Aerobisen kynnyksen tuntumassa ja vähän yli mentiin molempia parin tunnin ajan. Pääsin kokeilemaan ensimmäisen kerran ergoakin. Vähän jännitti aluksi pysynkö pystyssä ja yhden junnun kaatuminen vieressä, kun klossi jäi jumiin, aiheutti kauhun väristyksiä. Kaisa koitti lohduttaa, että tuollaista tapahtuu TODELLA harvoin. Olin vakuuttunut, että varmasti minulle sattuu vielä. Oli ihan jännää ajaa sellaisella ja ihan superduper kivaa polkea omalla pyörällä. Se tuntui niiin hyvältä.
Radalla |
Kaisan iloinen tsemppaus sai väsyneemmänkin hymyilemään |
Hiki? No ehkä vähän :D |
Tämän raatamisen jälkeen pääsi onneksi syömään. Olin kyllä vähän puhki niin melkein jäin istumaan vaan sängyn laidalle suihkun jälkeen. Kevyt sauvakävelylenkki teki kyllä terää vielä illalla ennen jumppaa. Alkuun jalat tuntuivat ihan pökkelöiltä, mutta jossain 3 km jälkeen eli puolessa välissä alkoi taas tuntumaan paremmalta.
Paulin jumpassa oli teemana rotupakarat :D Tehtiin kaikkea todella tuskallistakin, hyvällä tavalla kuitenkin, ja jumppakuminauha tuli tutuksi taas eri tavalla. Kaikesta huolimatta 40 min kohdalla alkoi haukotuttamaan. Olin ihan finaalissa ja jalat poikki. Tunnin jumppaamisen jälkeen piti raahautua vielä iltapalalle ja kunnon suihkuun. Se oli ihanaa, kun sai rauhassa seistä lämpimässä suihkussa. Sitten taas taistelemaan tukkoisen nenän kanssa.
Nukuin vähän enemmän kuin edellisenä yönä ja herätys oli onneksi "vasta" seitsemältä. Heräsin kyllä jossain vaiheessa, kun sattui alaselkään oikealle puolelle. Lähdin käymän vessassa ja matkalla tajusin miksi sattuu. Sisäreisi oli taas kompensoinut vajaata reisilihasta. Ja herätessä taas sama, että ei olisi huvittanut lähteä peiton alta lämpimästä. Niin sitä vaan piti vääntäytyä aamupalalle, että pääsee peekoilemaan.
Päivä valkenee. Oli selvästi hyvä kohta ottaa kuvia... |
Siinä sitten ihmettelin huoneessani, että mitäs nyt, kun muut vielä reippailee. Pakkasin kamani ja aloin raahaamaan niitä autoon. Huone piti luovuttaa 12sta mennessä, niin totesin, että ei kai tässä kello oli jo kuitenkin 11sta. Sitten lähdin taas Pajulahtihallille polkemaan ja juoksemaan, joka tosin valkeni vasta siellä. Pyöräiltiin 45 min, juostiin 10 min ja sama toiseen kertaan. Juoksin sitten sukkasillani, kun en tajunnut ottaa kenkiä mukaan ja se oli todella kivaa suorastaan. En oikein tiedä miten muuten sitä kuvailisin. Tuntui paremmalta.
Vielä vähän pyöräilyä |
Kotimatkalla iski melkoinen rytmihäiriö ja 30 km jälkeen meinasin nukahtaa rattiin. Säikähdin niin pahasti, että se piti taas hereillä loppumatkan. Onneksi. Toivottavasti kaikki pääsivät ehjänä kotiin.
Leiri oli huippu! Kiitos valmentajille ja muille leiriläisille. Tuli paljon hyviä ideoita ja vinkkejä entisestään, joita hyödyntää omassa jokapäiväisessä puurtamisessaan :) Oli taas kiva tutustua uusiin tyyppeihinkin. Osa oli osittain tuttuja mm. kisoista ja pari oikeasti tuttuakin oli. Täytyy koittaa bongata seuraava vastaava leiri, jos ja kun sellainen tulee.
Nyt voi huoletta lähteä parin työpäivän jälkeen joulun viettoon, kun vasta keskiviikkona olisi kellon mukaan palautunut :D
Loppuun kooste kolmen päivän aktiivisuuksista.
Perjantai |
Lauantai |
Sunnuntai |
Rauhallista joulua vaan! Muistakaa levätä ja syödä hyvin ;)
Vau miten hieno leiri, olisi kiva joskus tommoseen osallistua. Tosi paljon treeniä teillä ollut ja sehän on hyvä vaan. =D
VastaaPoistaKyllä kannattaa! Noissa saa kuitenkin treenattua niin eri tavalla, ku ei oo kotijutut oottamassa heti treenin loputtua :D Oli kyl mahtava treenata noin paljon pitkästä aikaa :)
PoistaKuulostaa tosi hienolta leiriltä! :) No nyt saa hyvillä fiiliksillä levätä ja palautua pari päivää. Hyvää joulua teille!
VastaaPoistaKyllä nyt on joo lepäilyn paikka. Ei sitä jaksaisikaan mitään :) Kiitos ^_^
PoistaKivan kuuloista! Pajulahti on kiva leiripaikka. Nyt olet ansainnut kunnon levon :)
VastaaPoistaEnsi kertaa siellä tuli kunnolla nyt käytyä, sitten triathlonin. Hyvän vaikutuksen teki kyllä. Mahtavat mahdollisuudet kaikkeen ^_^ Juu nyt ei tartte kärsiä huonosta omastatunnosta, kun rötköttää sohvalla :D
PoistaOn teillä ollu huikee leiri! :) Ihanan paljon treeniä-ootpahan saanu tulevat joulumärsyymiset kulutettua jo ennakkoon ;D Hyvää joulua!
VastaaPoistaKiitos ja samoin :) Ei tartte huolehtia kyllä tänä jouluna tuleeko syötyä liikaa :D
PoistaNoi Paulin, Kaisan & Markon leirit on ihan parhaita!!!
VastaaPoistaOli kyllä ihan mahtavaa :) Hyvä että bongasin leirin ajoissa, kun mahtui vielä mukaan ja uskalsin lähteä.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOlipas hauska törmätä johonkin, jonka blogia on lueskellut. Omat kokemukseni Pajulahden leiristä löytyy osoitteesta: www. monisporttausta.fi
VastaaPoistaAah vitsi joo! Todellakin ^_^ Mä en osaa jotenkin yhistää aina ihmisiä ja blogeja...Oon sillon tällön blogisurffailuissani käyny lukemassa tota sun ja näytit tutulta, mut ei vaan yhistäny leirillä päässä :D
Poista