sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Halloween viikko

Eipä tullut tästä viikosta urheilullisesti mitenkään kauhean onnistunut. Toisaalta ihan hyvä niin. Ollut kuitenkin niin vauhdikkaat pari kuukautta. 28 h treeniä tullut syyskuussa ja lokakuussa, mikä on enemmän kuin yhtenäkään kuukautena maaliskuun jälkeen. Melko erikoista.

Useampi ilta meni tosiaan viime viikolla halloween asua kasatessa ja sain sen valmiiksi torstai-iltana puoli yhdeltätoista. Ilmeisesti oli ollut asiasta pikku stressi, kun sen jälkeen tuli migreeni. Perfektionistin painajainen. En ollut kuitenkaan ihan kauhean vakuuttunut lopputuloksesta ja tuntui siltä, että sarvista tuli ihan katastrofi. Lopputuloksesta tuli kuitenkin yllättävän hyvä, kun vedin koko kostyymin päälleni perjantaina ja yllätyin itsekin. Yhden kuvan laitan tässä vaiheessa näytille, kun pitäisi saada parempia kuvia myöhemmin. En halua pilata asuani huonoilla kuvilla :D

Maleficent
Tiistain salin lisäksi kävin torstaina baletissa tietty. Sitä ei voi missata, vaikka olikin sitten kiire kotiin. Selvästi siirrytään haasteellsempiin liikkeisiin tunneilla, kun huomaa keskisykkeen nousevan joka kerralla. Itseäni vaivasi pahasti tuo oikea jalka, kun en meinannut saada alkuun pidettyä jalan nilkkaa suorassa. Eli kärkitossuilla paino pitäisi saada isolle varpaalle ja oikean jalan heikkous korostuu yhdellä jalalla seistessä, kun en tahdo saada painoa sinne isolle varpaalle. Siitä seuraa sitten se, että nilkka ei pysy ja tapahtuu notkahdus ja voi sattua. Lisää harjoitusta, niin kyllä se siitä vielä.

Perjantain bileiden jälkeen tuli nukuttua aika myöhään lauantaina. Hyvä niin, kun illalla oli Hypyn triathlonjaoston saunailta ja kokous. Käytiin sentään tunnin metsäkävelyllä teräsmiehen ja koiran kanssa, kun oli niin kaunis syyssää. Päätettiin taas triathlonkoulusta ja ensi kesän kisoista ja vaikka mistä. Palkittiin myös tämän vuoden HyPy cupin kolme parasta miehissä ja naisissa. Kävi sitten niin kivasti, että voitin! Kisa oli tiukka ja kiva, että on tullut lisää naisia, niin kisaan on tullut lisää haastetta. Itselleni cupin juoksukisat olivat masentavimmat, koska se oli aina se heikoin lenkki. Ensi vuonna voi sitten nauttia työn hedelmistä, kun ajat paranee taas :)

Paikalla olleita tri jaoston tyyppejä

HyPyn typyjä

Ja miehiä
Vauhdikas palkintojen jako


Kunniamainintoja sateli hyville tyypeille
Aamulla, kun katsoin ikkunasta ulos, nukuttuani melkein kymmenen tuntia taas, totesin, että en ole menossa juoksemaan. Viikon takainen tuulessa ja tihkusateessa juoksu ei ollut kuitenkaan niin kivaa, että olisin halunnut tehdä sen uudestaan. Meinasin polkea watteja, kun parin viikon päästä on taas ensimmäinen kisa, mutta ohhoh kun aika meni taas niin nopeasti, niin en ehtinyt, kun pitikin jo lähteä uimaan.

Uiminen sujui alkuun todella nihkeästi ja tuntui raskaalta. Näin se kostaa, kun ei ole tehnyt mitään koko viikolla kunnolla. Noin 50 min jälkeen alkoi sujumaan ja hetken päästä piti lähteä vessaan, kun lähti nesteet liikkeelle. Uin ihmeekseni sitten kuitenkin 2.8 km puolessatoista tunnissa. Viime viikolla meni samassa ajassa 2.3 km muistaakseni. Kuvattiin lopuksi kaverin kanssa vielä toistemme uintia. Jännä nähä juttuja taas.

Ensi viikolla koitan palata taas normaalimpaan. Vähän joutuu taas fiksaamaan ohjelmistoa, kun olisi niitä wattbike kisoja taas luvassa, niin kannattaisi varmaan polkea pyörääkin välillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti